Puolihuolimatonta

Lähtiessäni käännän oven avaimella lukkoon, kuten käytäntö on. On melko viileä aamu, sen olen tarkistanut mittarista, ei se täällä sisällä autotallissa niin paljon vielä tunnu. Olen napannut naulakosta suosikkitakkini, jätän sen auki, se on kevyesti topattu ja riittää kyllä hyvin, kun kuitenkaan ei ole vielä pakkastakaan. Eteisestä pääsee suoraan autotalliin, eikä sen vúoksi tarvitse tällä välillä vielä miettiä ulkopukeutumista sen enempää.

Lapset ovat jo kivunneet autoon, heistä yksi on unohtanut takkinsa ja lakkinsa, mutta muistutan. On helppo unohtaa, kun ei tarvitse takkia noustessaan autoon. Pienen koulun parkkialuekaan ei ole mahdottoman suuri ja liikennettä on sen verran vähän, että kävelymatkaa parkkipaikalta sisälle kouluun ei tule paljon. Sen voi mennä vaikka ilman takkia, mutta tässä koulussa kuitenkin ulkoillaan sen verran paljon, että kotiin ei ulkovaatteita kannata jättää. Erityisesti tiistaisin kannattaa seurata sääennustetta, sillä silloin lapsilla on ulkoilmaohjelmaa koko aamupäivän ajan, myös sateella ja pakkassäällä.

Olen paleleva ihminen. Aina ollut, naurettavuuteen saakka, jos siitä nyt jotain nauramista haluaa etsiä. Voin käyttää sandaaleja vain kunnon helteellä. En voi kulkea ilman hanskoja, jos lämpötila on alle kymmenen celsiusastetta. Tarvitsen pitkähihaisen, jos lämpötila laskee alle kahdenkymmenen. Käytän autossa penkinlämmitintä niin aikaisin, etten kehtaa tunnustaa. Villasukat ovat sisätiloissa vakiovaruste - kesällä siksi, että ilmastointi aiheuttaa vetoa jalkoihin ja talvella siksi, että no, on talvi.

Syksy on kaunis, mutta talvi tulee. (I spy snow, do you?)

Kuitenkin olen puolihuolimaton, kun syksy koittaa ja säät yllättäen kylmenevät. Ne todellakin tekevät sen yllättäen, sillä lokakuinen Vermont on kummallinen: yhtenä päivänä voi olla kesäisen lämmintä, seuraavana syksyisen koleaa. Yötkin voivat olla toisinaan vielä hassun lämpimiä, mutta yhtäkkiä lämpötila voi pudota nollan tuntumaan, kun tuuli kääntyy pohjoiseen. En ole valmis siihen, että yhtäkkiä on taas kylmä.

Lapsi pyytää koulupäivän jälkeen, että voisinko etsiä hänelle seuraavaksi päiväksi tumput. Ei oltu muistettu niitä vielä ajatellakaan, koska ennuste oli luvannut noin viittätoista astetta. Lämpötila oli kuitenkin jäänyt huomattavasti alemmaksi ja sormia oli kuulemma jo vähän palellut. Tulee mieleen, että itsellekin pitäisi löytää kaupunkikelpoiset hanskat. Viimevuotiset taisivat tulla heitetyksi huonokuntoisina pois. Sellaisten löytäminen ei täältä kuitenkaan ole välttämättä mikään helppo homma. Jos olisin menossa hiihtämään, hanskoja kyllä löytyisi. Ymmärrän, miksi moni täällä nykyään ostaa melkein kaiken netistä.

Ymmärrän myös, miksi Bart Simpsonilla on aina shortsit. Näen täällä shortseja kesät talvet, joskin talvikautena vähän vähemmän. Talvivarustuksena ne toimivat yhdessä toppatakin kanssa. Ei ole tullut mieleenkään kokeilla kuinka hyvin. Mieheni käytti poikaamme jalkapallotreeneissä viime lauantaiaamuna, jolloin celsiusasteita oli vain muutama. Pojalla oli pitkähihainen paita pelipaidan alla, pitkälahkeiset verkkarit, pipo päässä ja varalla takki ja hanskat mukana. Eräs joukkuekaveri tuli treeneihin lyhythihaisissa ja sandaalit paljaissa varpaissa. Onneksi äitinsä lähti hakemaan hänelle edes takkia.

Juttelin kiinalaisen ystäväni kanssa tänään hänen ravintolassaan. Valittelimme yhdessä, kuinka sää oli muuttunut taas hetkessä koleaksi, vaikka viime viikolla oli vielä muutama helteinen päivä. Ei me vielä lunta tarvittaisi, lämmin kelpaisi ihan hyvin. Lunta voisi tulla sitten, kun sen aika on ja mielellään sillä tavalla vähän ja kauniisti. Jos hiihtämään mielisi, niin vuorille tulee kuitenkin enemmän.

Haluaisin olla vielä hetken aikaa puolihuolimaton. Toiveeni taitaa kuitenkin valua hukkaan, sillä näin lumihiutaleen vilahtaneen tulevan torstain ennusteeseen...