tiistai 25. helmikuuta 2014

Aurinko nousee


Sen päivän jälkeen

ei mikään ole kuin ennen

Aurinko nousee

ja laskee mailleen

mutta minä näen kaiken eri tavalla


Kun hän syntyy

emme ehdi edes odottaa

sen hetken jälkeen

ei mikään ole kuin ennen

Aurinko nousee

ja tuo uuden päivän

vaikka vielä en tiedä mitä se päivä tuo

sen tiedän

että selvisimme edellisestä

kun ilta laskeutuu

en tiedä mitä yö tuo

sen tiedän

että selvisimme tästäkin


Kun uskallan iloita

joudunkin huolta kantamaan

Kun annan toivolle vallan

joudunkin pettymään

tunteiden vuoristorata

pyörittää ja pyörittää minua

ja vaikka luulen että putoan vauhdista

pysyn vieläkin kyydissä

ja kun putoan

putoan jaloilleni

kuitenkin


Kun hän vahvistuu

huomaankin

että minäkin vahvistun

enemmän kuin koskaan

koskaan elämässäni

sillä sen hetken jälkeen

ei mikään ole kuin ennen


Ja auringon noustessa

ja auringon laskiessa

minä edelleen hiljaa kiitän

että sinä olet siinä


keskoslapseni



Meidän esikoisemme syntyi erittäin pienenä keskosena ja painoi syntyessään vain 835 g. Sairaalasta hän pääsi kotiin 3,5 kk:n ikäisenä. Muistot osastolla vietetystä ajasta ovat erikoisella tavalla yhtä aikaa tuoreita, mutta kuitenkin jo kaukaisia.

Vastasyntyneiden teho-osastolla jouduimme liian läheltä näkemään myös sen, että kaikille aurinko ei noussut. Lämmin, mutta samalla raskas ajatus palaa vieläkin sen äidin ja tyttären luokse, jotka osastolla meidän vieressämme saivat viettää yhteistä aikaa vain viikon verran.

2 kommenttia:

  1. Voi tämä oli niin kauniisti kirjoitettu!
    Kylmätväreet ihan kulki käsivarsissa,eihän me sivustaseuranneet
    osaa tuota edes kuvitella minkä koitte,ja mistä selvisitte positiivisuudella
    tähän päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva! Tämä kokemus on pysähdyttänyt - pysähdyttäisi meistä varmaan kenet tahansa. Minun keinoni on käsitellä asiaa sanojen voimalla.

      Poista