Perinteitä sikin sokin

Kiitospäivän jälkeen (marraskuun viimeinen torstai) se alkaa toden teolla. On ikään kuin virallisesti taas lupa heittäytyä tunnelmaan: joulu on tulossa ja se alkaa näkyä katukuvassa. Viimeistään silloin lisääntyvät jouluvalot ja koristeet ympäri kaupunkia. Black Friday sysää joulukaupan kunnolla liikkeelle tarjouksineen ja kaikkialla mainostetaan joulua.

Meillä on kohta käsillä 14. joulu Vermontissa. Tuntuu, että se on alkanut muuttua hieman amerikkalaisemmaksi, mutta tietyt suomalaiset jouluperinteet ovat jääneet elämään. Ja vaikka kukaan lapsistamme ei ole ehtinyt viettää montaa joulua Suomessa, ovat hekin kasvaneet kiinni tiettyihin rutiineihin.

Mutta lähdetään liikkeelle siitä, miten jouluun valmistaudutaan. Joulukalenterista innostuu edelleen teinikin, vaikka ns. lasten joulukalentereista he ovatkin jo vähän kasvaneet ohitse. Mutta tykkäähän moni meistä aikuisistakin joulukalenterin suomasta pienestä ilosta jokaiselle päivälle, miksei siis teini-ikäinenkin.

Muutama vuosi sitten lapset miettivät pitkään millaiset kalenterit haluaisivat. Kun selvää ratkaisua ei oikein löytynyt, ehdotin kalenterien tekemistä itse. Ostimme päivätyt laatikot ja siitä lähtien niitä on täytetty innolla joka vuosi marraskuussa. Jokainen saa yllätykseksi omanlaisiaan pieniä juttuja: tänä vuonna laatikoista on löytynyt esimerkiksi karkkia, purkkaa, meikkejä ja hauskoja sukkia.

Laatikot ovat kestäneet yllättävänkin hyvin jo useita vuosia. Niitä tullaan luultavasti käyttämään niin pitkään kuin kiinnostusta riittää. Lisäksi ne näyttävät hauskoilta, joten olemme olleet kovin tyytyväisiä ratkaisuun.

Takaisin pakettirumbaan: niin mielellään kuin paikallista yrittäjää tukeekin, tulee monta asiaa tilattua netistä. Paketit toimitetaan aina kotiovelle, ja se tietää kiireisiä viikkoja niin postille kuin lähettifirmoille. Normaalisti jakeluautot kiertävät naapurustossamme iltapäivän tunteina, mutta joulukuussa niitä näkee aikaisintaan iltahämärissä. Joskus paketteja ilmestyy ovelle vasta kymmenen jälkeen.

Random acts of kindness on termi, josta pidän. Se voi olla pieni tai suurempi ystävällinen ele. Oma tapa (ynnä monen muun) on jättää joulukuun kiireisimpinä viikkoina ovelle laatikollinen juomia ja välipaloja kuskeille, jotka ajavat paketteja ympäri kaupunkia koko illan. Joka vuosi ne ovat kelvanneet. Täydennän laatikkoa tarpeen mukaan. Erityisen suosittuja näyttävät olevan virvoitusjuomat ja helposti syötävät snackit, kuten välipalapatukat tai keksit. Meillä Vermontissa myös sää suosii tätä tapaa joulukuussa: juomat pysyvät melko varmasti riittävän kylminä pakkasilmassa, joskin joskus on ollut huoli jäätymisestä.

Monena vuonna olemme kysyneet lapsiltamme haluavatko he, että vietämme joulua enemmän suomalaiseen kuin amerikkalaiseen tapaan. Aikoinaan meidän mukanamme muutti suomalainen perinne syödä jouluruokaa aattona ja avata lahjat sen jälkeen. Se on aiemmin kuin amerikkalaisten tapa juhlia joulupäivänä - ja toistaiseksi lapset ovat päättäneet, että jatkamme suomalaiseen tapaan. Olemme kuitenkin ottaneet käyttöön täkäläiset joulusukat (Christmas stockings), jotka roikkuvat joulukuun ajan takanreunukselta ja täyttyvät pienistä yllätyksistä ennen joulua. Arvomme perheenjäsenten kesken kuka on vastuussa kenenkin sukasta. Osa jännityksestä muodostuu epäilemättä siitä, että sukkia käydään hypistelemässä etukäteen ja yritetään arvailla mitä niissä on. Asianlaita ratkeaa meillä jouluaattoaamuna.

