Keskeneräinen, täydellinen

Kun sinä vielä kasvoit sisälläni, minä halusin silittää sinua ja suojella sinua kaikelta, johon suojelustani tarvitset. En osannut aavistaa, että kun sinä synnyt, sinä tulet heti tarvitsemaan valtaisan määrän tuota varjelusta. Sinä, pieni, hento keskoslapseni.

Marraskuusta maaliskuuhun on pitkä aika. Se on hirveän pitkä aika, kun marraskuussa joutuu vuodelepoon, lapsen vuoksi, jonka on määrä syntyä maaliskuussa. Se on hetki elämässä, kun kaikki merkityksettömämpi menettää merkitystään yhä enemmän. Tilanne, jota et osaa odottaa, ja johon et voi valmistautua.

Kuukauden vuodelevon jälkeen hän syntyy. Mahdollisuudet kohdussa kasvamisen jatkumiseen loppuvat kesken. Tulee hetki, jolloin pienen, keskeneräisen lapsen aika on siirtyä kasvamaan kohdun ulkopuolelle, vaikka luontoäiti olisikin varmaan toista mieltä. Hän syntyy nopeasti, keisarien tapaan, siirtyy välittömästi tehohoitoon, emmekä saa nähdä häntä pariin ensimmäiseen tuntiin. Tiedämme, että meillä on tytär, mutta häntä ei näy. Ajatukset ovat aluksi sekavat, ristiriitaisetkin. Miten ihanaa on, että meillä on tytär, mutta miksi hän syntyi liian aikaisin? Miten hän voi? Milloin me pääsemme näkemään hänet? Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Vastasyntyineiden teho-osasto on täynnä ääniä, piipitystä, surinaa, en oikein edes ymmärrä mitä kaikkea. Isä näkee hänet ensin: pienen, heiveröisen tytön keskoskaapissa. Minut tuodaan keskoskaapin viereen sairaalasängyssä. Minä kurkotan, että näkisin jotain. Näen ensin pienenpienen punertavan käden. Käsi on niin pieni ja hento. En koskaan unohda tuota kuvaa mielestäni. Tänäänkin, kun katson tyttäreni pientä, hentoa kättä, muistan, kuinka tuo käsi oli tuolloin vielä paljon, paljon pienempi.

Yli kolme kuukautta myöhemmin tulee päivä, kun hän saapuu kotiin. Se on syntymäpäiväni, onnellisin kaikista kokemistani. Noin neljän kuukauden iässä hän ei tarvitse enää nenämahaletkua syömisen avuksi. Noin viiden kuukauden iässä hän saa vihdoin luopua happirikastimesta. Reilu puoli vuotta hänen syntymästään, ja me palautamme happisaturaatiomittarin sairaalaan. Se on hetki, jolloin apuvälineistä on kokonaan luovuttu.

Pois jäävät keskoskontrollit, unohtuvat neurologisen poliklinikan tutkimuspäivät. Sydämen ultraäänitutkimuksesta tulee puhtaat paperit, ja sydänlääkkeistä luovutaan, kun hän on reilun vuoden ikäinen. Ravintoterapia- ja fysioterapiakäynnit jatkuvat pitkään, mutta loppuvat nekin. Ja näiden asioiden myötä henkinen etäisyys sairaalaan kasvaa, se antaa meille ikään kuin enemmän tilaa hengittää. Tulee sellainen 'eteenpäinsiirtymisen' olo: kun jättää jotain taakseen ja siirtyy elämässä eteenpäin. Ja kuitenkin tietää, ettei koskaan unohda.

Meidän erittäin pienenä keskoslapsena syntynyt esikoistyttäremme on tänään iloinen pikku tyttönen, joka valloittaa hymyllään ja jolle monen uuden asian oppiminen on suuri tapahtuma, suunnaton voitto. Hän on pieni ja hento, siro ja hoikka, ihana, suloinen pieni ihminen. Hän on aivan täydellinen tyttö.

17.11. vietetään maailmanlaajuista keskoslasten päivää.