Joulu tulee, varmasti

On ehkä aika tylsää sanoa, että vanhaksi on kai tulossa, sillä joulu tuntuu saapuvan joka vuosi yhä nopeammin. Todellisen sekä itselleen luomansa kiireen pyörteissä suunnittelee tekevänsä vaikka mitä ja sitten toteuttaa niistä ehkä kolmasosan. Ja nekin viime tingassa. Hämärästi muistan vielä, että joskus olin aika säntillinen ihminen. Aina ajoissa, vähän etuajassakin varmasti usein. Tämänpäiväisestä todellisuudesta en sitten viitsi enempää nyt mainitakaan.

Joulukuun alkuun kuuluu kuitenkin muiden joukossa yksi tehtävä, josta yritän pitää kiinni. Tiedän sen tuottavan iloa lukijoilleen, ja nautin itsekin sen tekemisestä. Siitä lähtien, kun saimme esikoisemme, olen tehnyt lähisuvulle joululahjaksi valokuvakirjan, teksteineen ja muistoineen. Kuusi kirjaa on jo valmiina, seitsemännen aika on pian.

Blogivuodet ovat vaikuttaneet, kyllä. Ne ovat antaneet nimiä kirjoille viime vuosina, ja niiden sisällössä on tuttuja elementtejä blogipostauksista. Aika luonnollista kyllä, sillä blogista on tullut kanava, jota seuraamalla moni tutuista ja sukulaisista pysyy matkassamme mukana. Olen säilönyt blogiin niin paljon asiaa ja sattumuksia lapsistamme, että olen pyyhkäissyt kokonaan pois huonon omatunnon siitä, että en täytä vauvakirjoja. Olen jopa keksinyt itselleni siihen hyvän selityksen: vauvakirjat vaatisivat minua kirjoittamaan jäsennellymmin, vastaamaan kysymyksiin ja tukahduttaisivat minulta luovuutta, jota voin blogikirjoittelussa hyödyntää paremmin. Sillä kaikkein helpointa minulle on, kun saan kirjoittaa kaiken juuri siten kuin minusta tuntuu. Puhumattakaan siitä, että se on niin hauskaa. Ja onhan se hauskaa näköjään ollut, sillä juuri tämä teksti on näiden blogipostausten sarjassa 300:s.

Valokuvakirjan suunnittelu saattaa alkaa mielessä jo loka-marraskuussa, mutta koska aikaisesta linnusta on tullut toivoton viimetinkaihminen, alkaa vasta joulukuun puolivälin lähestyessä tapahtua. Näihin aikoihin alan käydä kuvatiedostoja läpi vain todetakseni, että kuvia on liikaa. Päädyn poimimaan muutaman kuvan niistä aihealueista, joista kirja tulee koostumaan ja lataan ne valokuvakirjanteko-ohjelmaan. Tiputtelen kuvat paikoilleen ja kerron, mitä meille on tänä vuonna tapahtunut. Lähetän kirjatilauksen vähän myöhässä joulun toimitusaikoihin nähden ja saan ne onnekkaasti perille juuri jouluksi (tai sitten sen jälkeen). Kuka tietää, miten tänä vuonna käy. Minä tiedän ainakin sen, että sivuakaan ei ole vielä valmiina.

Tämä tuttu runo pääsi viimevuotiseen kirjaan.

Mutta koska kiire usein saa aikaan sen, että nopeitakin liikkeitä tapahtuu, aion vakaasti yrittää. Sillä sitten kun lapseni lentävät pesästä, annan heille vauvakirjojen sijaan nämä kirjat. Kun ei äiti ehtinyt mitään vauvakirjoja täytellä, oli liian innostunut niistä blogihommista. Niitä on teetetty niin monta kopiota, että jokainen kolmesta saa omansa. Ja äidille ja isälle on jätetty yksi kappale jokaista. Joiden sivuille voi sitten tiputella niitä liikutuksen kyyneliä, sitten joskus. Niin se varmaankin menee.