Huumorin kukkanen, kaunein kukkanen

- Tarvitaanko selfietikkua? Aikuisnäkö näyttää tekevän temppujaan keski-ikäiselle, joka yrittää kirjoittaa viestiä iPadillä. Työntää padiä koko ajan tuonnemmaksi, josko näkymä sillä kirkastuisi, ja toinen keski-ikäinen naurahtelee vieressä. Toisella on pieni etu ikänsä puolesta ja sukurasitekin tässä tapauksessa rouvaansa parempi, mutta odotahan vain, tulee se sinullekin vielä. Joskus ikänäkö ei naurata yhtään, mutta kun on väistämätön vaihe tämäkin, niin sopeuduttava kai on. Mutta ei selfietikku ehkä niin huono investointi olisikaan? Laitetaan harkintaan.

Mielellään voit kyllä viedä minut tunnelmalliseen ravintolaan syömään, sellaiseen, jossa istutaan peränurkassa kynttilänvalossa. Keski-ikäinen vain tarvitsee ruokalistalleen esilukijan, sillä enhän minä näillä silmillä siitä mitään selvää saa, fonttikin on useimmiten turhan koristeellinen. Mutta mielelläni syön hyvää ruokaa, se sentään onnistuu hämärämmässäkin. 

Aika usein naurattaa. Toisinaan ei ollenkaan, mutta yritämme sittenkin löytää asioista ne positiivisemmat puolet, jos niitä vain on. Mieheni ei lakkaa nauramasta sille, että minun sieni-inhoni on niin tragikoomisella tasolla, että juoksen niitä melkein karkuun. Mistä kammoni kumpuaa, en ole pystynyt päättämään, mutta epäilen lapsuuden leikeillä olleen vaikutuksensa asiaan. Samassa pohjalaismetsikössä leikkineet lapsuusajan kaverini muistavat ehkä, kun leikimme toisinaan sienisotaa. Se, että sain päälleni limaisen tatin, ei kaiketi pyyhkiydy mielestä koskaan.

Mutta on minullakin naurunaiheeni. En oikeasti ymmärrä, miten kuinka tahansa pieni tilanne liikenteessä voi saada kuskin hiiltymään. Hermoja riittää monessa tilanteessa, mutta niissä ei lainkaan. Onneksi on muuten nykyään navigaattorit, jos ollaan oudompaan paikkaan menossa. Kuvitelkaa nyt, mitä se tarkoittaisi, jos toinen siinä vieressä kertoisi, että käänny tuonne, eiku älä käänny, tai olis se muuten sittenkin ollut se risteys. 

Huumorilla selvitään joka tapauksessa monesta. Välillä ollaan oikeassa ja välillä väärässä, kumpikin, mutta naurattaa kuitenkin melkein joka päivä. Mutta jännittää vähän, millainen nuorimmaisestamme tulee. Jos yksi lapsista on ilmoittanut olevansa oikeassa, toinen on juuri ja juuri pystynyt myöntämään olevansa väärässä, on tämä kolmas ilmoittanut olevansa sekä oikeassa että väärässä. Vallankäyttäjä, kenties.

Nauretaan siis kun naurattaa. Ja ollaan hiljaa, kun on sen aika. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mitään en kyllä vaihtaisi.