Hämmentyneen mieli kesäyössä

"Äiti, laita kaikki verhot kiinni!" Mökin rullaverhot on vedetty alas saakka, mutta kesäisen illan valo tulvii niiden läpi vielä sisään. "Äiti, laita kaikki valot pois!" Pimeisiin iltoihin tottuneet lapsoseni eivät millään tunnu käsittävän, miksi nukkumaanmenoaikaan ei olekaan pimeää. "Kaikki verhot ovat kiinni ja mitään valoja ei ole päällä", totean ihmetteleville viisivuotiaille. Otaksun, että seuraava kysymys tulee olemaan se, miksi ihmeessä heidän pitäisi mennä nukkumaan, kun ei ole edes pimeää. Onneksi mökkimaastossa ympäriinsä juoksenteleminen on väsyttänyt pienet ihmiset sen verran hyvin, että pimeyden ja valoisuuden pohtimiseen ei lopulta jää paljon aikaa.


Ulkosuomalaisen kesäloma synnyinmaassa on täynnä tuttuja, mutta toisaalta jo vieraaksi käyneitä ilmiöitä. Olen onnekseni saanut hyvät unenlahjat enkä yleensä ole häiriintynyt siitä, onko nukkumistilassa ollut pimeää tai valoisaa. Mutta yhtäkkiä huomaan ajattelevani, että pimeys olisi yöllä kyllä kivakin asia. Selkeämpää lapsille. Rauhoittavaa itselle. Kesäyön hämäryydessä on kuitenkin jotain taikaa. Taidan tavoittaa jotain siitä ihmetyksestä, jota Suomeen matkaavat turistit kokevat.


Tienvierustoiden puskat häiritsevät (miksei näitä siistitä?). Ruokakaupassa pakkaukset ovat pieniä (ei tämä yksi paketti taida oikein riittää?). Kauppakeskus on jo alkuillan tunteina hiljainen (eivätkö nämä liikkeet olekaan enää auki?). Liikenne on entisessä kotikunnassa hiljaista. Tekee suunnattomasti mieli kääntyä punaisia pain oikealle, mutta yritän pitää liikennesäännöt tiukasti mielessä. Kauppojen ostoskärryt eivät irtoa käyttöön ilman kolikkoa. Vihannes- ja hedelmävalikoima kaupoissa tuntuu hieman suppealta, mutta karkkivalikoima valtavalta. Leipähyllyn pituus on huima, eikä siellä tuoksu pähkinä, hunaja eikä rusina. Palvelutiski on mennyt jo illalla kiinni, vaikka kauppa ei ole vielä sulkeutunut. Kaupan muovikassi maksaa. Kukaan ei pakkaa ostoksiani. Keräilen ne kiltisti kassiini aivan itse. Ihmettelen, kuinka Suomen kesässä sataa taas.

Esikoistyttäremme suunnittelema hedelmälautanen kesäisiin juhliin.

Tuttuja ja läheisiä ihmisiä on mukava nähdä pitkästä aikaa. Perhejuhlat tuntuvat oikein miellyttäviltä kohtaamishetkiltä. Sekään ei haittaa, että jokainen kyselee meiltä vähän samoja asioita, sillä rupattelu suomeksi on aivan virkistävää. Oma suomen kieli on sentään pysynyt hyvällä tasolla, sillä kotona puhumme kyllä pelkästään suomea, me aikuiset siis. Lapsilla kieli lipsahtelee nykyään kotona jo suomen ja englannin sekoitukseksi, mutta hekin puhuvat kaikkien suomalaisten kanssa täällä sujuvasti lähes pelkkää suomea. Kuuntelen kuitenkin sivukorvalla kiinnostuneena, kuinka heidän keskinäisen leikkinsä kieli on englanti, myös täällä. Se on uusi piirre tässä ympäristössä. Olen kuitenkin aika ylpeä heidän kaksikielisyydestään.


Hirveän tuttua ja yhtä aikaa yllättävän outoa. Tuntuu hämmentävältä. Nykyään on myös alkanut tuntua kuin eläisi kahta elämää kahdessa eri ympäristössä. Arkielämää ja lomaelämää. Suomi-elämää ja Amerikka-elämää. Hyppäys lentokoneella yli Atlantin siirtää minut vuorokaudessa elämästä toiseen, riuhtoo identiteettiäni siinä matkalla kuitenkin vähän suuntaan jos toiseen. Ja sittenkin solahdan edelleen varsin helposti mukaan molempiin.

Aika hyvä näin. Mutta vähän jännittää, mitä tulevaisuus tuo.