Kotona Vermontissa olemme suomalaisperhe, joka elää semiamerikkalaista elämää ja lentää Atlantin ylitse ja takaisin yleensä kerran vuodessa. Tänä vuonna matkoja on kaksi, joista ensimmäinen oli jo kauan sitten lukkoon lyöty pikavisiitti pääsiäisenä, jolloin päätehtävänä olisi tulevan kodin katsastaminen koko perheen voimiin. Lapset olivat puhuneet uuden talon näkemisestä jo monta päivää ja kohta aika olisi käsillä. Helsinki-Vantaan käytävillä suomen kieli on yhtäkkiä taas voimakkaasti ympärillä, se kaikuu korvissa yhtä aikaa kenkien kopinan kanssa, kun kiiruhdamme kohti saapumisaulaa, matkalaukkuhihnoja ja autovuokraamon tiskiä. Väsymys painaa päätä ja kulku on jotenkin epävarmaa, kuten joka kerta pitkän lennon jälkeen.
Suunta on selvä ja hommat hoituvat rutiinilla - lapsetkin tietävät, missä järjestyksessä mitäkin tapahtuu. Mielessäni sukellan kuin kuplaan, jota Suomenmaa ympäröi ja jossa olen yksi maan kansalaisista. Oma arki Vermontissa on väistynyt hetkeksi taka-alalle ja ajatukset täyttyvät siitä, mitä kaikkea pitäisi saada tehtyä seuraavan kuuden päivän aikana. Mieleen nousevat tutut maisemat Pirkanmaalla, sukulaisten näkeminen pitkän tauon jälkeen ja ruisleivän tuoksu. Se on hyvää kuten aina, mutta minä en kiinny ruoka-aineisiin, joten ilmankin olen taas pitkään pärjännyt.
Ystävät tulevat tervehtimään meitä uudelle talollemme. Maalintuoksun ja remonttipölyn keskellä juomme kahvia ja syömme rahkapullaa. Naurattaa siksi, että kaikki tuntuu niin kovin suomalaiselta ja siksi, että tärkeiden ystävien seurassa on aina yhtä kiva olla. Sukulaisia ehdimme nähdä ison joukon ja kuulumiset tulevat pitkästä aikaa vaihdettua kasvotusten, vaikka skype tuotakin tehtävää ansioituneesti muina aikoina hoitaa. Kaunis, aurinkoinen sää houkuttelee poikkeamaan mökille, jossa kevät jo tuoksuu nenään ja jossa makkaranpaisto takkatulen ääressä toimii sopivan eksoottisena kokemuksena kolmikollemme.
Suomi-tunnelma ja kaikki tähän matkaan ladatut suunnitelmat täyttävät unensekaiset päivät, jolloin ei aivan tiedä, minkä aikavyöhykkeen rytmissä eläisi, mutta porskuttaa vauhdilla eteenpäin. Kuplan sisällä on turvallinen olo, se pyörittää aina kohti seuraavaa etappia. Sen ulkopuolella on muu maailma, joka ei nyt saa minulta samaa huomiota, koska täällä ollessa on aika keskittyä tähän.
Some pitää kiinni tutussa Vermontin elämässä, se kertoo uutisia niiltä seuduilta, tuo tuttuun arkeen kuuluvien ystävien ja tuttavien jutut taas lähelle, pitää kiinni siinä tutussa elämässä, jota noin yksitoista kuukautta vuodesta elämme. Puhelimeen kilahtaa viesti ystävältä, joka kutsuu suomalais-amerikkalaisen tyttärensä syntymäpäiväjuhliin. Katsahdus toukokuun kalenteriin varmistaa, että pääsemme niihin osallistumaan. Tallennan merkinnän osaksi elämää, joka jatkuu taas aivan muutaman päivän kuluttua tutuissa vuorimaisemissa.
Vielä yhtenä iltana ehdin kohdata monta tuttua kasvoa vanhan harrastuksen tiimoilta - huomatakseni, että ei kulunut aika hyviä muistoja minnekään kadota, vaikka elämä meitä välillä kauaksi toisistamme kuljettaakin. Tunnelma on lämmin ja iloinen ja saa hieman hämmästyneenä tuntemaan, että olenko poissa ollutkaan. Se hymyilyttää ja saa olon levolliseksi. Kuplan sisällä on hyvä olla, vaikka tärkeää onkin, että senkin ulkopuolelle saa ja osaa katsoa.
Helsinki-Vantaa on perjantaina kuin kesäinen, vaikka vieläkin on huhtikuu. Suomi-kuplasta ulos hyppääminen tapahtuu haukkaamalla vielä kerran ruisleipää ja siemaisemalla Unikko-kupista suomalaista kahvia. Koti kutsuu taas ja sinne palaaminen tuntuu aina kivalta, vaikka Suomi-visiitit ovatkin mukavaa vaihtelua. Ne muistuttavat siitä, mihin kaikkeen kuuluukaan.
Bostonissa meidät ottaa vastaan kaatosade. Liikenne on kovaa ja illan pimetessä näkyvyys tiellä huono, mutta suunta kotiin on selvä. Matkalla pysähdymme tutulla levähdyspaikalla ostamassa autoon evästä, jonka avulla pysymme etupenkillä hereillä, kun takapenkkiläiset taas saavat luvan nukkua vaikka koko matkan kotiin saakka.
Kahvi maistuu niin amerikkalaiselta, että naurattaa. Kotimatka, kahvi, kaikki pudottaa pehmeästi taas takaisin siihen omaan, semiamerikkalaiseen kuplaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti