Sumu

Ensin on sumu. Pään sisällä vellova epämääräisyys, joka häiritsee niin askelia kuin ajatuksia mutta jonka tietää onneksi olevan väliaikaista. Aikaerorasitus on kärsittävä läpi jokaisella kerralla kun valtameri ylitetään. Kaikenlaiseen kai tottuu, mutta siihen ei varsinaisesti. Sävyeroja siinä kyllä on: joskus se tuo mukanaan vain väsymyksen ja pääsäryn, toisinaan pahoinvointiaallon. 

Huomaan, että kotona lattia narisee monessa kohdassa, oliko se näin aina? Muutamassa viikossa ei kai unohda mitään, mutta joskus sittenkin epäilyttää. Avonaiset matkalaukut odottavat tyhjentäjäänsä, valtaisat pyykkimeret vellovat tiensä kodinhoitohuoneeseen ja täyttävät sen lattian. Aina silloin kun tuntuu, että rästihommien määrä on lukematon, niitä kannattaa lähteä taklaamaan yksitellen. Ensimmäinen satsi koneeseen, seuraavat voi lajitella jo valmiiksi. Sitä rataa.

Uni tulee sillä silmänräpäyksellä, kun pään kallistaa tyynyyn. Jetlag ei kuitenkaan anna armoa vaan herättää aamukolmelta. Siihen aikaan ei vielä viitsi nousta, mutta kun lapsi on käynyt viisi kertaa ihmettelemässä, miksi ei pysty enää nukkumaan, päätämme viiden aikaan, että ehkä nousemme sittenkin. Aamukahvin tuoksu on tuttu ja suorastaan huumaava, elimistöni huutaa kofeiinia. Aikaero janottaa, vettä kuluu suuria määriä, se hoitaa kroppaa kohti normaaliolotilaa. Raskas ruoka ei maistu, keveämpi tuntuu elimistössä tavallistakin miellyttävämmältä. 

Aurinko hellii aamusta iltaan, jatkuvasti on lämmin, keskipäivän kuumuus saa kaipaamaan siestaa. Kesä ei täällä ole koskaan ohi vielä heinäkuun lopussa, vaan sitä on jäljellä vielä monta pitkää viikkoa. Aina palatessamme Suomesta takaisin kotiin emme ohjelmoi ensimmäisille päiville mitään suuria suunnitelmia - pakollisista laukkujen purkamisesta, pyykinpesusta ja ruokavarastojen täydentämisestä siirrymme sujuvasti rentoon kotoiluun, uimiseen ja kevyeen kokkailuun. Sumu pään sisällä saa rauhassa hälvetä.

Kesähommia

Kesän jatkuminen myös näkyy joka paikassa: uimavaatteita, rantapyyhkeitä, uimalaseja ja uimakenkiä lojuu siellä täällä. Lenkkareita, polkupyöräkypäriä, lippalakkeja, hellehattuja. Aurinkorasva tahmaa kaiken ja sekoittaa valmiiksi hikiset hiukset, mutta ilman eivät näin vaaleaihoiset pärjää. Joka paikassa on yhtäkkiä jotain kuivumassa, pyykkivuori kasvaa uudelleen heti kun matkavaatteet on saatu pestyä.

Mutta tätä kesän ihanuutta en vaihtaisi mihinkään. Kun ulos voi piipahtaa milloin vain ilman että tarvitsee lisätä vaatekerroksia, on se valtavan suuri nautinto ihmiselle, joka on ollut syntymästään saakka viluinen. Mieli prosessoi kuitenkin jo syksyn asioita, koulua ja arjen rutiineja, harrastuksia ja lasten iltapäivätoimintamahdollisuuksia. Hankintoja, joita on tehtävä syksyä silmällä pitäen. Pieniä matkoja ja pyrähdyksiä, joita haluaisi tehdä, kun ilmat vähitellen viilenevät. 

Istun terassille ja katson kaukaisuuteen. Adirondackin vuoristo siintää horisontissa. Aurinko jaksaa lämmittää vielä pitkään, vaikka illat hiljalleen jo pimenevät. Tärkeintä on tässä hetkessä se, että minnekään ei ole kiire.