Jouluaattona keitetään myös riisipuuroa, josta löytyy useimmiten jokin pähkinä, aina ruokakomeron sisällön mukaan. Sen päälle laitetaan kanelisokeria. Jos minulta kysytään, joulu alkaa nimenomaan joulupuurosta. 

Jouluaaton iltapäivä kuluu usein keittiössä eikä mihinkään ole kiire. Joulupöytään kokoonnutaan, kun ruoka valmistuu. Siinä on tavallisesti kinkkua, kalaa, perunamuusia, amerikkalainen mac&cheese, kasvisgratiinia ja salaatteja. Suomalaisia laatikoita tai rosollia emme valmista. Illan mittaan syödään joulutorttuja ja suklaata.

Mitä sitten tehdään joulupäivänä? Syödään ja laiskotellaan. Mielestäni erittäin miellyttävä tapa, josta on hyvä pitää kiinni.

Kursseja, kursseja, lisää kursseja

 "En osaa pelata lentopalloa!" Toteaa teini, joka on juuri valinnut high schoolin ensimmäisen vuoden toisen kvartaalin täytteeksi lentopallokurssin. Juttelemme siitä, että ei se haittaa. Kurssi on suunniteltu siten, että tarkoitus on pitää hauskaa ja liikkua koulupäivän aikana muutenkin kuin käytävillä luokasta toiseen kiiruhtaen. Sitä paitsi siellä saa pelata myös sulkapalloa. "Onneksi. Sitä osaan paremmin." Hän pärjää kyllä, siitä minulla ei ole epäilystäkään.

Joskus on jännittävää. Lukiolaisen aikataulu on täynnä sitä ja tätä. Olen tyytyväinen siihen, että tytär on valinnut rohkeasti sittenkin sen lentopallokurssin - ja ennen kaikkea, hoitanut koko homman: ottanut selvää miten toimitaan, varannut ajan opinto-ohjaajalta ja ilmoittautunut kurssille. 14-vuotiaalle lukiolaiselle annetaan jo selvästi enemmän vastuuta kuin yläkoululaiselle, ja on helppo huomata, että lisääntynyt vastuu tuntuu mukavalta, joskin joskus jännittävältä tai pelottavaltakin.

High schoolin päivä alkaa virallisesti joka päivä klo 9. Sitä ennen on mahdollista käydä tapaamassa opettajia. He ovat luokissaan joka aamu 8:15 oppilaiden kysymyksiä varten. Myös tämä käytäntö opettaa vastuuseen: jos kotitehtävä on jäänyt epäselväksi tai haluaa kysyä voiko kokeen uusia, helpoin keino on marssia luokkaan tuon kyselytunnin aikana. Teini-ikäinen osaa jo monessa tilanteessa perin hyvin itse määritellä, tarvitseeko opintoihinsa apua. 

Päivässä on neljä pidempää oppituntia. Ne ovat noin puolentoista tunnin mittaisia. Meidän koulumme värit ovat sininen ja harmaa: päivillä on myös tällaiset värikoodatut nimet. Sininen päivä (ma, ke) on koko kvartaalin ajan samanlainen. Harmaina päivinä (ti, to) opiskellaan toisia aineita. Perjantait ovat joko sinisiä tai harmaita. Freshmaneilla eli yhdeksäsluokkalaisilla jokaiseen päivään on upotettu myös advisory, joka on ikään kuin luokanvalvojan oma tunti. Silloin tavataan pienempää ryhmää, joka on pysyvä samana kaikki neljä lukiovuotta. Ryhmässä jutellaan, pelataan ja välillä herkutellaan yhdessä ("We had donuts today!"). Juhlistetaan syntymäpäiviä, kysellään kuulumisia ja käydään läpi ilmoitusasioita. Advisoryt harventuvat myöhemmillä luokka-asteilla, mutta pysyvät kuitenkin edelleen ohjelmassa. Useimmiten päivään mahtuu myös läksyjen tekemiseen varattu aika eli study hall. Niitä tosin on vain freshmaneilla (9.) ja sophomoreilla (10.). Junioreilla (11.) ja senioreilla (12.) ne ovat hyppytunteja, jotka kuitenkin on suositeltavaa käyttää opiskeluun. Vastuun opettamista sekin.

