Parempi myöhään kuin ei silloinkaan

Hiki hatussa täyttelin papereita, vaikka ei tämä mitään uutta sinänsä ollut. Olen kyllä jo ehtinyt tottua siihen, että monessakin paikassa saa uutena asiakkaana kertoa itsestään paperille yhtä sun toista, miksei siis hammaslääkäriasemallakin. Onneksi ystävällinen vastaanottovirkailija oli huomauttanut, että siinä miljoonahkon kysymyksen lomakkeessa on sitten myös kääntöpuoli (jossa on yhtä paljon kysymyksiä). Ruksittelin ja kuittailin kaiken mahdollisen omasta terveydentilastani nyt ja menneisyydessä sekä suhtautumisestani hammashoidollisiin toimenpiteisiin noin yleensä, ynnä muuta ynnä muuta. Olin niin uppoutunut papereihin, etten ehtinyt edes vilkaista kohtuullisen näköistä lehtikokoelmaa odotushuoneessa (miksi aloinkaan muistella lapsuus- ja nuoruusaikojen hammashoitolaa Suomessa, jossa luettavana oli muutama puhkikulutettu lastenkirja sekä juurihoito värikuvina?) Sain paperit vartissa valmiiksi, aika hyvin kuitenkin, sillä olin kätevästi valmiina juuri silloin kun minut vähän myöhässä pyydettiin sisälle itse vastaanottohuoneeseen. 

Miksikähän tuli vähän siinä mieleen, että joskus on kuullut sanottavan, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä. Hammaslääkärin lapsellakaan ei ehkä ole aina hampaita... eiku. Ei tilanne mikään surkea ollut, mitä nyt laiskuus hammaslääkäriin vaivautumisessa oli vaivannut, kun ei suurempia ongelmia ollut viime aikoina ilmaantunut. Olen ollut hyvä muistamaan lasten hammaslääkärikäynnit, mutta omat ovat siinä sivussa jääneet vähän unholaan. Nyt kuitenkin vanha paikka oli alkanut kiukuttelemaan ja hammaskin näytti jo vähän surkealta, joten ajattelin, että lienee syytä näyttää sitä jollekulle ammattilaiselle. Valitsin suuren hammaslääkäriaseman, jonka lastenhammashoitopuolella olemme saaneet erinomaista palvelua lapsille - ei kai aikuisten puolellakaan voitaisi siis aivan metsään mennä.

Samalla oli syytä löytää luotettava hammaslääkäri, joka kuuntelisi ja tekisi kunnon suunnitelman. Olin päättänyt avautua aiheesta ja huoneeseen pyyhälsikin energinen ja yltiöystävällinen naishammaslääkäri, joka vaikutti heti aivan erinomaiselta löydöltä. Ei siinä hammashoitajassakaan mitään vikaa ollut, hän siinä oli ehtinyt jo aimo osan rutiinitöistä ja röntgenkuvauksista suorittaakin, ennen kuin lääkäri ehti paikalle. Täällä on tavallista, että lääkäri singahtelee usean potilaan välillä ja hammashoitajat ja suuhygienistit sitten käyttävät ajan mahdollisimman tehokkaasti siinä välissä ja ohjeistavat potilasta sinne tänne tai suorittavat siis paljon niitä rutiininomaisempia tehtäviä.

Olin kertonut hammashoitajalle vihoittelevasta hampaasta ja kertonut sen olevan paikattu lähes kaksikymmentä vuotta sitten, joten olisiko se ihmekään, vaikka olisi jo hieman matkan varrella päässyt kulahtamaan. "Ok, it sure has a milestone!" No niin minustakin. Kunhan nyt keksitte sitten, mitä sille kannattaisi tehdä. Hammaslääkäri tutki koko kaluston niin huolella, etten ole sellaista käsittelyä mahtanut koskaan vielä saadakaan - mutta ei pystynyt hänkään suoralta kädeltä sanomaan, mitä surkealle hampaalle kannattaisi tehdä. Luultavasti kuitenkin saan siihen kruunun, ehkäpä kenties juurihoidonkin, jos huonommin käy (jihuu). Kunhan nyt ensin paikattaisiin ne muutamat reiänalut, jotka jostakin olivat putkahtaneet (jaa pitäisikö käydä useammin? Ehkäpä). Eivät kyllä yllättäneet.

Mutta kevät, oi kevät. Kyllä tästä hyvä tulee.

Mutta pistäkää kalusto kuntoon, pyysin. Suunnitelma tuli kuin apteekin hyllyltä ja samalla seuraavat ajat ja jopa arviot niiden kustannuksista. En voi kuin kehua. Mutta rahan perään ovat tietysti. Toivoa sopii, että ovat jatkossakin sen kaiken arvoisia. (Vaikka en saanutkaan yhtään tarraa, palkintolelua enkä liioin ylävitosia reippaan suoriutumisen jälkeen! :))