Ja vaikka ovatkin keksineet hyvin tekemistä (minulta oikeasti kysytään ani harvoin mitä-mä-äiti-tekisin), niin tiettyä levottomuutta on selvästi ilmassa. Minulta ei kysytä mitä tekisin, mutta sitäkin useammin nykyään, että mihin me äiti tänään mennään. Vaikka viihtyvät hyvin kotonakin ja selvästi välillä kaipaavat aivan tavallista vapaata leikkiaikaa, jolloin voi kulkea tuntikausia ympäri taloa ja vaihtaa leikkiä lennosta. En tiedä, mistä ovat tuon ehtymättömän mielikuvituksensa perineet, mutta ihailen sitä päivittäin.
Joten lupaanhan minä aina välillä, että jonnekin mennään. Lupaan puistopäiviä ja sadesäällä kirjastossa käymistä, kavereita kyläilemään. Erään luokkakaverin äiti haali porukkaa beach-päivään ja sellainenkin on helppo luvata. Mainittakoon vielä, että vaikkei tämä nyt mikään Florida ole, niin tähän aikaan vuodesta on sään puolesta suhteellisen helppo luvata retkiä puistoon tai järven rantaan. Normaali lämpötila kieppuu täällä kuitenkin kesäkuukausina useimmiten jossain 24 ja 30 celsiusasteen välillä.
Se että elämäämme tuli kolme vuotta sitten lastemme koulu, on mullistanut introvertin sosiaalisen elämän. Tai ehkä mullistaminen kuulostaa turhan mahtipontiselta, mutta tosiasia on, että tuskinpa kanssakäymiseni muiden ihmisten kanssa olisi näinkään vilkasta ilman jälkikasvuamme. Heidän ansiostaan olemme tutustuneet moniin muihin vanhempiin. Kesäkuun alkupuolella vietimme kaksostemme kuusivuotissyntymäpäiviä - ja kalenteriajankohdan huomioon ottaen uskalsin markkinoida niitä kesäisinä pihajuhlina. Väkeä oli lopulta melko paljon - ja lämpöasteitakin 33. Ilahduttavinta oli se, että ihmiset oikeasti tulevat paikalle. Ja kun tämänikäisten lasten vanhemmat useimmiten jäävät itse mukaan juhlimaan, oli meillä hetkessä tupa täynnä. Jollain tavalla oli kovin liikuttavaakin, että kakkupöydän ympärille eivät meinanneet kaikki pienet ihmiset oikein toisiaan tönimättä mahtuakaan.
Lapsiani saan siis kiittää, että tulee lähdettyä liikkeelle. Ilman heitä istuisin kaiketi poterossani vähät välittäen ulkomaailmasta? No, ehkei nyt aivan niinkään, mutta olisi paljon mahdollista, että en vain tulisi lähteneeksi jokaisiin kekkereihin. Jokaisiin en päädy toki nytkään, mutta lapsikatraani avaamat mahdollisuudet ovat kuin vaivihkaa lisänneet seurapiiriaktiivisuutta. Jälkikasvukolmikolle kun ei tarvitse kuin mainita sivulauseessa "juhlat", niin he kysyvät jo milloin mennään. Ja kun luokkakavereiden vanhemmista löytyy useita sellaisia, jotka järjestävät tekemistä, niin kynnys on melko helppo ylittää. Introvertillekin.
Kuten eräs kaksostemme luokkakaverin äiti noissa mainitsemissani syntymäpäiväjuhlissa totesikin: "Nämä tällaiset ovat kyllä yhtä lailla vanhempia varten!"
Eikö totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti