Miten sen sanoisit

Tiesinhän minä, että sellainen aika tulee.

Ei mitenkään yhtäkkiä vaan pikku hiljaa, ja jonain päivänä huomaisin ajattelevani, että näin siinä kävi ja pitikin käydä.

Ulkosuomalaisena käyttää arjessa luonnollisesti runsaasti itselleen vieraampaa kieltä kuin äidinkieltään. Kun on pitkään asunut muilla mailla, vieraan kielen käyttö toki arkipäiväistyy, vaikkakin meillä suomalaisena perheenä suomi on pysynyt ja pysyy kotikielenä. Siitäkin huolimatta, että joillekin perheenjäsenistä on joskus vaikeaa löytää sopivia suomen kielen sanoja. Kaikki kolme teiniä kuitenkin vakuuttavat, että heidän on helppo ymmärtää meidän vanhempien suomen kieltä, vaikka he itse kokevatkin joskus hankalaksi vastata meille suomeksi. 

Mutta mitä sitten on tapahtunut? Olemme huomanneet, että yhä useammin on tilanteita, jolloin on vain yksinkertaisempaa kysyä lapsiltaan, miten sinä tämän sanoisit englanniksi ja mitä termiä käyttäisit ja että onko tämä sinun mielestäsi hyvä valinta. Myönnän, että se tuntui ensin hieman hämmentävältä, mutta sittemmin luonnolliselta. Ja totta - helpolta tavalta tarkistaa.

Minulla on kielitiedetausta ja voin sanoa olevani melko kielitaitoinen ihminen. Pystyn kommunikoimaan kolmella kielellä sujuvasti (suomi, englanti, saksa) ja kolmella muulla (ruotsi, ranska, espanja) kohtalaisesti. Muutamilla muilla sitten jotenkin auttavasti. Olen opiskellut ja harrastanut kieliä suurin piirtein koko ikäni. Olen kiinnostunut siitä, miten kielet toimivat - havaitsen logiikkaa ja opetan itselleni sillä tavalla lisää. Olen huomannut, kuinka useamman kielen osaaminen alentaa kynnystä opetella muitakin ja kuinka yhden osaaminen voi tukea toista. Tuen aina lapsiani, kun he pohtivat, haluaisivatko ottaa lisää vieraiden kielten kursseja. Silti he valitsevat itse, enkä ole koskaan ohjannut heitä opiskelemaan jotain tiettyä kieltä. He osaavat siis sekä englantia että suomea. Kaksi heistä opiskelee lisäksi saksaa ja yksi espanjaa.

Oma englannin kielen taito on hyvä. Minulla ei ole vahvaa suomalaista aksenttia, mutta kyllä vieraskielisyyteni toki useimmiten huomataan. Small talkaan useimmiten sen verran sujuvasti, etten oikeastaan erotu paikallisesta. Keskustelen monesta aiheesta joutumatta miettimään sanoja tai rakenteita. Jotkut asiat sujuvat varmasti jo paremmin englanniksi kuin suomeksi; työssä tottuu käyttämään tiettyä sanastoa ja kouluun liittyvässä viestinnässä asiat selkiintyvät jo helpommin englanninkielisin termein. Toisinaan kyllä takeltelen: jos olen väsynyt tai yhtäkkiä pitää käyttää termejä, jotka eivät kuulu päivittäiseen sanavarastoon. Kuten vaikka ongelma kodinkoneen kanssa tai koukeroinen virastoasia. 

Teinit luonnollisesti puhuvat englantia kuten paikalliset. Onhan se koulukieli, kaverikieli, harrastuskieli. He puhuvat kotona myös keskenään englantia, mutta vaihtavat sujuvasti suomeen puhuessaan meille vanhemmille. 

Ihan äskettäin 14-vuotiaani halusi näyttää minulle kirjoittamaansa esseetä, joka ollaan osana englannin tunnin ohjelmaa lähettämässä kirjoituskilpailuun. Kyseessä oli argumentatiivinen teksti, jonka aiheeksi hän oli valinnut tekoälyn hyödyntämisen opiskelussa. Luin tekstiä sekä ihaillen että hieman hämmästellen - hän oli kirjoittanut todella hyvin perustellun asiatekstin. Mieleeni juolahti, että pystyisinköhän itse samaan englanniksi? Luultavasti kuitenkin kyllä, mutta olin positiivisesti yllättynyt tekstin tasosta, vaikka tiedän hänen olevan hyvä kirjoittaja. Se oli kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, että lasteni kielitaito kehittyy aivan omaa tahtiaan. Minä voin vain yrittää pysytellä perässä.

Viime aikoina lapset ovat olleet yhä kiinnostuneempia siitä, miksi suomen kieli on niin erilainen kuin englanti ja olemme päätyneet moniin kiinnostaviin keskusteluihin aiheesta. Kun he puhuvat suomea, he osaavat usein valita sopivat sanat ja taivutusmuodot, mutta toisinaan sattuu pieniä, joskin harmittomia lipsahduksia, kuten fall-verbin kääntäminen mielessä aina putoamiseksi. ("Vaikka en ollut pitkään aikaan luistellut, en pudonnut kertaakaan!") Tai vastaus mitä kuuluu -kysymykseen. ("Hyvin.") Ymmärrys ei kuitenkaan kärsi.

Jokin aika sitten oli puhetta teinien viikonloppusuunnitelmista, ja kerroin kaksosillemme heidän kaverinsa äidin lähettäneen minulle viestin, että hän voi viedä ja tuoda lapseni. Mainitsin asiasta jotenkin siihen tapaan, että "hänen äitinsä voi heittää teidät myös kotiin" ja minua tuijotti kaksi hämmästyneen näköistä 14-vuotiasta. "Heittää? Mitä se tarkoittaa, jos joku heittää jonkun?" Minulle täysin harmiton suomen kielen ilmaisu kuulosti heidän korvissaan joltain aivan kummalliselta. "Niin, siis tuo teidät kotiin."