Jokainen päivä päättyy 15:25. Aikataulu on pysyvä eikä siinä ole yleensä poikkeuksia, koska amerikkalaiseen kouluun kuuluu koulubussikuljetus.

Kouluvuosi jakaantuu luonnollisesti neljään kvartaaliin. Ydinkurssit - matematiikka, englanti, science (biologiaa, kemiaa, fysiikkaa) ja social studies (esim. historiaa ja yhteiskuntaoppia) pyörivät koko vuoden. Valinnaiset kurssit voivat olla esimerkiksi puolivuotisia tai kvartaalin mittaisia. Kaikesta kerätään opintopisteitä eli creditejä. Ohjelman suunnittelussa on syytä olla tarkka, jotta erilaiset kokonaisuudet tulevat huolehdittua. On valittava tietty määrä liikuntakursseja, taitoaineita, terveystietoa, teknologiaa jne. Vieraiden kielten opiskelu on vapaaehtoista, mutta niitä on tarjolla täkäläisessä koulussa tällä hetkellä neljä: espanja, ranska, saksa ja japani. Meidän teineistä kaksi opiskelee saksaa ja yksi espanjaa.

Kaksi teineistämme on aloittanut high schoolin tänä vuonna, esikoisella on menossa kolmas vuosi. Ensimmäisenä vuonna opinnot ovat vielä ohjatumpia ja monella on paljon samoja kursseja, mutta vaihtelu lisääntyy seuraavina vuosina. Esikoisellamme on lukujärjestyksessään esimerkiksi mielenkiintoinen historiakurssi nimeltään "American History through Film", lisäksi hän opiskelee taloustieteen ja ympäristötieteiden alkeita. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa syventäviä englannin kielen kursseja, esim. luova kirjoittaminen ja katsaus kirjallisuuteen. Nämä kaikki ovat siis valinnaisia kursseja.

Joskus kyselin, mitkä kursseista ovat tällä hetkellä kiinnostavimpia. Yhden mielestä on useita kiinnostavia, mutta englanti on noussut suosikiksi. Hän lukee ja kirjoittaa mielellään kaikenlaista. Lisäksi koko vuoden jatkuva pitkä taidekurssi sopii taiteelliselle nuorelle. Yhden suosikki on tällä hetkellä "Engineering & Design", ja hän suunnittelee lisäävänsä ohjelmaan muitakin kursseja teknologiakokonaisuuden alta. Toisaalta hän on aina ollut kiinnostunut historiasta ja luultavasti harkitsee myös yhteiskuntaopin kursseja. 

Esikoinen suhtautuu kahden ja puolen vuoden kokemuksen pohjalta neutraalisti: "Well, it's pretty ok." Aika hyvä ja riittävä asenne sekin.

Matot

Olin tilannut aamuksi. Hän oli varmistanut saapumisensa kilauttamalla kahtakymmentä minuuttia ennen. "See you soon!"

Tällä asialla olimme, koska ne matot piti pesettää. Se tarkoittaa mattopesupalvelun tilaamista paikan päälle, jos ei itse omista tarvittavia vermeitä. Emme ole lähteneet hankkimaan ja opettelemaan, joten tilaamme palvelun ulkoa. 

Hän ilmestyi ovelle aivan aikataulunsa mukaisesti. "Katsoin edellisen kerran tietoja, siitä olikin vähän aikaa!" (Ei siitä nyt niin kauaa ole. Ja sitä paitsi - mistä tiedät, mitä olen näille matoille sillä aikaa tehnyt. Ei ne nyt onneksi kauhean likaisiltakaan näytä, mutta tiesin kyllä, että aika oli tullut. Oli vain jäänyt työlistalla jotenkin unohduksiin.)

(Pitäisikö minun tuntea tämä kaveri.)

Kokolattiamatot. Suomalaiset osaavat arvata, mitä mieltä niistä olemme. Ei oikeastaan tarvitse edes sanoa sen kummemmin mitään. Katsoa vain ja todeta, että olenhan suomalainen. Kyllä se toiselle suomalaiselle riittää, uskoisin. Yläkertaan vievät portaat ovat paksumman, pehmeän maton peitossa, ja muistan, kuinka eräs paikallinen tuttu ihasteli niiden materiaalia. "Nämä ovat sellaiset hienommat!" (Hienommat? Ne ovat korkeintaan... siedettävät.) Kiitämme lämpimästi tämän talon edellisiä asukkaita, jotka olivat aikoinaan vaihtaneet osan matoista parketiksi. Mutta onhan niitä silti useita ja siksi eteisessäni seisoi nyt tämä hilpeästi hymyilevä matonpesijä.

