Viivyttelyn taito

Olen viivytellyt ja väistellyt. Vähät välittänyt ja vitkutellut. Lukenut materiaaleja ja pyöritellyt aiheita päässäni, mutta moneen päivään en saanut aikaan yhtään mitään konkreettista. Onneksi olen opettanut itseni ymmärtämään, että ajatustyö ennen kirjoittamiseen ryhtymistä on osa prosessia sekin. 

Kirjoittamisen opinnot, joista minulle on tähän mennessä ehtinyt kertyä kokemusta reilun kuukauden verran, ovat edenneet osaltani siihen pisteeseen, jossa kohtasin ensimmäisen rimakauhun. Pitäisi nimittäin kirjoittaa draamakohtaus, mutta kirjallinen minäni meinaa kompastella. Ala on minulle vieras, vaikka kuinka olen yrittänyt kääntää tilanteen uutuudenviehätykseksi. 

Olen siis yrittänyt monenlaista. Kokeillut unohtaa koko tehtävän hetkeksi (odotellut ahaa-elämystä) ja keksinyt muuta tärkeää ja muka tärkeää tekemistä (vielä ehtii, vielä ehtii). Olen vajonnut kohti epätoivoa (en mä osaa kirjoittaa draamakohtauksia) ja alentanut omia kirjoittajan kykyjäni (toiset osaa kuitenkin kirjoittaa paljon hienompia tekstejä). Miettinyt jopa sitä, että kohtaanko tässä ja nyt, silmästä simään, valkoisen paperin (näytön) kammon, jos avaan tekstinkäsittelyohjelman ja tuijotan sen hohtavan valkoisena heijastelevaa dokumenttipohjaa.

Mutta sitten ajattelin, että annan arjen kuljettaa eteenpäin normaaliin tahtiin. Laitan lapset kouluun, käyn kaupassa, juon kahvia, kuljeskelen ympäriinsä ja ajattelen. Menin kirjakauppaan ja kiertelin siellä huvikseni, sillä se on ihana paikka. Voisin tutkia kirjakaupan hyllyjä vaikka kokonaisen päivän. Suunnittelisin, mitä kaikkea lukisin ja tekisin, jos minulla olisi määrättömästi aikaa. Haaveilisin. Ja löysinkin jotain - ehkä se oli jotain motivaation ja inspiraation välimaastosta, mutta se saisi kelvata.

Tulin kotiin ja avasin tietokoneen. Kirjoitin pari sivua elämäni ensimmäistä draamakohtausta ja tarkastelin luonnostani. Kyllä siinä vielä paljon viilaamisen varaa olisi, mutta ehkä siitä sittenkin tulisi jotain. Kirjoittamisen jälkeen söin, join kahvit ja otin vartin päiväunet. Jätin tekstin oman onnensa nojaan ja palaan viimeistelemään sitä sitten, kun olen viivytellyt tarpeeksi ja deadline tulee tarpeeksi lähelle. Ei siitä mestariteosta tule, mutta pääsinpä kynnyksen yli. 

Jännää tämä opiskelu!