Herkkuja, herkkuja!

Mietin mielessäni, mitä Vermontista voisi tulla monelle mieleen - jos poistaa pohdinnasta tosiseikan, että kaikille ei tule mieleen pikkuinen Vermont laisinkaan.

Tulin (tietenkin) siihen tulokseen, että vastaus on todennäköisesti jäätelö. Vermont's Finest, Ben & Jerry's -jäätelötehdas sijaitsee Vermontin Waterburyssa. Tehdas on perustettu vuonna 1985, kun taas ensimmäinen jäätelökioski (Scoop Shop) aloitti toimintansa 1978, bensa-aseman kyljessä. Nimi tulee suoraan perustajilta, Ben Cohenilta ja Jerry Greenfieldiltä. Waterburyn tehtaalla pääsee kierroksella tutustumaan jäätelönvalmistukseen, ja paikasta tuskin tulee lähdettyä pois poikkeamatta jäätelöllä. 

Ben & Jerry's -jäätelöt ovat tyypillisesti herkkujäätelöitä, eli täynnä sekä ihania sattumia että kaloreita. Suosituimpia makuja kautta aikojen ovat olleet esimerkiksi Chocolate Chip Cookie Dough -suklaahippujäätelö, Cherry Garcia -kirsikkajäätelö ja Chunky Monkey, jossa on mm. pähkinöitä ja banaania. Jäätelöä myydään pintin kokoisissa purkeissa, jotka tunnetaan ympäri maailman. Makuja on kymmeniä ja kymmeniä, mutta aika ajoin niitä myös poistetaan valikoimista uutuuksien tieltä. Tehtaan pihapiirissä voi vierailla myös kuopattujen (mutta ei unohdettujen!) makujen hautausmaalla.

Ben & Jerry's jättää tunnettuudellaan helposti varjoonsa muut vermontilaiset jäätelöherkut, joita kyllä löytyy. Yksi mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti pehmytjäätelö, jota täällä kuuluu kutsua creemeeksi eikä soft serve -jäätelöksi. Aidoimmillaan se on maustettu (tietenkin) vaahterasiirapilla, joka on Vermontin toinen kuuluisa herkku. Se, joka tulee Vermontiin kesällä ja jättää tilaamatta maple creemeen, jää olennaisesta elämyksestä paitsi. Muita tavallisia makuja ovat suklaa, vanilja ja black raspberry (joka kaiketi kääntyy suomeksi mustavatukaksi ja eroaa maultaan hieman suuremmasta karhunvatukasta).

Vermontista ei oikeastaan voi puhua mainitsematta vaahterasiirappia. Tämä pieni osavaltio on maan suurin vaahterasiirapin tuottaja (puhutaan noin kolmesta miljoonasta gallonasta vuodessa). Satoa kerätään lopputalvella/alkukeväällä juoksuttamalla mahlaa vaahteroista, joka sen jälkeen prosessoidaan siirapiksi mm. vettä poistamalla, jotta koostumuksesta saadaan sopivan siirappimainen. Lisäksi sitä mm. suodatetaan, tasoitellaan ja maustetaan ennen kuin se on valmista myytäväksi.

Vaahterasiirapin tunnetuin käyttö on luultavasti sen lorauttaminen makeisiin herkkuihin kuten pannukakkuihin, leivonnaisiin tai jäätelöön. Vaahterasiirappikarkkejakin tietysti löytyy. Se sopii myös erinomaisesti vaikkapa hedelmien ja pähkinöiden höysteeksi. Sitä käytetään myös juomien makeuttamiseen ja kastikkeisiin, yhtä lailla marinointiin tai kasvisruokiin. Kinkkuun, pekoniin, kalalle, kanalle... mielikuvitus lienee vain rajana. Olen vuosien mittaan törmännyt siihen lukemattomia kertoja ja usein sen ihanan pehmeän maun voi ruoassa sopivasti maistaa. Maku tuntuu tähän mennessä jo hyvin tutulta ja kotoisalta.

Vermontin syksyä taas ei voi kuvitella ilman syksyistä väriloistoa - eikä omenoita. Osavaltiosta löytyy paljon omenatarhoja, joihin voi tehdä syksyisen retken poimimaan omenoita ja hankkimaan niistä valmistettuja herkkuja. Apple cider on ehkä harhaanjohtavasta nimestään huolimatta ns. suodattamaton omenamehu, jonka väri on teollista sameampi, mutta maku sitäkin aidompi. Parhaimmillaan se on ostettaessa suoraan omenatarhoilta, joissa se on pullotettu. Sellaisena se ei säily kovin monta päivää jääkaapissa (koska säilöntäaineet on minimoitu), mutta on niin maukasta, että ei säilyisi muutenkaan. Sitä voi myös lämmittää kylmempään aikaan maistuvaksi juomaksi.

Meiltä käsin omenatarhoja löytyy useita melko lyhyenkin ajomatkan takaa, mutta itse olemme monta vuotta käyneet joka syksy vierailemassa tuttavaperheen pienemmällä tarhalla, jonne voi ajaa puolessa tunnissa ja jossa omenapuiden keskelle pääsee suoraan pihasta kävelemällä (kun taas monilla isoilla tarhoilla tarvitsee erillisen kuljetuksen itse pelipaikoille). Poimittuaan kassillisen omenoita voi vilkaista heidän puotinsa tuotteet, esimerkiksi mehut ja hillot. Ja jonottaa hetken (tai pidemmän, koska ovat tunnettuja herkuistaan!) jäätelötiskille, jossa he myyvät omenoilla höystettyjä herkkuja, kuten apple cider -donitseja (jäätelöllä tai ilman!) ja vaniljajäätelöä itsetehdyllä omenahillokkeella. Vaahterasiirappia toki unohtamatta.

Vermontilaisen kauppaan astuessaan voi olla varma, että paikallisia herkkuja löytyy - pienistä puodeista marketeihin - mutta siinä on aina oma viehätyksensä, kun jalkautuu maaseudulle. Talvi toki hiljentää maatilat ja tarhat, mutta keväästä lähtien on aina, mitä odottaa. Kun ilmasto kutistaa aktiivisen ajan lämpimämpiä paikkoja lyhyemmäksi, on ilosta otettava kaikki irti. Siihen pikkuinen Vermont tarjoaa monta mahdollisuutta.