Mennään ensin kellariin, selitän. Siellä on aulatilaa ja sen sellaista, ne pitää pestä. "You are into puzzles!" Hän ihastelee melko mittavaa palapelikokoelmaa kellarin hyllyssä ja tarinoi minulle äidistään, joka tekee niitä ja kehystää kauneimmat. "Do you ever do that?" (Joskus olen... mennäänkö eteenpäin nyt?) Yläkertaan vievät portaat ovat nekin matolla peitetyt ja ylhäältä löytyy aulatilan lisäksi myös tympeänharmaalla matolla päällystetty iso huone. Olin edellisenä iltana siirrellyt tavaroita ja kevyitä huonekaluja pois tieltä ja jupissut itsekseni, miksi tavaraa oli taas siellä täällä. Pitäisi todellakin kai tilata tämä kaveri käymään useammin, tulisi ehkä siivottua noita epämääräisiä röykkiöitä useammin.

Kuntosalinurkkaus, siihen matto sopii. Ehkä.

Työn laajuus oli nyt siis selvillä ja sitten hän voisikin ryhtyä toimeen. "Onko teillä kotieläimiä, jotka saattaisivat karata ovesta, koska joudun pitämään ovia jonkin verran auki?" Tulee pesukonetta ja letkua ja sen sellaista, muistan. "Ei meillä sellaisia karkaavia ole, mutta kirjaston nurkassa asuu hamsteri. Se pysyy kyllä siellä."

Ja sitten hän kurkistaa kirjastoon. "Oh, I can see him! What is he doing?" (She. Se on tyttöhamsteri.) "She is moving some bedding away from her sleeping corner, closer to the door." Hamsteri on todellakin hereillä, se on kiireisen näköinen, koska on juuri siirtämässä pehmikettä häkistä toiseen. "Oh, I have never seen a hamster doing that!" Matonpesijän ääni on jo pehmeä. Sellainen, jolla eläimille puhutaan. Melkein jo sanon, että mene vain rohkeasti lähemmäksi katsomaan, mutta sitten muistan, että maksan hänelle mattojen pesemisestä. (Joko mennään?) "He is amazing!" (She. Se on tyttöhamsteri.)

"I better get to work now!" Hän sanoo vihdoin. Ja vilkuilee vielä vähän hamsteria. Onhan se söpö, myönnän. (Mutta todellakin, olisi aika.)

Ja hän ryhtyy tuumasta toimeen. Noin kaksi tuntia siinä menee, mutta sitten tuoksuukin koko loppupäivän pesuaineelle. Kaikki vähän hypähtelevät matoilla kulkiessaan sinä iltana, koska niille astuminen kastelee sukkia vielä monta tuntia pesun jälkeen. Mutta puhtaat ne ovat.

Mutta aina on löydettävä asioista myös positiivisia puolia. Kokolattiamatto ei olisi ehkä oma valinta, mutta onhan se pehmeä ja lämmin jalalle. Portaissa ei tarvitse pelätä liukastumista. Hiljainenkin se on. Joten sopivissa määrin pystyn ne hyväksymään. 

Vieläkään en ole varma, olinko tavannut kyseisen ihmisen aiemmin. Ehkä soitan hänelle vielä uudestaan? Vähän nopeammin seuraavalla kerralla.

Puhutaan!

Käytän tilanteita hyväksi. Jonkin verran suunnitellustikin, mutta usein sopivasti kohdalle osuessa. Audienssista kun ei koskaan tiedä.

Puhuttavaa ainakin riittää. Arjesta ja sen kaikista osasista, jotta homma toimisi. Elämän pienemmistä ja suuremmista kysymyksistä. Maailmanmenosta, joka saa välillä haukkomaan henkeä ja jolle ei tunnu joskus löytyvän edes vertaa lähimenneisyydestä. Menneestä ja tulevasta.

