Kun lämmin perjantai-ilta Bostonissa oli kääntynyt yöksi ja yö muuttunut siitä kuin yhtäkkiä lauantai-iltapäiväksi, liu'uimme kiitorataa pitkin kohti Helsinkiä, joka tuntui tutulta kuten aina. Vaikka en Helsingissä ole koskaan asunutkaan, on pääkaupunkiseutu kotoinen jo ihan siksi, että aina valtameren ylitettyämme kohtaamme Suomen ja suomalaisuuden yhä uudelleen sen kautta.
Kotona Vermontissa olemme suomalaisperhe, joka elää semiamerikkalaista elämää ja lentää Atlantin ylitse ja takaisin yleensä kerran vuodessa. Tänä vuonna matkoja on kaksi, joista ensimmäinen oli jo kauan sitten lukkoon lyöty pikavisiitti pääsiäisenä, jolloin päätehtävänä olisi tulevan kodin katsastaminen koko perheen voimiin. Lapset olivat puhuneet uuden talon näkemisestä jo monta päivää ja kohta aika olisi käsillä. Helsinki-Vantaan käytävillä suomen kieli on yhtäkkiä taas voimakkaasti ympärillä, se kaikuu korvissa yhtä aikaa kenkien kopinan kanssa, kun kiiruhdamme kohti saapumisaulaa, matkalaukkuhihnoja ja autovuokraamon tiskiä. Väsymys painaa päätä ja kulku on jotenkin epävarmaa, kuten joka kerta pitkän lennon jälkeen.
Suunta on selvä ja hommat hoituvat rutiinilla - lapsetkin tietävät, missä järjestyksessä mitäkin tapahtuu. Mielessäni sukellan kuin kuplaan, jota Suomenmaa ympäröi ja jossa olen yksi maan kansalaisista. Oma arki Vermontissa on väistynyt hetkeksi taka-alalle ja ajatukset täyttyvät siitä, mitä kaikkea pitäisi saada tehtyä seuraavan kuuden päivän aikana. Mieleen nousevat tutut maisemat Pirkanmaalla, sukulaisten näkeminen pitkän tauon jälkeen ja ruisleivän tuoksu. Se on hyvää kuten aina, mutta minä en kiinny ruoka-aineisiin, joten ilmankin olen taas pitkään pärjännyt.
Ystävät tulevat tervehtimään meitä uudelle talollemme. Maalintuoksun ja remonttipölyn keskellä juomme kahvia ja syömme rahkapullaa. Naurattaa siksi, että kaikki tuntuu niin kovin suomalaiselta ja siksi, että tärkeiden ystävien seurassa on aina yhtä kiva olla. Sukulaisia ehdimme nähdä ison joukon ja kuulumiset tulevat pitkästä aikaa vaihdettua kasvotusten, vaikka skype tuotakin tehtävää ansioituneesti muina aikoina hoitaa. Kaunis, aurinkoinen sää houkuttelee poikkeamaan mökille, jossa kevät jo tuoksuu nenään ja jossa makkaranpaisto takkatulen ääressä toimii sopivan eksoottisena kokemuksena kolmikollemme.
Suomi-tunnelma ja kaikki tähän matkaan ladatut suunnitelmat täyttävät unensekaiset päivät, jolloin ei aivan tiedä, minkä aikavyöhykkeen rytmissä eläisi, mutta porskuttaa vauhdilla eteenpäin. Kuplan sisällä on turvallinen olo, se pyörittää aina kohti seuraavaa etappia. Sen ulkopuolella on muu maailma, joka ei nyt saa minulta samaa huomiota, koska täällä ollessa on aika keskittyä tähän.
