perjantai 4. lokakuuta 2019

#ihantavallistaelämää

Muista lapsille siistit vaatteet, koska luokkakuvaus. Täytä lupalappu se ja se, muista palauttaa oikeaan paikkaan. Suunnittele päivällinen valmiiksi, koska kiireinen ilta. Pyöräytä pesukone, koska verkkareita ei ole puhtaina, ja jalkapalloharjoitukset ovat tälläkin viikolla. Muistuta kolmasluokkalaisia miettimään aihetta kouluprojektiin. Imuroi koko talo, koska viime viikolla et jaksanut.

Vastaa tukiopettajan sähköpostiin, että lokakuun sessiot on laskettu oikein. Muista syödä lounasta. Hanki kauppareissulla ainekset vanhempainiltaa varten suunnittelemaasi nyyttäritarjotinta varten. Palauta kirjat kirjastoon, tai oikeammin parkkihallin puolella sijaitsevaan laatikkoon, koska kirjasto ei ole auki aikaisin aamulla. Muista kauppareissulla miettiä myös sitä, onko lapsille viikoksi tarpeeksi evästarpeita. Älä missään nimessä unohda pyykinpesuainetta, tai olet myöhemmin suuressa pulassa.

Se herkkutarjotin. 8-vuotiaan apulaisen design.
Vaihda ja pese lakanat, viikaa neljä koneellista pyykkiä. Kokoa herkkutarjotin vanhempainiltaa varten ja mieti, miten pidät sen kasassa koko automatkan ajan. Vastaa kaupungin koululaitoksen edustajan viestiin. Lähetä esikoisen opettajalle viesti koskien koulunäytelmän kirjoituskurssia, johon olet tuupannut itsesi mukaan. Lähetä viesti myös sille henkilölle, joka on tarjoutunut auttamaan skannausprojektissa, johon olet luultavasti lupautunut mukaan muutama viikko sitten. Älä säti itseäsi siitä, että taisit sittenkin melkein unohtaa. Käy kävelyllä, se selkeyttää ajatuksia. Muista ottaa pyykit kuivurista, jotta eivät rypisty.

Lue se kiinnostava artikkeli, jonka tallensit itsellesi jokin aika sitten, koska halusit lukea sen, jokin aika sitten. Etsi lasten vaelluskengät, sillä ovat menossa koko päivän vaellusretkelle. Kaiva komeron uumenista kevyttoppatakit, koska aamu on yllättävän kylmä. Muistuta lapsia, että repuissa on hanskat tarpeen varalle. Kerro esikoiselle, että reppuun kannattaa ottaa huonompikuntoisempikin takki mukaan, koska menevät tekemään ulkoseinämaalausta paikalliselle ruokapankille ja maali ei kuulemma lähde vaatteista. Muista hengittää. Vedä roskikset kadunvarteen, koska muuten saat syyttää vain itseäsi, jos niitä ei ole tyhjennetty. Kuuraa kylpyhuone.

Lähetä viesti sille äidille, joka kysyy, voivatko lapset tulla maanantaina heille koulun jälkeen. Tarkista kalenterista, sovitko vastaavanlaisen tapaamisen jo naapurin kanssa tiistaille. Muista, että lapset on kutsuttu sunnuntaina aamupäivällä toisen luokkakaverin luokse. Muista myös viedä sinne lasten mukana jotain tarjottavaa, koska kyseinen äiti tuo aina lapsensa teille keksikokoelman ja valtavan hedelmärasian kanssa. Kirjoita loppuun se blogiteksti, joka on kutkutellut ajatuksissasi muutaman päivän. Muista hakea roskikset pois kadunvarresta. Raahaa koulun jälkeen koko lapsikatraasi jalkapallokentälle, vaikka yksi heistä vain pelaa, mutta koska yksinvanhempiviikko. Nappaa mukaan jotain välipalaa.


Printtaa itsellesi kopio koulunäytelmäraakileesta ja mieti valmiiksi, miten voisit kertoa kurssilaisille kiinnostavia yksityiskohtia näytelmäkirjoittamisen prosessista. Lähetä suunnitelmasi etukäteen kurssista vastaavalle opettajalle, joka on myös esittänyt, voisitko kenties osallistua näytelmän ohjaamiseen. Mieti mitä aiot vastata siihen. Vedä syvään henkeä. Laita tiskikone päälle, älä unohda tyhjentää sitä myöhemmin. Varaa taskun pohjalle muutama dollari, koska tilasit itsellesi leivän koulun keittiöstä. Vie muutama pastapaketti koululla järjestettävään ruokapankkikeräykseen. Mieti valmiiksi, mitä viet lauantaina tuttavaperheen järjestämiin octoberfesteihin ja muista käydä kaupassa sitä ennen.

Ja missä on pipot? Syksykin kun ehti saapua ihan yllättäen.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Ja taas mennään

Tiedättekö, kun joskus mielessä läikähtää muistoja niiltä ajoilta, kun lapset olivat pienempiä? Meillä kaikki kolme ovat jo alakouluikäisiä, mutta taaperovuosista tai vilkkaista leikki-ikävuosistakaan ei ole sittenkään vielä kulunut niin monta vuotta. Saatan ehkä naureskella äitikollegan kanssa sille, että en minä nyt niin paljon niistä vuosista muista, mutta muistan kai sittenkin. Vaikka päivät livahtivatkin välillä ohitse toinen toistaan seuranneita akuutteja tilanteita selvitellessä.

