Molemmat tyttäremme, 9- ja 6-vuotiaat, lukevat nykyään jo lastenromaaneja. Esikoisemme vaati innostuksen syntymiseen lukemisen tukiopetusta, jonka ansiosta hänen lukemisensa on lisääntynyt viimeisen puolen vuoden aikana huimasti. 6-vuotias tyttäremme oppi lukemaan 5,5-vuotiaana ja on edennyt hurjaa vauhtia - reilussa vuodessa hän on jo siirtynyt satasivuisiin lastenromaaneihin. Poikamme oppi lukemaan yhtä aikaa kaksoissiskonsa kanssa, mutta koska kiinnostuksensa on ollut siskoa vähäisempää, taito ei ole kehittynyt aivan samaa tahtia. Hän kykenee kyllä lukemaan lähes samantasoisesti kuin siskonsa, sillä erotuksella, että ei keskity ääntämään jokaista vierasta sanaa loppuun saakka, vaan etenee välillä arvaamalla.
Olen hankkinut meille kotiin lapsia kiinnostavia kirjasarjoja (saamme esimerkiksi perin edullisesti tilattua kirjoja koulun yhteistilauksella eräästä kirjakerhosta, mikä on mitä mainion etu), mutta nyt talvilomaviikolla vein lapset pitkästä aikaa - muutaman kuukauden tauon jälkeen - kirjastoon. Jokainen heistä tutki hyllyjä innolla ja etsi omia suosikkejaan. Jokainen myös löysi niitä. Kotiin tultuamme he ryhmittyivät kuka millekin sohvalle kirjojensa pariin. Tuon hetken olisin halunnut ikuistaa: jokainen syventyneenä kirjaansa. Talossa vallitsi hetken ajan kuin mystinen hiljaisuus. Melkein piti tarkistella, ovatko he varmasti kaikki täällä.
Olen ihastellut paikallisten lasten lukemisinnostusta. Otanta toki on suhteellisen pieni, sillä tapaan lähinnä lasteni kanssa samaa koulua käyviä lapsia. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka luokkakaveri saattaa tulla kouluun joka päivä paksua pokkaria kantaen, jonka välissä vilahtelee kirjanmerkki. Kirjoja voi lukea ennen koulupäivän alkua, välitunneilla, vapaasti valittavan ohjelman aikaan tai erityisesti lukemiselle varattuna aikana. Naapurin poika on joskus tullut koululta minun kyydissäni kotiin ja tuolla muutaman minuutin matkalla hänkin ehtii jo kaivaa repustaan kirjan. Miksei älypuhelinta? Niitä ei täällä ole juurikaan alle 12-vuotiailla, koska sitä nuorempi lapsi ei yleensä tarvitse puhelinta sen perimmäisessä tarkoituksessa - eihän hän kulje ilman aikuisen seuraa. Mainittakoon, että tabletien ynnä muiden härpäkkeiden käyttämisessä näyttävät kyllä olevan aivan yhtä näppäriä kuin suomalaislapset.
Summa summarum, olen todella tyytyväinen, että olen saanut tartutettua lapsiini lukemisinnostuksen, vaikkei se pelkästään minun ansiotani olekaan. Kirjat ovat aina kiehtoneet minua, vaikka en vuosiin ole ehtinyt lukea ollenkaan niin paljon kuin haluaisin. Aloitan kirjoja, mutta en ehdi jatkaa niitä, ennen kuin olen jo unohtanut, mitä kirjassa on aiemmin tapahtunut. Hypistelen kirjoja joka paikassa, luen niiden takakansia ja haaveilen niiden lukemisesta. En kykene kävelemään kirja-alennusmyynnin ohi tutkimatta sen valikoimaa. Bongaan jatkuvasti netistä kirjoja, joita haluaisin lukea. Ja sitten kun joskus ehdin lukea, en pystyisi jättämään kirjaa käsistäni.
Lähellämme on ison ketjun kirjakauppa, jossa on kaksi kerrosta täynnä kirjoja. Myös lehtiä, kirjallisuuteen liittyvää oheistavaraa, käytettyjen kirjojen osasto ja valtava alennuskirjanurkka. Pelejä ja palapelejä (jotka myös ovat "salainen" intohimoni), kalenteritavaraa ja ihania, kirjoittamiseen liittyviä pieniä esineitä. Ja vaikka mitä muuta. Olen jokseenkin varma, että tuo paikka olisi minulle mitä osuvin escape room -kokemus: minut voisi sujauttaa hyllyjen väliin ja antaa esimerkiksi tunnin aikaa selvitä ulos (rakennuksesta, jossa on monta exit-kyltein merkittyä uloskäyntiä). En luultavasti selviäisi tehtävästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti