Joko syödään?

Kesälomalla kello ei herätä, mutta jälkikasvu muistaa huolehtia, ettei aamu mene pelkäksi sängyssä lojumiseksi. Kello on tuskin ehtinyt saavuttaa seitsemää, kuin ensimmäinen on jo käynyt kysymässä, että joko nouset. Nousetko jo. Joko kohta. Ja nousenhan minä, ainakin sen kolmannen tai viidennen kerran jälkeen. 

Ja sitten.

8:30 aamupalaa
9:20 milloin äiti alat laittaa lounasta?
9:43 äiti saako maitoa?
9:55 laitatko äiti kohta lounasta, voinko saada jo salaattia?
10:14 äiti syödäänkö me tänään jälkiruokaa?
11:06 äiti sun pitäis jo alkaa tehdä lounasta!
11:30 lounasta
12:30 äitiiii onko kohta jälkiruokaa?
12:45 saako tänään jäätelöä?
12:50 saako mehuakin?
13:12 voidaanko me syödä jotain pikku jälkiruokaa, pliiiis
13:30 äiti keitätkö sä kahvia, voidaanko syödä jälkiruokaa?
13:45 jäätelöä (jos äitikin haluaa)
14:55 äitiiii voisin syödä jotain välipalaa!
15:02 no syö nyt sitten vaikka hedelmä tai jotain
15:05 äitii saanko maitoa?
16:00 milloin syödään päivällistä?
16:20 syödäänkö kohta päivällistä?
16:24 mitä on päivällisellä?
16:45 päivällistä
17:30 miksi sä äiti juot kahvia, onko sulla jotain makeaa sen kanssa?
17:55 onko kohta jotain iltapalaa?
18:30 äitiii saako niitä pannareita iltapalaksi?
18:37 pannareita iltapalaksi (no jos nyt tämän kerran sitten!)

N. klo 20:45 yläkerta hiljenee. Äidille iltapalaa sohvannurkkaan. Syön hitaasti, nautiskellen. Ihan kaiken, mitä olen sohvan käsinojalle kerännyt. Kuuntelen hiljaisuutta. Kirjoitan.

Ihan yllättää itsensäkin, miten paljon voi alkaa kaivata aivan tavallisen ARKIpäivän aikataulua. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, ehkä vielä iltapala, nukkumaan. As easy as that.

Please. I'm ready.