Olen aina kutsunut itseäni iltaihmiseksi, siinä mielessä siis, että päivä vähän kuin paranee vanhetessaan. Illalla ajatus juoksee paremmin kuin aamulla. Ehkä illan hiljaisuudessa on jonkinlaista taikaa?
Kun olin nuorempi, tein usein kouluhommia iltaisin. Opiskeluaikana luin tentteihin puolenyön jälkeen, sillä huomasin, että omaksun asioita hyvin keskiyön hämäryydessä. Silloin, kun ikää oli kakskyt ja risat, oli varaa pitää unentarvetta pilkkanaan, sillä univelathan pystyi kyllä kuittaamaan myöhemminkin.
Mutta eihän yhteiskunta aamu-unisten mukaan pyöri, vaan suurin piirtein päinvastoin. Niinpä me illanvirkut olemme pakotettuja aamuvirkkuja tai sitten "aamuvirkkuja". Me nousemme kyllä sängystä ylös silloin kun kukko kiekaisee, mutta unihiekat jäävät silmiin pyörimään pitkäksi aikaa. Minä nousen ylös juuri sopivasti ehtiäkseni huolehtimaan itseni ja jälkikasvun siihen kuntoon, että voimme lähteä talosta ulos - mutta en taatusti nouse yhtään liian aikaisin. Ei ole tarvetta ehtiä tekemään mitään ylimääräistä aamulla, tahmeaa se kuitenkin olisi.
Vaikka opiskeluun käytettävissä olevat aikaikkunat ovatkin kortilla, en aikatauluta niitä koskaan aamuihin, sillä tiedän kokeilemattakin, ettei ajatus lennä riittävän sukkelaan. Tehokkainta aikaa (niiden aikaikkunoiden puitteissa) ovat iltapäivät: lounaan jälkeen ja ennen kuin lapset tulevat koulusta kotiin. Seuraava hyvä hetki keskittymiseen löytyy iltayhdeksän jälkeen.
Mutta. Mitä tapahtuu iltakymmenen jälkeen, kun joskus silloin ennen ilta oli vasta alkamaisillaan siihen aikaan? Kaipaan sitä, että pystyn kirjoittamaan ja lukemaan vielä tuntikausia sen jälkeen, kun lapset ovat nukahtaneet.
Siinä iltahetkessä on varmasti taikaa. Sen tekee pimeys ja hiljaisuus ympärillä, se vähän kiusallinenkin tunne, että sen minkä nyt käytän, voi olla pois huomiselta, koska nukkuakin täytyisi. Olen pitkään selvinnyt hyvin seitsemän (jopa kuuden) tunnin yöunilla, jotka pitävät siis minut käynnissä päivällä. Mutta nykyään väsymys joskus vain tulee, se voi alkaa kiusata jo kymmeneltä tai viimeistään yhdeltätoista. En tiedä mitä kaikkia tahoja pitäisi kiittää, mutta en tiedä mitään nukahtamisvaikeuksista. Ehkä se on silkkaa hyvää tuuria, mutta se helpottaa arkea kummasti.
Paitsi että se vie minulta sen hiljaisen illan taian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti