Laskukone

Täällä lapset aloittavat ns. esikoulun (kindergarten) yleensä 5-vuotiaina. Vaikka en suomalaisesta esikoulusta tiedäkään juuri mitään, minulla on käsitys, että kindergarten vastaa sitä monelta osin - koulupäivät ovat täällä tosin pidempiä. On paljon puhuttu aihe, onko 5-vuotias liian pieni vai sopivan ikäinen aloittamaan koulun. Itse kallistun siihen suuntaan, että kysymys on hyvin yksilöllinen, sillä lapset kypsyvät eri tahdissa. 

Meillä kaksoset aloittivat kindergartenin ollessaan n. 5 vuoden ja 3 kuukauden ikäisiä. He olivat luokkansa nuorimpia, mutta olimme arvioineet heidän olevan valmiita esiopetukseen. Kaikki lähti sujumaan hyvin ja olimme tyytyväisiä päätökseen. Aloittaminen 5-vuotiaina sopi heille erittäin hyvin, sillä he molemmat olivat vaiheessa, jolloin tiedonjano tuntui olevan suorastaan huutava.

Uusissa rutiineissa oli tietenkin opettelemista, mutta moni asia oli heille tuttua isosiskon ansiosta, joka oli auliisti kertonut, mitä kaikkea koulussa tehdään. Keskittyminen ja pelkästään paikallaan istuminen ei ole 5-vuotiaille useinkaan helppo homma, mutta toisaalta, ymmärrystä riittää. Kouluissa ja niiden opetusohjelmissa on eroja, mutta meidän koulussamme kindergartenilaisille (ja vielä ekaluokkalaisillekin) on varattu jokaiseen päivään myös vapaata aikaa, jolloin he saavat itse päättää, mitä tekevät (varsinaisten välituntien lisäksi, joita on kaksi, molemmat 30 minuutin mittaisia).

Pojallemme paikallaan istuminen on tuottanut välillä haasteita, edelleenkin, sillä 6-vuotias nyt on usein sellainen - monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Kiinnostuksen kohteita tulee ja menee, kaverisuhteita luodaan ja luokkakavereiden tekemisiä seurataan suurella tarkkuudella. Poika harmistuu helposti, jos joutuu tekemään jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt tai kokee, ettei osaa tehdä. Opettaja on kuitenkin kärsivällinen. Hän on toistuvasti sanonut, ettei vielä ole löytänyt mitään, mitä poika ei osaisi, kunhan hänet saa yrittämään. Ja hän on saanut pitää poikaa luokassaan jo kohta kaksi vuotta.

On yksi aihe ylitse muiden: matematiikka. Poika rakastaa numeroita, laskutehtäviä ja matemaattisia ongelmia. Kun hän oli vasta aloittanut esikoulun, hän ratkaisi jokaisen laskutehtävän ongelmitta. Jo samana syksynä, 5-vuotiaana, hän kurkisteli ekaluokkalaisten selän takana, kun he opiskelivat matematiikkaa. Ja kuten 5-vuotiaan voimakkaalle itsetunnolle sopii - hän laski heidänkin tehtävänsä, ylpeänä tietenkin. Koululla käy sen entinen matematiikan opettaja pitämässä toisinaan ylimääräisiä matematiikan tunteja - hänen kauttaan kuulimme, että pojalla voi olla erityislahjoja matematiikassa.

Näistä kirjoista saa ravintoa vuosilukunälkään.

5-vuotiaana hänellä oli joskus tapana tulla herättämään minua viikonloppuaamuisin, varsin persoonallisella tavalla. Hän esitti yleensä ensimmäiseksi jonkin matemaattisen tehtävän, kuten paljonko on 535-60. Samana syksynä hän kiinnostui kellonajoista, nimenomaan digitaalisesti ilmaistusta muodosta - ja pystyi jo silloin laskemaan nopeasti, montako minuuttia on aikaa, ennen kuin kello on 4pm, jos se sillä hetkellä oli esimerkiksi 1:04pm. Tänä vuonna hän on kiinnostunut erityisesti vuosiluvuista ja kysyttyään, minkä ikäinen pappa on nyt, pystyi laskemaan saman tien, minä vuonna pappa on syntynyt. Kolmasluokkalaisemme selittäessä ylpeästi oppineensa juuri kertolaskua, ratkoo 6-vuotias poikamme nekin tehtävät, vaikkei ollut aiemmin kertolaskusta kuullutkaan.

Käsissämme on siis jännittävä tapaus. Tällä viikolla vanhemmille järjestetään taas keskusteluaikaa opettajien kanssa ja kuulemme lastemme edistymisestä koulussa sekä luonnollisesti muistakin lasten koulunkäyntiin liittyvistä asioista. Viime kerralla meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, kun luin raportista, että pojastamme on tullut luokan pelle. Naureskellen siirsin vastuun tästä miehelleni, koska minun poikanihan ei voi olla pelle siksi, että minä olisin - kun en ole ollenkaan. Mutta totta puhuen, ei kyllä miehenikään. Niin me sitten yhdessä hihittelimme sille, että miten meidän poikamme onkaan tällainen. Kaksoissisko osasi kyllä todistaa, että veljellään taitaa olla muurahaisia housuissaan, kun pitäisi istua paikallaan. "Tai sitten hamstereita", tuumi sisko.

Hetkittäin tuntuu, että pitää tähdentää pojalle, että koulussa pitää sitten käyttäytyä asiallisesti. Ihan koko ajan ei tarvitse olla äänessä, vaikka onkin hienoa, että osaa ilmaista mielipiteensä. Joskus tulee ehkä sekin hetki, että täytyy muistuttaa, että koulunkäynti täytyisi ottaa vakavasti. Mutta annan kuusivuotiaan olla kuusivuotias, varsinkin kun oppimisessa ei näytä olevan toistaiseksi haastepaikkoja.

Ehkäpä hänestä tulee matemaatikko. Tai sitten jotain ihan muuta. Kunpa olisi kristallipallo!