Some pitää kiinni tutussa Vermontin elämässä, se kertoo uutisia niiltä seuduilta, tuo tuttuun arkeen kuuluvien ystävien ja tuttavien jutut taas lähelle, pitää kiinni siinä tutussa elämässä, jota noin yksitoista kuukautta vuodesta elämme. Puhelimeen kilahtaa viesti ystävältä, joka kutsuu suomalais-amerikkalaisen tyttärensä syntymäpäiväjuhliin. Katsahdus toukokuun kalenteriin varmistaa, että pääsemme niihin osallistumaan. Tallennan merkinnän osaksi elämää, joka jatkuu taas aivan muutaman päivän kuluttua tutuissa vuorimaisemissa.
Vielä yhtenä iltana ehdin kohdata monta tuttua kasvoa vanhan harrastuksen tiimoilta - huomatakseni, että ei kulunut aika hyviä muistoja minnekään kadota, vaikka elämä meitä välillä kauaksi toisistamme kuljettaakin. Tunnelma on lämmin ja iloinen ja saa hieman hämmästyneenä tuntemaan, että olenko poissa ollutkaan. Se hymyilyttää ja saa olon levolliseksi. Kuplan sisällä on hyvä olla, vaikka tärkeää onkin, että senkin ulkopuolelle saa ja osaa katsoa.
Helsinki-Vantaa on perjantaina kuin kesäinen, vaikka vieläkin on huhtikuu. Suomi-kuplasta ulos hyppääminen tapahtuu haukkaamalla vielä kerran ruisleipää ja siemaisemalla Unikko-kupista suomalaista kahvia. Koti kutsuu taas ja sinne palaaminen tuntuu aina kivalta, vaikka Suomi-visiitit ovatkin mukavaa vaihtelua. Ne muistuttavat siitä, mihin kaikkeen kuuluukaan.
Bostonissa meidät ottaa vastaan kaatosade. Liikenne on kovaa ja illan pimetessä näkyvyys tiellä huono, mutta suunta kotiin on selvä. Matkalla pysähdymme tutulla levähdyspaikalla ostamassa autoon evästä, jonka avulla pysymme etupenkillä hereillä, kun takapenkkiläiset taas saavat luvan nukkua vaikka koko matkan kotiin saakka.
Kahvi maistuu niin amerikkalaiselta, että naurattaa. Kotimatka, kahvi, kaikki pudottaa pehmeästi taas takaisin siihen omaan, semiamerikkalaiseen kuplaan.
Joskus silloin, kylmää talvea seuranneiden ensimmäisten kunnon rapakelien syövereissä, kun muta on autossa ja eteisessä ja vaatteissa ja ihan joka paikassa, ja kun sen tietää tulevan vielä monta kertaa, ennen kuin sää oikeasti vaihtuu kevääksi. Kun aurinko ei ole pilkahtanut muutamaan päivään, taivas tuntuu kuin roikkuvan alhaalla ja kun vuoret eivät edes näy horisontissa, vaikka tietää niiden olevan siellä.
Sellaisten päivien lomaan sopivat piristysruiskeet, totta vieköön.
Messenger-viesti kilahtaa, hiljaisesti, mutta kuitenkin. En siedä voimakkaita viestiääniä ja asetan kaikki ilmoitusäänet aina mahdollisimman huomaamattomiksi - jos edes käytän niitä ollenkaan. Introverttiä some-maailman ärsyketulva välillä ahdistaa. Älylaitteiden käyttö pysyy paremmin hallinnassakin, kun ne eivät kerjää huomiota ääntelemällä.
Bookladyllä on asiaa. Hän tiedustelee, kiinnostaako minua osallistuminen pari päivää myöhemmin järjestettävään nettimyyntitapahtumaan, josta voisin saada lapsilleni kiinnostavaa luettavaa edullisesti. Sinähän tilasit tytöllesi sitä yhtä uutta sarjaa? Jos se on ollut kiinnostava, siihen saisi nyt lisää osia tarjoushinnoilla! Samalla hän kertoo, kuinka kyseisestä myyntitapahtumasta saadaan samalla kerättyä luettavaa New Yorkin puolella sijaitsevaan uuteen turvakotiin, tuottojen suhteessa. Haluatko, että lähetän kutsun?
