No, minähän olen kontrollifriikki. Koska olen sitä mieltä, että lasten vaatetuksen pitää olla väritykseltään sopusointuinen. Liinavaatteet pitää silittää, eihän niitä muuten sänkyyn voi laittaa. Sinisävyisen kylpyhuoneen käsisaippua ei ole sattumalta sinertävää. Käsin tiskatut aterimet pitää kuivata, ettei niihin jää valumajälkiä. Käytettyä talouspaperia ei jätetä pöydälle, vaan laitetaan roskiin. Aina. Ettäs tiedätte.
Noh, meidän poikamme, 1v 9kk, on hyvää vauhtia ottamassa minua kiinni. Tai on jo kenties ohittanut... Tätä pientä teräväpäistä miehenalkua nimittäin häiritsee suunnattomasti, jos jokin kaapinovi on jäänyt (hetkeksi) auki. Tai keittiön pöydälle on unohtunut (hetkeksi) muropaketti tai leipäpussi. Tai kahvinkeittimen pannu puuttuu paikaltaan, koska se on juuri tiskattu. Parasta on, että hän saattaa osoittaa leivänmuruja pöydän alla ja todeta niin painokkaasti kuin alle 2-vuotias ikinä osaa: ÄITI. (Taas olet unohtanut imuroida.) Päiväunille voi käydä, kun on tarkistanut, onko pesukoneessa tai kuivausrummussa käsiteltävää pyykkiä. Huhhuh, tämä poika se pitää kuulkaa äidin kuosissa! Jännityksellä voin vain odottaa, onko tämä pysyvä luonteenpiirre vai ikään liittyvä rutiinienrakastamisvaihe. Tämä piirre kun sekoittuu joka päivä orastavaan varhaisuhmaan näyttävine lattialle heittäytymisineen, on todellakin tungettava niitä jäitä omaan pipoonsa, että voi selvitä tilanteesta nauramalla.
Tämä pieni poika on myös äärettömän suloinen tapaus. Jokaisena päivänä hän tulee ja halaa, ja rutistaa muuten lujasti. Pitäkää varanne, 2010-luvun tytöt :)
Vaikka tarkkuutta ja komentelua havaittavissa, niin on kyllä niin ihana pikkupoide tämä <3
VastaaPoista