Yhden sadun loppu

Lauantaiaamuna klo 6:16 kuulen nyyhkytystä. Se tulee yläkerran käytävältä ja lähestyy. Hämärässä aamussa sänkyni viereen hiipii poika, jolla on suru. Äiti, eilen kun se hammas irtosi, laitoin sen siihen vihreään purkkiin ja kun heräsin, kun kello oli 6:15, se on vielä siellä. Äiti, hammaskeiju ei ole käynyt. Äiti, onko se unohtanut käydä?

Voi surku. Tekisi mieli kysyä, että miksi ihmeessä heräät lauantaiaamuna klo 6:15, kun arkiaamuina 6:55 tekee tiukkaa. No, ehkä se järjestyy vielä. Ehkä saat jotain vielä myöhemmin. (Halusin sitä paitsi jo luopua koko keijutouhusta.) Poika tyytyy vastaukseen ja palaa takaisin sänkyyn. Luultavasti laittaa silmät tiukasti kiinni ja toivoo, että jotain tapahtuisi. 

Mies on jo hereillä, ja onnistun puhumaan ympäri. Kellarikerroksen perimmäisessä kaapissa (siellä ainoassa, jota lapset eivät ole tässä kolmikerroksisessa talossa vielä löytäneet) on jemma. Siellä on päällimmäisenä muistaakseni pieni Lego-rakennuspussi, se voisi olla nyt ihan sopiva. Mies lähtee matkaan, kahdet portaat alas ja kahdet ylös. Poika on taas käytävällä. Menepä käymään äidin luona, sanoo isänsä hänelle. Piipahtaa sillä aikaa pojan huoneeseen.

Siskokin on jo hereillä. Poika kertoo hänellekin koko murheellisen tarinan. Menevät yhdessä huoneeseen ja - tyttö löytää pienen Lego-pussin! Ehkä et katsonut kunnolla, viisastelee veljelleen. Hammaskeiju on käynyt sittenkin!

Iltapäivällä olemme lähdössä autolla liikkeelle. Poika katselee isäänsä mietteliäänä ja kysyy takapenkiltä: - Isi, oletteko sinä ja äiti niitä hammaskeijuja? - Joo, kyllä se niin on. Ei niitä oikeasti ole. Sinne putosi. Takapenkillä on yksi tyytyväisenä virnuileva poika ja kaksi hieman epäuskoisen näköistä tyttöä. 

Se oli sen sadun loppu. En oikeastaan koskaan saanut edes selville, mistä se alkoi ja miksi, mutta nyt olo on pelkästään huojentunut.

--------------------------------------------------

Illalla viisivuotias tyttö on hieman harmissaan. Hän, joka on veljeään minuutin nuorempi, mutta joka haluaisi aina olla kaikessa ensin ja saada vähän enemmän. On harmissaan, koska häneltä ei ole irronnyt vielä yhtään maitohammasta. - Senkin aika tulee, varmasti aika piankin, yritän lohduttaa.

Tyttö huutelee kohta sängystään, noin seitsemännen kerran samana iltana. Äiti, tämä on tosi tärkeä juttu! Äiti, sinun pitää tulla! Kurkistan lastenhuoneeseen. Äiti, minulta irtosi se varpaankynsi, kato. Äiti, minä olen meidän perheessä se ainoa lapsi, jolta on irronnut kynsi! 

Voittajan on helppo hymyillä.