Kuormajuhdan päivä

Tiistai, kaksi päivää jouluaattoon ja viimeistä koulupäivää viedään. Joululomalle on jo vähän kiire, aamullakin olo on hiukan levoton mutta toisaalta jo huojentunutkin. Syksy on aina kiireistä aikaa, joulun vapaat tuovat mahdollisuuden ottaa rennommin. Tänä tiistaina lastaan autoon kolme lasta, kolme reppua, kolme eväslaukkua, pari kassillista vaihtokenkiä sadesäähän ja lepohetkeen tarkoitetun peiton sekä kaksi valtavaa kassillista lahjapusseja, joista löytyy tuttua sinisävyistä suklaata. Mielikuvitus ei tarjonnut uutukaisempaa ideaa tänä(kään) vuonna, mutta onneksi kaikki tuntuvat pitävän suomalaisesta suklaasta.

Vettä sataa kaatamalla, lämpöasteita on parhaimmillaan noin kahdeksan celsiuksen verran. Joulumielen saa rakentaa muun kuin sään varaan, sillä tänä vuonna emme takuuvarmasti ole saamassa valkoista joulua. Kaksi nuorinta lapsukaista haluaa ehdottomasti kantaa lahjapusseja eivätkä missään nimessä omia laukkujaan. Saamme osaksemme monta hyväntahtoista hymyä ja huudahdusta, kun metrinmittaiset raahaavat lahjapusseja sisältäviä suuria pahvikasseja kohti koulurakennusta. Onneksi joku pitää ovea auki tälle komppanialle, tietenkin, näinhän se täällä toimii. Sen lisäksi, että yritän valvoa, ettei kukaan pudota mitään kuralätäköihin, yritän pitää lukua siitä, että minulla on kaikki suunnittelemani ylipäätään mukana. Viimeinen koulupäivä on vähän sellainen erilainen rypistys, myös äideille, eikö totta.

Kaikki lokerot pitää tyhjentää, kuulen. Koulussa tehdään perusteellinen siivous joulutauon aikana. Ei se yllätyksenä tule, olin muutenkin aikonut keräillä kaiken mahdollisen kotiin ja pesuun. Koulupäivän päätteeksi keräilen takkeja, kenkiä, hanskoja, pipoja. Kaikki on märkää. Koko päivän on satanut, ja siitä huolimatta ohjelmaa on ollut myös ulkona. Survon läpimärkiä kevyttoppatakkeja muovikasseihin ja kehotan lapsia sujahtamaan sadetakkeihinsa, jotka onneksi ovat olleet koulussa varalla koko syksyn. Poika ei laita pipoa päähän, ymmärrän. Läpeensä märkä villapipo ei mahda tuntua mukavalta. Reppuihin sullon kaikkea pikkusälää, kotiin matkaavia askarteluja ja mitä nyt kaikkea.

Alkuillasta palaamme kouluun. Preschool viettää valon juhlaa vuoden pimeimpänä aikana. Tänään päivä on ollut näillä leveyksillä 8 tuntia 50 minuuttia pitkä. Ei se pitkältä tunnu, mutta on se koto-Suomea selvästi pidempi kuitenkin. Edelleen jatkuva vesisade on saanut siirtymään suunnitelmaan B. Suunnitelma A olisi vienyt meidät lyhtykulkueessa koulun pihamaalle, mutta nyt hiippailemme pimeässä koulussa jumppasalista keskusaulaan valon laulujen saattelemana. Meillä on kaksi pientä onnellista preschoolilaista.

Vaatteet on saatu kotiin odottamaan pesua, lokerot on tyhjennetty, omat lyhdyt ja lahjaksi saadut pienet muistot on tuotu ylpeydellä kotiin. Opettajat ovat saaneet suklaansa ja arki saa muuttua luvalla lomaksi. Kuormajuhta on saanut laskea taakkansa ja istahtaa taas kotisohvalle. Raukeus painaa silmiä, mutta hetki on sen verran leppoisa, että siitä tahtoisi vielä nauttia. Kaatosade on hiljentynyt. Kaksi päivää jouluaattoon. Ajatuksissa joulu on jo aivan nurkan takana. Siitä ei tule valkoinen, mutta ei oikeastaan mustakaan, sen sijaan ilmeisesti melkein kesäinen. En ole koskaan kokenut joulua, jolloin lämpöasteita voi olla parisenkymmentä, mutta tänä vuonna taidetaan päästä lähelle. Kaikessa omituisuudessaan, on se joulu kuitenkin.

Joten - todella lämpimät jouluterveiset Vermontista!