Ovet

Joskus tulee tilanteita, jolloin ei osaa valita. Pienen ohikiitävän hetken pohtii, mitä pitäisi tehdä ja sitten vain valitsee. Viime vuosina minulle on käynyt niin hämmästyttävän monta kertaa hyvin yksinkertaiselta kuulostavan asian kanssa - ovien.

Taloissa voi olla paljon ovia. Ei kaikissa ole, mutta monissa. Ne voivat näyttää pääovilta tai sivuovilta tai takaovilta, ja joskus yllättävän samanlaisilta. Ne voivat olla pienen polun päässä tai terassin kulmilla, kadulle päin tai ei ollenkaan kadunsuuntaisesti. Silti ne voivat olla ovia, joista vieras voi kulkea sisään. 

Kerran menin tapaamaan tuttavaani pieneen, siniseen taloon. Viehättävä, kotoisen näköinen pieni puutalo keskellä yhtä viehättävää kadunvartta, toisten samanlaisten joukossa. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä ja kun astuin ulos autostani, näin kaksi ovea. Jotenkin samanlaisia ja samankokoisiakin, toinen niistä suoraan kadulle päin, toinen talon sivustalla, jonka vieressä kasvoi kauniita, korkeita auringonkukkia. Kadulle päin olevan oven edessä oli pieni eturappunen, sen reunalla kaunis kukkaruukku. Valitsin kadulle päin olevan oven, se vaikutti olevan vähän lähempänä. 

Joskus ovista astuessaan päätyy suoraan keittiöön, joskus ruokailuhuoneeseen, joskus käytävälle, joka vie suoraan olohuoneeseen. Suomalaiselle mieleen puikahtaa vielä joskus tuulikaappi, jollaista ei täällä tunneta. Ovesta tullaan usein sisään eteisaulaan - jollei sitten johonkin muuhun huoneeseen. Jos astuu ovesta kuraeteiseen, on luultavasti tullut reittiä, jota pitkin kulkee itse talonväki ja lemmikkieläimet. 

Joskus sisään tullessaan huomaa, että ovensuussa on kenkiä. Niistä voi päätellä astuneensa sisään ns. pääovesta. On kuitenkin yhtä lailla mahdollista, ettei kenkiä näe missään - ne voivat olla kenkäkomeroissa tai ihmisillä jaloissa. Toiset astuvat kotiinsa samoilla kengillä, joita käyttävät muuallakin, toiset vaihtavat kotona sisäkenkiin. Jotkut kulkevat sisällä pohjoismaalaisittain sukkasillaan, joillakin on korkeakorkoiset saappaat jalassa. Ihan kaikkia vaihtoehtoja näkee. Siinä ei ole muuta mutkaa kuin se, että on itse pääteltävä, ottaako omat kenkänsä pois - tai kysyttävä suoraan asukkaalta, miten tämä toivoo tehtävän. Olen tosin törmännyt siihenkin, että kun olen yrittänyt riisua kenkäni eteiseen, on minua kehotettu "vain pitämään ne jalassa, ei haittaa!"

Ovikelloko? Kyllä niitä toisinaan on. Täällä meidän kadullakin varmaankin jokaisessa talossa, sillä näissä taloissa on selkeä "paraatiovi", jonka vierestä sellaisen yleensä kuitenkin löytää. Toisinaan ei löydä, mutta jonkinlaisen kolkuttimen kuitenkin. Tai ainakin pienen ikkunan ovenpielessä, johon voi koputtaa. Mutta ovikello - ei sellaista jokaisessa talossa ole. (Tai sitten olen liian monta kertaa ollut väärällä ovella.)

Olenpa sitten menossa ystäväperheen luokse, lastani leikkitreffeiltä hakemaan, kutsuttuna juhliin tai osallistumaan syntymäpäiville, on vastaanotto aina mitä lämpimin. Ja silloin on sittenkin aivan sama, kolkutteleeko pää- vai sivuovella.

Mutta silti aina välillä ihan pikkuisen ihmettelen, miksi pitää pohtia, mille ovelle suuntaisi.

P.S. Siinä pienessä viehättävässä sinisessä talossa - valitsin sittenkin jonkin muun kuin pääoven.