Meillä keskustellaan siis kuitenkin melko paljon siitä, mitä mikäkin oikein tarkoittaa. Kuusivuotiaiden tiedonjano on kyltymätön, ja kahdeksanvuotiaamme, pohdiskelijaluonne, esittää tarkoin mietittyjä kysymyksiä. Meillä on keskusteltu viime aikoina esimerkiksi siitä, mitä tarkoittaa putipuhdas tai tipotiessään, tai mitkä oikein ovat ovensaranat ja ikkunanpielet. Kaksikielisen lapsen äidinkielen sanavarasto voi olla laajakin, mutta siihen saattaa jäädä - joskus yllättävältäkin kuulostavia - aukkoja.
Lastemme voi sanoa olevan kaksikielisiä. Esikoisemme oli 3,5-vuotias, kun muutimme tänne. Kaksosemme olivat juuri täyttäneet vuoden. Vaikka he ovatkin kasvaneet suomenkielisessä kodissa, he ovat kasvaneet englanninkielisen ulkomaailman vaikutuspiirissä. Jos heiltä kysyy, miten he kuvailisivat itseään, he sanovat aina olevansa suomalaisia. We are Finns living in the US. We can speak English AND Finnish.
Minä en ole kaksikielinen, minä vain elän kaksikielisesti. Minä ajattelen ja tunnen suomeksi. Minä hoidan asioita englanniksi. Minä luen ja kirjoitan jatkuvasti molemmilla kielillä. Minä juttelen koulun eteisessä aamuisin lapsilleni suomeksi ja yhtä aikaa kaikille muille englanniksi. Minä tervehdin vastaantulijaa englanniksi. Kielen vaihtaminen lennosta on osa jokapäiväistä elämää. Lasten kieli menee välillä solmuun ja suomenkieliseen lauseeseen sekoittuu englanninkielisiä sanoja. Minä puhun jompaakumpaa.
 |
| 100-vuotispullaa |
Minä en haikaile suuremmin ruisleipää enkä liioin pihasaunaa, vaikka niistä pidänkin. Nautin Suomesta ja suomalaisuudestani kesäisin synnyinmaassani, ja arkena elän elämääni täällä. Vaalin omaa suomen kielen taitoani (esimerkiksi kirjoittamalla) ja pyrin selittämään lapsilleni sanojen merkityksiä aina kun he kysyvät. Luen heille joka päivä. Haluan, että he osaavat puhua hyvää suomea.
Minun Suomeni on minun sydämessäni. Onnea 100-vuotiaalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti