Hei, älä ihan vielä

Auton huminassa on joskus vaikea kuulla, mitä takapenkillä puhutaan, mutta tällä kertaa yritän keskittyä kuuntelemiseen erityisen tarkasti. Äänessä on esikoiseni, joka puhuu pikkusisaruksilleen.

"Oletteko huomanneet, kuinka käyttäydyn nyt vähän eri tavalla, kun olen jo yhdeksän?" Hänen kielensä mukailee kirjakieltä, tätä piirrettä kaksikielisyys on edelleen vahvistanut. 

"Ai että olet niin kuin... isompi?" toteaa kuusivuotias pikkuveli. "Joo, yhdeksänvuotiaat on jo isompia!" Jokin keskeyttää keskustelun. Harmillista, sillä olisin mielelläni kuullut lisää.

Jokin minussa tahtoo inttää epätoivoisesti, että älä kasva isoksi. Vielä. Älkää ihan vielä. Olkaa vielä pieniä, ainakin vähän aikaa. Vaikka yhtä aikaa nautin siitä, että lapset kasvavat ja ymmärtävät maailmasta päivä päivältä enemmän. Nautin siitä, että he suoriutuvat monesta asiasta itsenäisesti. Nautin, kun huomaan, että he ovat osanneet tehdä jotain, vaikka en olisi muistuttanutkaan.

En kaipaa vaipanvaihtorumbaa, syöttämistä enkä rutiineja, joita tarvittiin, jotta lapsi saatiin nukahtamaan. Nautin siitä, että he kiipeävät yläkertaan siihen aikaan, jolloin he ovat tottuneet siirtymään iltapuuhiinsa ja kuinka saan vielä lukea heille jokaiselle iltasadun. Unisadun, kuten he itse sanovat. Nautin siitä, kun huutelevat, että äiti, vielä hali ja pusu. En voi nukkua, jos en saa vielä halia ja pusua! Se aika tulee vielä, kun eivät huutele perään. Tiedän.

Kuulen toistuvasti huhuja, että teini-ikäisyyden merkit näkyvät yhä nuoremmilla lapsilla. Uudet asiat alkavat kiinnostaa. Yhdeksänvuotiaskin tietää jo hyvin tarkasti, mikä on lapsellista ja mikä ei. Hän kasaa huoneensa ulkopuolelle tavaroita, joita hän ei tarvitse enää, sillä hän on jo isompi.

Yhdeksänvuotiaan taiteilijan välineistöä

Yhdeksänvuotiaani on pienikokoinen ja näyttää ikäistään nuoremmalta. Hän on oman tiensä kulkija ja tietää tarkasti, mistä hän pitää ja mistä ei. Häntä harmittaa suunnattomasti, jos asiat eivät suju siten kuin hän oli ajatellut niiden sujuvan. Hän on ehdottomuudessaan lapsi, jonka reaktioita seuraan toisinaan erityisellä herkkyydellä. Hän on suunnittelija, analysoija ja pieni suuri taiteilija.

Vielä he kuitenkin ovat melko pieniä, ajattelen. Haluan ajatella niin. Kun he ovat kukkeimmassa teini-iässään, on omaan mittariini kilahtamassa vuosia puolen vuosisadan verran. Silloin voimmekin kriiseillä yhdessä siitä, kenellä on kiperin kriisi.

(Lähettäkää voimia miehelleni.)