Lähetä vaan, katson sitten, olenko sopivasti linjoilla. Kutsu kilahtaa perille samantien, sitä klikkaamalla voi käydä ennakkoilmoittautumassa, jonka perusteella satelee sen jälkeen muistutuksia. Ärsyketulvan raja voi tulla siinäkin vastaan, mutta kaikestahan pääsee aina halutessaan eroon. Introverttihän sen tietää.
Saattaa olla, että osallistunkin, olen kokeillut näitä joskus ennenkin. Online-lähetyksen voi laittaa pyörimään ja vilkuilla sitä, jos näkee jotain kiinnostavaa. Esitellyt kirjat asettuvat kauniisti jonoon sovelluksen alareunaan, siitä niitä voi merkitä sydämillä ja sellaiseksi merkityt kerääntyvät sinulle nätisti tilausriveiksi, jos näin haluat. Liian helpoksi tämä on tehty, mutta tiedän, että tämähän toimii. Se toimii aika hyvinkin, jos kohteena on lukemista harrastava perhe, jossa kirjallisuutta kuluu. Sitä ostetaan talouteen mutta myös paljon lainataan, ja sitä lahjoitetaan myöhemmin myös paljon eteenpäin. Niin ihania kuin lasten- ja nuortenkirjat usein ovatkin, kaikkia ei voi hyllyihin säilöä vaan järkevämpää on kierrättää niitä eteenpäin seuraaville lukijoille.
Booklady on kirja-edustaja, joka tekee työtään enimmäkseen kotoaan käsin. Häneltä voi tiedustella, millaista kirjallisuutta hän suosittelisi esimerkiksi 10-vuotiaalle tytölle, joka lukee mielellään jo paksujakin romaaneja ja joka on tällä hetkellä erityisen kiinnostunut maagisista tarinoista. 7-vuotias tyttö on ikäisekseen sujuva lukija ja lukee mielellään tarinoita omanikäisten lasten seikkailuista ja pitää erityisesti päiväkirjatyyyppisistä romaaneista. 7-vuotias poika on kiinnostunut esimerkiksi numeroista ja lukee lisäksi mielellään sarjakuvaromaaneja. Naputan kiinnostuksenkohteet viestiin, bookladyni vastaa minulle viidentoista minuutin kuluessa ja lähettää samalla lukuisia kirjavinkkejä linkkeineen. Hän on uskomattoman aktiivinen, nopea vastaamaan viesteihin ja kaiken lisäksi tarkka yksityiskohdissa. Joskus en vain ymmärrä, kuinka hän tekee sen kaiken, samalla opettaen neljää (!) pientä poikaansa kotikoulussa.
Pitäisitkö joskus itse Facebook-partyn, hän kysyy. Hän kysyy sitä aina välillä, lienee kuuluu toimenkuvaan yrittää hankkia jatkuvasti uusia edustajia mukaan remmiin. Saisit samalla aika helposti kartutettua omaa kirjastoasi, sillä sinä saisit valita kirjoja sen mukaisesti, kuinka paljon myyntitapahtuma tuottaisi kirjatilauksia. En ole lähtenyt mukaan, en aiemminkaan, vaikka kirja-ala kovin kiinnostava onkin. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän systeemiin, vastaan hänelle. Kiitos vain.
Mutta sinä kyllä taidat pitää tästä työstä? On pakko kysyä. Ja tottakai, tottakai hän pitää. Sitä ei ole vaikea huomata ja tähän loistavaan palveluun on helppo tukeutua, suorastaan luvattoman helppo. Täytyy vain muistaa aina välillä sanoa ei.
Ja sohjossa kahlaaminenkin loppuu taas, ja aurinko paistaa päivisin yhä pidempään.
