Kuinka kirjoitusblokki selätetään

Ei siinä mitään niin ihmeellistä ole, että päivät vain joskus kuluvat rutiininomaisesti eteenpäin, kunnes huomaa, että kas, viikko meni taas ja seuraavakin melkein, kuin huomaamatta. Sitä suorittaa asioita päivästä toiseen, eikä pysähdy ajatustyön ääreen. Kunnes yhtäkkiä huomaa.

En olekaan kirjoittanut aikoihin. 

Tai olenhan - vähän - mutta huomaan kärsiväni keskitasoisesta kirjoitusblokista. Päässä pyörähtäneet ajatukset eivät siirry näytölle tekstiksi. Huomaan, etten ole avannut konetta moneen päivään. 

Poikkean lasten kanssa tuttuun luomukauppaan. Kesälomalla lapset saavat kulkea kauppareissuilla mukana, halusivat tai eivät. Kassalla nainen kysyy, olemmeko löytäneet Joe'ta. 

Luulen (kuulen) kysyväni, että kukahan se Joe oikein on. Nainen kiirehtii jo selittämään, että Joe on pehmolelu, joka on piilotettu kauppaan ja jos lapset osaavat kassalla kertoa, missä ovat sen nähneet, saavat tikkarit palkinnoksi. Samaan hengenvetoon nainen tiedustelee, sopiiko minulle, jos hän antaa lapsilleni vihjeen, missä Joe piileskelee, ja että sopiiko se, että he saavat sitten ne tikkarit. Luomutikkarit kuulemma. Onko olemassa luomutikkareita, luulen kysyväni. Saattaa olla, että vastaan, että kyllähän se nyt sopii (vaikka ei me nyt tänne asumaan jäädä, jos se Joe on kovin vaikeasti piilotettu). Nainen osoittaa kaupan kattoa kohti ja vihjaa lapsille, että katsokaa korkealle. 7-vuotias tyttäremme, rohkein lapsistamme, kertoo, että näkee Joen nyt. Tikkarinkiilto silmissään. Ja silloin minä saan ajatuksen: kirjoitan vielä siitä, miten suomalainen karkkihylly on niin pitkä, että hengästyttää, mutta amerikkalaisessa kaupassa vastaavaa hyllyä joutuu suorastaan etsimään. Mutta leivonnaishyllyllä onkin sitten vastaavasti kyllä mittaa.

Kotona on hyrskynmyrsky. Tällä kertaa olen siihen itse syyllinen, sillä kaiken arkisen suorittamisen keskellä olen saanut ajatuksen pihakirppiksen järjestämisestä. Talo on väärällään tavaraa, jota emme enää tarvitse. Ja koska ajatustyö ei ole luistanut, voi energiansa kohdentaa vaikkapa komeroiden, kaappien, hyllyjen tai laatikostojen läpikäymiseen. Se kannattaa, vaikka ahdistus kasvaa sitä mukaa, kun tavaraa ilmestyy lattioille yhä lisää ja lisää. Jälkikasvu haluaa tietenkin auttaa, mikä sinänsä on ajatuksena mitä mainioin, mutta he haluavat tietenkin sovittaa vielä kaikki vanhat halloweenasut ja penkoa omia kaappejaan ja tehdä löytöjä kasoista, jotka minä olen juuri saanut johonkin järjestykseen. Ahdistus muuttukoon vielä puhdistautumiseksi, tai konmarit saavat vielä kuulla kunniansa. Ja taas saan ajatuksen: pihakirppiskokemukseni täytyykin dokumentoida vielä myöhemmin blogikirjoitukseksi.

Olis duploja myytävänä, ettäs tiedätte.

Lounaaksi heitän lautaselle jasmiiniriisiä, jäännöslohta ja parsakaalisilppua, päälle ripottelen sitruunapippuria. Ruoanlaitto vie tällä kertaa aikaa minuutin tai kaksi. Ruoka maistuu hyvälle, ja kehuskelen itseäni, sillä olen kehittynyt vuosien mittaan aika hyväksi jämäkokiksi. Muistuu mieleen: siitä kehityksestä olinkin aikonut kirjoittaa.

Alan uskoa, että blokki on selätetty. Jes.