Me olemme yleensä sellaisia maassa-maan-tavalla -ihmisiä. Niin myös kaiketi täällä. Sen näkee ehkäpä siinä, että emme pyri erityisesti syömään suomalaisella tavalla, vaan yhdistelemme totuttuihin ruokalajeihin paikallisia vivahteita, aina sen mukaan, mitä sattuu kaupasta löytymään. Saattaa kuulostaa hienommalta kuin onkaan, mutta tarkoittaa yksinkertaisesti vaikkapa sitä, että makaronilaatikko tulee tehtyä toisinaan vaikkapa kalkkunan jauhelihasta - siksi, että hyvälaatuista sellaista on hyvin tarjolla. Tai että tuhdimpaa leipää kaivatessaan valitsee sen täysjyväisimmän tai moniviljaisemman, niin pääsee vähän lähemmäksi 'kunnon leivän' tunnelmaa. Jos iskee suomalaisen leivän kaipuu, sitä voi helpottaa jyrsimällä hapankorppuja, joita täältä kyllä saa.
Amerikkalaisesta ruokakulttuurista tulee luvattoman helposti ensimmäiseksi mieleen pikaruokakulttuuri ja ruoan rasvaisuus. Sitäkin valtavasti löytyy, mutta itse kutsuisin nykyisen kokemuksen perusteella amerikkalaiseksi myös sitä, että tarjontaa on laidasta laitaan. Täällä on mahdollista syödä hyvin ja terveellisesti tai huonosti ja epäterveellisesti, tai kaikkea siltä väliltä. Valinta on sinun. Lähes jokaisessa kaupassa on mahdollisuus valita niin valmista, kaupassa valmistettua ruokaa kuin elintarvikkeita selkeimmässä muodossaan, jolloin voit tehdä kaiken alusta alkaen itse. Eineksiä ja pakasteruokaa on kyllä tarjolla käsittämätön määrä suomalaiseen valikoimaan verrattuna.
Kauppaan astuessa ihastelen joka kerta vihreyttä ja tuoreutta, joka suorastaan tulvii päälleni: hyllymetreittäin kasviksia, hedelmiä, marjoja, joka väriä ja kokoa. Kaikki suorastaan säihkyy tuoreudellaan. Ns. tavallisesta kaupasta löytää myös kelpo kokoelman luomutuotteita, mutta sen lisäksi löytyy kauppoja, jotka ovat erikoistuneet pelkästään luomuun. Näin on helppo kokea, että voin tehdä ruokaa juuri sellaisista ruoka-aineista kuin haluan, tai ostaa ruokaa valmiina. Valinta on minun.
On minulla perisuomalaisiakin tapoja, on toki. Esimerkiksi se, että vien ostoskärryn aina kiltisti takaisin niille varattuun paikkaan. Paikallinen tapa kun tuntuu enemmänkin olevan se, että kärry jää juuri siihen, missä sen käyttö loppuu. Useimmiten parkkipaikalle. Jos se ei ole sentään aivan keskellä kulkuväylää, niin se jätetään varsin usein viereisen parkkiruudun riesaksi. Ja kun sukkuloit täpötäydellä parkkipaikalla ja luulet viimein löytäneesi sen vapaan paikan, on siihen todennäköisesti hylätty ostoskärry. Arggh!
Olen tullut pohtineeksi, että perisuomalaisuus on kuitenkin joissakin pienissä asioissa ilmeisesti varsin kaukana minusta. Vai kuka uskoo sen, että vaikka juuri tulimme lomalta Suomesta, ei meidän laukuissamme matkannut tänne yhtään ainutta Fazerin sinistä. Ei ensimmäistäkään. Mitähän se minusta oikein kertoo! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti