Nuo ilmapallot olohuoneessani

On se aika vuodesta, kun törmäilen ilmapalloihin. Keräilen pientä tavaraa erikoisista paikoista ja ihmettelen, miksi jääkaappini on aina vain täynnä jotain makeaa. Lähiaikoina luultavasti myös löydän tavaraa, jota olin suunnitellut käyttäväni syntymäpäiväjuhlien järjestelyissä, mutta jotka olin tyystin unohtanut. Pikku hiljaa uskaltaudun ehkä myös kellarikerrokseemme, joka muuntuu aina ennen juhlia varastoksi. Sinne nimittäin siivotaan kaikki ympäriinsä lojuva esineistö ja tarvikkeisto siinä vaiheessa, kun ei ehditä siivoamaan sen järjestelmällisemmin, sillä juhlien alkamisajankohta lähestyy, aina nopeammin kuin olit kuvitellutkaan. Voipa käydä niinkin, että kun piilottaa lehtipinoa lipastoon, voi sieltä löytää kasan viimevuotista postia. Ainakin olen systemaattinen sikäli, että keinot eivät ole vuodessa muuttuneet.

Mutta taas kerran tuli todettua, että tuttavien apu on usein korvaamatonta. Tällä kertaa palkkasimme avuksemme kaksi tuttua nuorta, jotka kokosivat lapsille yllätyspusseja (nopeammin ja näppärämmin kuin olisin ikinä itse ehtinyt), ohjasivat lasten askartelun (jälkeen ei jäänyt roskan roskaa, ei sen koommin tussien väärinkäyttöä), tarjoilivat lapsille kakkua ja mehua (minä vain leikkasin kakusta paloja) ja siivosivat astiat tiskikoneeseen (ennen kuin ehdin itse edes ajatella asiaa). Ja luultavasti kaikkea muuta, mitä en ennättänyt edes huomata. Kaikki kunnia siis kuusitoistavuotiaille!

Ja kaikkein ihastuttavinta oli se, että itse päivänsankari loisti koko juhlien ajan. Hetkittäin ehdin pohtia, minne tyttöni ujous olikaan taas kaikonnut. Hän otti innolla vastaan jokaisen víeraan, muisti kiittää, ohjasi kavereitaan askartelemaan ja esitteli huonettaan. Hyöri ja pyöri joukossa ympäriinsä My Little Pony -kruunu päässään. Tänään vielä joitakin päiviä vajaa seitsemänvuotias olikin kasvanut taas ja nautti täysin siemauksin päähenkilönä toimimisesta. This has been the best birthday ever! hän huudahteli, englanniksi tietenkin. Sillä tänä syksynä käännettä on selvästi päässyt tapahtumaan - hän valitsee yhä useammin englanninkielisen ilmaisun suomenkielisen sijaan.

 

Äiti on aika tyytyväinen. Siksi, että yli kahdenkymmenen vieraan jälkeen talo on siivottu tunnissa parissa, sillä missään ei oikeasti ole mitään mainittavaa sotkua. Yhtään lahjapaperia en siivonnut, sillä joku muu oli ehtinyt kerätä ne pois ennen minua. Imuroinnin, lattianpesun ja keittiön järjestelyn jälkeen ihmettelen taas, miten tällaisella väkimäärällä voidaankin juhlia näin siivosti. Jos keräilenkin My Little Pony -koruja tai lahjaksi saatuja askarteluhelmiä vähän lattioilta, on se aika pientä kuitenkin. Iltapäivän juhlinnan jälkeen ehdimme siirtyä niin päivälliseen, huomisen koulupäivän valmisteluihin ja iltatoimiin aivan normaalin aikataulun mukaisesti. Kolme pientä, jotka kuitenkin olivat jännittäneet tätä päivää tavallista enemmän, reagoivat normaalia riehakkaammalla nukkumaanmenolla, mutta hiljaisuus laskeutui taloon kuitenkin aivan säädylliseen aikaan.

Teekuppi kädessä taas. Joulukuussa vietettävät syntymäpäiväjuhlat ovat mielenkiintoinen lisä kiireiseen loppuvuoteen, ja juhlimisen jälkeen on helpottavaakin siirtyä taas jatkamaan tuttua arkea. Kakkua syödään seuraavinakin päivinä ja juhlia muistellaan vielä monta kertaa, mutta tänään illan pimetessä hengähdän ja istun sohvalla kaikessa rauhassa. Väsymys taitaa jo painaa silmiä, mutta aina ei malta mennä nukkumaan. Jos vaikka nappaisi jotain pientä vielä jääkaapista. Se luultavasti sallittakoon, sillä äitien voimavarojen ylläpitäminen voi olla monitahoinen juttu. Ja suklaahan hoitaa niin monenlaisia asioita, että sitä kannattaa varmasti kokeilla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kuulostakoon kliseeltä, mutta kyllä seitsemän vuotta sitten kuluukin nopeasti. Onneksi omaa vanhenemista ei aina muista ajatella, sillä nämä vipeltäjät pitävät kyllä mielen virkeänä.

Ja sitten joulua kohti. Täältä tullaan!