Sitten kun!

Sitten kun olen korjannut pois päivällisen jäljet, kirjoitan (viimein) sen sähköpostin. Sitten kun olen saanut lapset nukkumaan, täytän ne paperit, jotka ovat odottaneet (turhan) pitkään. Sitten kun lapset palaavat kouluun, hoidan ne kaikki kymmenet tuhannet asiat, jotka ovat odottaneet aikaa parempaa. Sitten kun ruuhkavuodet rauhoittuvat / lapset ovat muuttaneet pesästä / olen eläkeiässä, luen ne kaikki lukematta jääneet kirjat omasta kirjahyllystäni - ne, jotka olen innoissani ostanut ja jotka olen aikonut lukea 'ihan kohta'. Ja niin edelleen.

Aivan äskettäin otin käyttöön iPadilleni uuden sovelluksen, joka tulee (tullee) muuttamaan elämäni, ainakin saamaan osan siitä järjestykseen. Ne kaikki (no, osa) sekalaisena sälänä päässäni sinkoilevat asiat saavat luvan asettua kauniiseen luettelomuotoon uudessa to do -sovelluksessa. Jätän äänetkin päälle, sillä kilahtaa niin mukavasti, kun klikkaa tehtävän suoritetuksi.

Olen elänyt vuosikausia jatkuvaa sitkun -elämää. Olen kiittänyt onneani siitä, että olen perusluonteeltani järjestelmällinen, mikä on helpottanut hektisen arjen pitämistä edes jonkinlaisessa tolkussa. On ehkä näyttänyt joskus siltä, että olen tehnyt kotona monen monta asiaa, mutta olen jättänyt tekemättä vielä paljon enemmän. Ajoissa, jopa etukäteen on muuttunut säännölliseksi viimetingaksi. 

Nyt alkaa kuitenkin opiskelu. Sen lisääminen palettiin aiheutti välittömän tarpeen listojen käyttöönotosta, sillä en mitenkään usko muistavani kaikkea lasten kouluasioista, huushollin ylläpidosta, juoksevien asioiden toimittamisesta tai opintoihin liittyvistä deadlineista ilman to do -listauksia. Joten nyt kirjaan ylös tehtäviä ja päivämääriä ja annan näppärän sovelluksen muistutella minua. Tarkoitus on, että arkipäivistä noin kaksi tulee olemaan pääsääntöisesti opiskelupäiviä. 

Ja sitten varaudun siihen, että opiskelupäivä jääkin väliin, kun lapsi sairastuu. Varaudun siihen, että lasten koulutöiden deadlinet sotkevat omani. Epäilen, että toisinaan deadlinet tulevat varmasti kasautumaan liikaa. Olen jokseenkin varma, että 'hyvissä ajoin' muuttuu liian usein viimetingaksi. Olen aivan varma, että jonain päivänä vain istun kahvikupillisen ääressä, enkä tee yhtään mitään, vaikka uusi sovellukseni kuinka muistuttelisi.

Kun olen sittenkin oppinut, itseni siis oikein opettanut, sellaiseksi, että ei koko ajan voi suorittaa. Koska on kivaa ja hyvää ja hyödyllistä ja tarpeellista ja erittäin tärkeääkin vain olla ja nauttia ajasta perheen kanssa, ystävien kanssa, hyvän ruoan seurassa ja liian suuren jäätelöannoksen äärellä. Pitkällä kävelylenkillä tai lasten kanssa pihamaalla. Ja niin edelleen. Niitä en kirjaa to do -listalle, sillä muistan kyllä muutenkin. Jos en ihan aina, kun se tarpeellista olisi, niin aika usein kuitenkin. 

Syksy saa tulla! (Mutta olkoon se yhtä lämmin kuin ennustukset lupaavat!)

(Note to self: ja sitten kun olen kirjoittanut tämän blogipostauksen, luen kurssikirjan loppuun. Oikeasti. Kunhan ensin olen tyhjentänyt tiskikoneen ja siivonnut keittiön. Onneksi on koko yö aikaa.)