Autossa aamulla. Ajelemme high schoolille teinien kanssa, matka kestää noin viisi minuuttia. Siinä ei paljon ehdi, mutta sentään kuulostella vähän, millä mielellä ollaan tänään. Teinit ovat ehkä liimautuneita puhelimiinsa, koska koulupäivän alkaessa ne menevät nykyisen politiikan mukaisesti reppuihin äänettöminä eikä niihin kosketa ennen koulupäivän päättymistä. Mutta vastauksia saa silti. Onko kaikilla kaikki mukana? (Vielä ehtii kääntyä takaisin, jos ei ole.) Onko kellään tänään kokeita tai testejä? (Niitä on lähes joka päivä jollakin.) Aikooko kukaan jäädä iltapäivällä koululle? (Harrastustoiminta tapahtuu välittömästi koulun jälkeen.) Ja tietenkin: Äiti, jos menet kauppaan, voitko tuoda sitä ja tätä. (Tottakai. Jääkaapin täyttäminen on... elämäntehtäväni.)

Kotona keittiönpöydän ääressä. Yhdestä rutiinista olen pitänyt kiinni, ja aion pitää edelleen, niin kauan kuin minulla on siihen mahdollisuus. Syömme päivällistä joka päivä yhdessä lasten kanssa. Sen ajankohta elää hieman, harrastusten ja muiden tekemisten mukaan, mutta kokoonnumme pöytään lähes joka ilta. Kouluun liittyvät asiat ovat silloin jokaisella tuoreena mielessä. Usein kuulen mitä on tehty, mitä on syöty, mitä kavereille kuuluu ja mitä sattumuksia on osunut kohdalle. Tämä on usein paras hetki saada tietoa siitä, mitä koulussa tapahtuu, joten kuuntelen paljon ja kyselen vähemmän. Usein joku nostaa esiin tuoreen uutistapahtuman, toisinaan päädymme miettimään historian kulkua, maailman maita tai nimien alkuperää, joskus puhumme ruoasta. Monta kertaa olemme päätyneet puhumaan myös siitä, millaista koulu tai elämä ylipäätään oli Suomessa silloin, kun me vanhemmat olimme nuoria. Mikä teillä oli parasta kouluruokaa? Millaisia kursseja pystyi valitsemaan suomalaisessa lukiossa? Miksi Suomessa koulu alkaa niin aikaisin elokuussa? 

Sen lisäksi, että meillä puhutaan, 
meillä myös luetaan.

Maailmassa tapahtuu näinä päivinä paljon sellaisiakin asioita, joita on vaikea selittää edes itselleen. Syitä tapahtumien takana on aika ajoin haastavaa yrittää ymmärtää, erityisesti jos tuntuu, että totuttuja rakenteita yritetään horjuttaa. Vanhempana on joutunut kohtaamaan maailman, joka on kovin erilainen kuin se oli omassa nuoruudessa. Tulee hetkiä, jolloin pohtii, kuinka kykenisi selittämään lapselleen asioita niin, että hän uskoisi tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiinsa. Miksi valtaapitävät ihmiset puhuvat noin? Onko Trumpin naama oikeasti oranssi? Miten Louvreen voi murtautua keskellä päivää?

Tulee ilta. Rutiinit ovat muuttuneet, kun lapset ovat kasvaneet, mutta edelleen olen mielelläni käytettävissä. Joku kulkee edestakaisin hammaslangan kanssa ja puhuu samalla päivän asioita, toinen hakee juotavaa ja mainitsee samalla, mitä huomenna on koulussa ohjelmassa, kolmas käy istuskelemassa hetken makuuhuoneen nojatuolissa ja juttelee niitä näitä. "Sometimes I'm just chatty in the evening."

Kunpa pysyisit sellaisena, kunpa. Haluan kuulla ja kuunnella. On teini-ikäisillä tietysti asioita, joita he eivät vanhemmille kerro, mutta annan heille luonnollisesti siihen oikeuden. Toisinaan riittää raamit. Joskus riittää sekin, että vain on. 

Yhtenä iltana 14-vuotiaani oli kovin kiinnostunut siitä, mitä olin tehnyt päivän aikana. Oli ollut tavanomainen päivä: olin hoitanut asioita, tehnyt töitä ja kirjoittanut. Hän tietää kyllä, mitä teen työkseni, mutta olen luonnollisesti hänelle ensisijaisesti äiti. "Äiti, joskus vain unohdan, että äideillä on muutakin elämää."

Onneksi on.