Kun ystävä kertoo käyneensä taaperonsa kanssa kirjaston satutunnilla, minä muistan kertoa, kuinka mekin olimme siellä monta kertaa. Isompien ryhmässä, jolloin esikoinen sai keskittyä ohjelmaan ja minä keskityin juoksentelemaan kahden pienemmän perässä ympäri kirjaston lastenosastoa. Kuinka kirjasto silloin vielä oli vanhassa paikassaan ja satutätinä oli se ihastuttava nuori nainen, joka pystyi nostamaan äänensä hilpeän korkealle ja kuinka lapset kuuntelivat häntä silmät innostuksesta pyöreinä. Kuinka myöhemmin kävin siellä kahden kolmevuotiaan kanssa, kun esikoinen oli jo aloittanut koulun ja kuinka kahden kanssa oli jo helpompaa, vaikka toinen heistä olikin jo karannut aikuistenosaston puolelle sillä aikaa, kun vielä etsin toisen kanssa talvikenkiä kokonaisen nurkkauksen peittävästä kasasta. 

Esikoisen kanssa löysimme paikallisen taidekoulun ja sen leikki-ikäisille tarkoitetut kokeilevat taidetunnit. Se oli vielä silloin paikassa, jossa parkkitilaa oli niukasti ja useimmiten auton joutui jättämään vilkasliikenteisen kadun varteen. Myöhemmin kahden vilkasliikkeisen kolmevuotiaan kanssa sieltä tunneille taapertaminen kävi jo päivän urheilusuorituksesta, mutta opetus oli sen arvoista. Silläkin kerralla, kun jouduimme lähtemään pois etuajassa, kun toinen lapsista sai kiukkukohtauksen, kun ei saanutkaan maalata ihan minne huvittaa.

Käymme kirjastossa edelleen lähes joka viikko. Nykyään visiitit ovat lyhyitä, kun lapset suunnistavat suoraan lastenromaanien luokse ja valitsevat lainattavat kirjat. Käymme myös taidekoululla aina silloin, kun sen kouluikäisille tarjoama ohjelma sattuu sopimaan aikatauluihimme. Edelleen kuljen säännöllisesti koko katraamme kera, sillä elämäntilanne vaatii sitä. Lapsia ei voi jättää kotiin ilman aikuista ja useimmiten olen ainoa käytettävissä oleva vanhempi harrastusmenojen aikaan. Suunnittelen lähes kaiken sen mukaan, että saan ohjelmat sopimaan omani lisäksi jokaisen lapsemme aikatauluun.



Harrastuksia on vuosien mittaan tullut ja mennyt. Olen vienyt lapsia esimerkiksi joogaan, voimisteluun ja jalkapalloharjoituksiin. Olen palellut kentän laidalla ja kirjoittanut blogipostausta hieltä tuoksahtavan liikuntasalin reunoille sijoitetuilla penkeillä. Emme ole ottaneet minkäänlaista stressiä siitä, ovatko harrastukset pysyviä. Rohkaisemme kokeilemaan useamman kerran ja ehkä suorittamaan kokeilujakson loppuun, mutta emme pakota, jos lasta ei kiinnostakaan. Aina ei tarvitse olla erityisen hyvä siinä mitä tekee, mutta mukavaa harrastuksen parissa pitää olla.

Ei meillä vältytä siltä, etteikö jollakulla olisi joskus huono päivä. Toisinaan tarvitaan rutkasti ylimääräistä aikaa, toisinaan suostuttelua ja hyviä perusteluja. Joskus on hyvä olla mukana eväitä sille, joka joutuu odottamaan. Joskus voi odotellessaan saada luvan pelata sanapeliä tai rakentaa palapelejä äidin puhelimella. Joskus väsyn kaikesta siitä suunnittelun ja aikatauluttamisen määrästä, mutta tiedän sillä keinoin helpottavani sekä omaa että lasteni olotilaa. Joskus tarvitaan suunnattomasti ajatusjumppaa nopeiden päivällisratkaisujen tai oikea-aikaisen pyykinpesun onnistumiseksi, mutta ehkä sittenkin eniten lehmänhermoja. Varsinkin silloin, kun ne ovat erityisen tiukassa.

Välähdyksittäin kaipaan niitä aikaisempia hetkiä, vaikka mitään en vaihtaisi pois nytkään. Joskus muistelen sitä aikaa, kun lapset vain kulkivat mukana, kun heitä vei eri paikkoihin (olen luultavasti tyhjentänyt muistini suurimmasta osasta taaperoraivareita) eikä aina tarvinnut perustella kaikkea niin kuin nyt. Ja kuitenkin ihailen sitä, miten perustavanlaatuisia pohdintoja lapseni osaavatkaan tehdä, kun he ilmaisevat minulle mielipiteitään vaikkapa siitä, mihin he haluavat tai eivät missään nimessä halua lähteä. He haastavat minua joka päivä, mutta yritän muistaa sen, että heistä on kasvamassa ajattelevia nuoria ihmisiä.

Ehkä tämä on juuri sitä, että huomaa kasvavansa itsekin.

P.S. Siitä yhdestä episodista voitte lukea täältä.