Sokerihiprakka

Joogastudion aula on ahdas ja kostean lämmin. Olen tuomassa tyttöjäni lasten joogatunnille ja he sujahtavat salin puolelle jo ennen kuin ehdin halata heitä ja heilutella, että tulen hakemaan tunnin päätyttyä. Ohjaaja hypähtää paikalle sutjakasti, hän on yhtä hymyä (kuten aina), timmissä kunnossa (kuten aina) ja pukeutunut värikkäisiin trikoisiin (kuten aina). Kysäisee nopeasti, saako antaa tytöille tunnilla vaahterasiirappikeksit. "Joo, tottakai", vastaan, vaikka en aivan ymmärräkään, miten ne joogaamiseen liittyvät. Mutta ei kai pari keksiä lauantaiaamuna ketään vahingoita.

Olen aina pitänyt itseäni vähän sellaisena vahtijana, mitä tulee herkkujen syömiseen tai naposteluun ylipäätään. En esimerkiksi osta lapsille karkkia. Ostan heille kyllä keksejä, muffinsseja, donitseja ynnä muita, joskin yritän pitää tarjoilut kohtuuden rajoissa. Se, etten osta heille karkkeja, ei tarkoita, etteivätkö he olisi päässeet niiden makuun. Ehei. Siitä pitävät huolen esimerkiksi syntymäpäivien tarjoiluista vastaavat. Ja halloweenista en nyt edes aloita.

Tänä syksynä on vietetty syntymäpäiväjuhlien suurta sesonkia. Viiden viikon sisällä lapsemme ovat saaneet kutsut yhteensä neljään syntymäpäiväjuhlaan, mikä tarkoittaa, että viikonloput ovat olleet lähes yhtä juhlaa. Pöydän kulmalle kerääntyneet yllätyspussit sen kun vain lisääntyvät, eikä edellisiä karkkeja ole ehditty edes syödä, kun kotiin kannetaan lisää pussukoita. Ja kaikki kertaa kolme, katsos. Ei sentään ihan pelkkää karkkia - kotiin on tuotu myös ilmapalloja, sekalaista pikkutavaraa, leikkimielisistä kisoista voitettuja leluja ja jumppapussukat. Esimerkiksi.

Muistan viime vuonna ajatelleeni jossain vaiheessa, että syntymäpäiväjuhlia oli ollut harvinaisen vähän verrattuna joihinkin edellisistä vuosista. Nyt en muista ajatelleeni muuta kuin että voisi niitä vähän vähemmänkin olla, jottei ihan joka viikonloppu menisi niitä juhliessa. Toisaalta, lapsemme rakastavat synttärikekkereitä yli kaiken (kenenpä ei), joten olemme käyttäneet jokaisen näistä mahdollisuuksista hyödyksi. Emmekä toki ole katuneet.

Mutta ei siinä kaikki, ehei. Varsinaisten juhlien lisäksi monia syntymäpäiviä juhlistetaan koululla siten, että sankarin perhe tuo kaikille jotain makeaa syötävää - ei ole yksi tai kaksi päivää tänä syksynä, kun lapseni ovat tulleet koulusta kotiin suupielet värjäytyneinä mehujäistä tai eväslaukuista on löytynyt brownien tai kuppikakkujen jäännöksiä. Viimeksi tänään esikoistyttäreni palasi taidetunniltaan pientä macaron-leivosta mutustellen. Yhtenä päivänä, kun tulin iltapäivällä koululle, minua kehotettiin maistamaan lasten leipomia brownieseja. Pari viikkoa sitten koulun esitelmäpäivän päätteeksi esikoiseni opettaja vihjaisi, että menkää toki hakemaan luokasta pienet muffinit, niitä ovat lapset tehneet päivällä ja ne pitäisi saada sieltä syötyä, kun viikonloppu oli juuri tulossa.

Että menköön vaan ne vaahterasiirappikeksit, ei ne missään tunnu. Eikä ne seuraavan viikon suklaapalatkaan, joita tyttömme kertoivat saaneensa ohjaajalta. Ja niin edelleen.

Ja siitä halloweenista en edes aloita.