torstai 30. elokuuta 2018

Pala kakkua, kiitos

Joskus joku on kysynyt, onko meillä karkkipäiviä. Ei ole koskaan ollut, vaikka kyllä me makeasta tykätään. Karkit ovat jääneet melkein unohduksiin, sillä niitä tulee täällä ostettua aniharvoin. Amerikkalaisen kaupan karkkihylly on pieni ja huomaamaton. Karkit näyttävät usein sisältävän paljon väriaineita ja maku on enimmäkseen teennäinen. Karkkihylly on siten helppo ohittaa, jos sitä nyt edes sattuu huomaamaan. 

Lapsemme ovat kasvaneet täällä, mitä tulee siihen ikään, jolloin he ovat edes ymmärtäneet, mitä karkeilla tarkoitetaan. He ovat joskus toki maistaneet värikkäitä M&M-karkkeja tai Jelly Beaneja tai mitä näitä nyt on. Synttärijuhlissa on rikki hakatun pinatan sisältä saattanut ilmestyä makeisia, joita on ehkä maistettu, mutta loput ovat jääneet unohduksiin. Halloween-illan huippukohta on trick or treat -kierros, jolloin naapurit täyttävät keppostelijoiden purkit ja purnukat karkeilla, suklaalla ja naksupusseilla. Niitä säilötään monta päivää kuin suurinta aarretta, syödään muutama ja loput saa yleensä heittää pois. 

Kyllä lapset makeasta pitävät, siinä suhteessa ei meillekään ole osunut yhtään poikkeusta. Yksi söisi kaiken, mikä sisältää suklaata, kaksi on kaikenlaisten leivonnaisten ja jälkiruokien perään. Jos minä juon päivällä kahvia makean kera, kun lapset ovat kotona, saavat hekin makeansa. Ovat jo niin isoja, etten viitsi kieltää, jos itsekin otan. 

Houkutuksia pullahiirelle

Jos karkkihylly onkin täällä vaatimaton, notkuvia leivonnaishyllyjä on perin vaikea ohittaa, jos sattuu olemaan pullahiiri. Itse voisin elää vaikka täysin ilman karkkeja, mutta leivonnaiset kuiskivat kyllä luokseen. Ilman jäätelöäkin pärjäisin, mutta kakunpalaa on vaikeampi ohittaa. Tai donitsia. Tai muhkeaa muffinssia, onhan näitä.

Käyn Suomessa kerran vuodessa ja poikkean joka kerta Prismaan, Citymarketiin tai muuhun suurempaan kauppaan. Mitä kauemmin on maasta poissa, sitä hämmästyttävämmältä suomalaisen ruokakaupan karkkihylly näyttää. Sen vierellä kulkeminen alusta loppuun melkein hengästyttää. Ja kun käy Suomessa harvoin, jaksaa myös uutuuksien määrä yllättää - joka vuosi hylly notkuu tutuista makelsista, mutta myös valtavasta määrästä uusia makuja ja sekoituksia. Suomessa karkki on myös havaintojeni mukaan eri tavalla mukana elämässä kuin täällä - Suomessa karkkia esim. annetaan yleisesti lapsille tuliaisiksi tai lisätään syntymäpäivälahjojen liitteeksi.

Lapset saivat Suomessa karkkeja sukulaisilta ja tuttavilta. He ovat säilöneet niitä Muumi-mukeissa ja poimineet niistä toisinaan iltapäivisin muutaman. Kuulin 9-vuotiaan esikoisemme huokailevan yhtenä päivänä, kuinka hänellä on jäljellä liikaa karkkeja. Onneksi "karkkikaikkiruokainen" pikkusisko riensi oitis apuun.

Ystäväni, yhden yksivuotiaan lapsen äiti, tiedusteli minulta jokin aika sitten, kauanko lapsia oikein pystyy huijaamaan pois makeasta. Vastasin, että ensimmäisen kanssa oli kyllä helppoa, meni varmaan kolmevuotiaaksi saakka. Jos sisaruksia tulee enemmän, homma vaikeutuu huomattavasti. Minä olen löysännyt otettani makean suhteen enemmän kuin koskaan kuvittelin (kuulun siihen enemmistöön, joka on osannut lastenkasvatushommat parhaiten luultavasti siihen aikaan, kun oli vielä lapseton), mutta tämän karkkihomman olen kyllä saanut hoidettua kotiin aika huomaamatta. Meillä jälkikasvu ei kauppareissuilla pyydä ikinä karkkia, mutta muunlaisia neuvotteluja saa kyllä käydä hyllyjen välissä aivan riittämiin. Joten kyllä puntit tasan ovat, oletan... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti