Noin kello neljä

"Tule tänne, tänne ylöspäin! Mä näytän!" Tyttö, arviolta kuusi- tai seitsemänvuotias, viittoilee minulle ja jää odottamaan heinikkoista rinnettä kulkevan polun varrelle. Harmittaa, etten muista tytön nimeä, vaikka hän tutulta näyttääkin. Täytyy tiedustella. Ei ole varsinaisesti lastemme koulukavereita, mutta tiistai-iltapäivisin mukana samassa koulun iltapäivätoiminnassa. 

Tiistai-iltapäivät ovat meillä vähän erilaisia, sillä silloin lapsemme jäävät koulun jälkeen tunniksi iltapäivätoimintaan mukaan. Toimintaa on koululla joka päivä noin kolmesta puoli kuuteen saakka, jolloin viimeisimmät ehditään hakemaan kotiin. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu kaikille halukkaille iästä riippumatta. Mukana on lapsia viisivuotiaista kaksitoistavuotiaisiin. Omat lapset ovat halunneet mukaan jo pitkään ("koska kaveritkin on siellä!") ja tänä lukuvuonna viimein päätimme, että pääsevät tiistaisin mukaan. Minä vietän tiistaisin tehopäiviä opiskellen tai kirjoittaen. (Tai sitten en ihan aina, mutta ei paljasteta siitä sen enempää.)

Tyttö sanoo tietävänsä, missä poikani on. Kun tulen hakemaan lapsiani neljältä, he voivat olla missä vain koulun alueella. Jos on kaunis sää, he ovat useimmiten koulun pihalla, sadepäivinä taas jumppasalissa tai iltapäiväkerhon tiloissa pelaamassa lautapelejä, askartelemassa tai lukemassa. Kun sää on hyvä, mutta ei kuuma, löytyvät he useimmiten läheisestä pikku metsiköstä, jossa on nuotiopaikka ja sen ympärillä majanrakennuspaikkoja. Sekä pieni metsikköleikkipaikka sen rinteen päällä, jonne tuo tyttö minut nyt haluaa johdattaa.

Tyttö juoksee ketterästi polkua ylöspäin, näyttää tuntevan jokaisen mutkan ja pusikon ja silmäilee nopeasti, ketkä kavereista ovat rinteen päällä sijaitsevalla tasanteella. "Ei hän olekaan täällä! Mutta oli varmasti kyllä äsken!" Yhtä ketterästi tyttö lähtee juoksemaan rinnettä alaspäin kohti nuotiopaikkaa. "Mutta nyt tiedän, missä hän on! Tällä kertaa varmasti!" "Ok!" Huutelen hänen peräänsä ja yritän pysyä polulla. Polku on selvästi tehty pienemmille ihmisille, sillä havut raapaisevat kasvojani, kun yritän pysyä tytön vauhdissa mukana. Tarvitseeko mainita, että tunnen oloni jokseenkin vanhaksi.

"Täällä, täällä!" Kuulen tytön huutavan. Näen poikani rakentamassa majaa muutaman kaverinsa kanssa ja kerään myös molemmat tyttäreni mukaan nuotion ääreltä. "Äiti, eikö me voitais jäädä vähäksi aikaa vielä? Täällä keitetään nuotiolla teetä ja se on niin hyvää!!" Joudun tuottamaan pettymyksen, sillä tällä kertaa kotona odottaa aikataulu.

Toisinaan ei ole niin tarkkaa. Olen oppinut, että lasten hakeminen kello neljältä tarkoittaa suurin piirtein kello neljää. Se voi olla neljältä, mutta yhtä lailla kymmenen yli tai lähempänä puoli viittä. Sillä joskus välipalan syöminen on vielä kesken, toisinaan äitiä pyydetään vielä katsomaan stop motion -elokuvia, joita on iltapäivällä tehty. Joskus kaverien kanssa on niin hauska taikahiekkaleikki kesken ja joskus pitää odottaa, että hamahelmiaskartelu on ehditty silittää. Joskus etsitään omaa vesipulloa tai hupparia, joka "oli varmasti mulla täällä mukana!"

Poika kysyy melkein joka kerta, että voisitko äiti tulla vähän myöhemmin. Kun ei kuulemma "ehditä leikkiä tarpeeksi". Hymyilyttää vähän. Joskus en arvannutkaan, kuinka hauskoja noin kello neljän päivät voivatkaan olla.