Näpertelyä

Minulla on uusi iltapäiväpuhde. Iltaankin on tullut vähän lisää puuhasteltavaa, ja jäähän sitä aamuksikin. Olen sen puhteen kanssa kiinteässä suhteessa, sillä siitä ei voi luistaa. Tai muuten meillä on ongelma.

Melko monena iltapäivänä puran kolme eväslaukkua, jännittäen samalla vähän, ovatko kaikki osaset vielä tallella. Heitän puoliksi syödyt pois ja koskemattomia tapaan tarjota vielä välipalaksi. Sen jälkeen tiskaan jokaikisen isomman ja pienemmän purnukan, jotta ne ovat käytettävissä illalla uudelleen. Sillä illan aikana, jossain iltapalan tienoilla, tapahtuu purkkien uusi täyttäminen, siltä osin kuin se on etukäteen mahdollista. Aamuksi jää vielä mahdollisen lämpimän ruoan lämmittäminen sekä tietynlaisten leipien voitelut, ettei voi mössää leipää turhan pehmeäksi yön aikana säilytyksessä.

Yritän pitää kiinni siitä, että jokaisena päivänä bokseissa olisi vähän yhtä sun toista: hedelmäannos, vihannesannos, viljatuotetta, jotain proteiinipitoista. Ei aina onnistu. Pidän nimittäin kiinni myös siitä, että boksin sisältö olisi aina syöjälleen mieluinen. Mikä olisikaan musertavampaa neli- tai kuusivuotiaalle kuin löytää nälkäisenä laukustaan vain sellaista evästä, joka ei maistu. Minulla on kyllä myös taktiikka, jonka mukaan sujautan välillä mukaan myös sellaista, mikä on joko syöjälleen uutta tai vähän huonommin maistuvaa. Joskus nimittäin ihmeitäkin tapahtuu.

Yksi tykkää rypäleistä, kunhan ne ovat pieniä, makeita ja violetteja. Toiselle maistuu mansikat, mutta eipä juuri muut hedelmät / marjat. Yhdelle menee omenaa, mutta mieluummin kuivattuina. Vain yksi syö rusinoita. Yksi rakastaa rapeita romainesalaatin paloja niin paljon, että tirauttaisi varmaankin itkun, jollei sitä löytyisi eväistä joka ainoa kerta. Yksi syö meillä välillä hullun lailla paprikaa, mutta jättää ne kuitenkin yleensä syömättä, jos niitä laittaa evääksi. Kaksi syö kotona päivällisen aikaan kasapäin babyporkkanoita, mutta eivät koskekaan niihin, jos niitä on eväslaukussa. Yksi tykkää juustotikuista ja tarvitsee niitä laukkuun kaksi kappaletta, nimenomaan kaksi (älkää kysykö miksi). Yhden hedelmäannosta laajennan juotavilla omenasoseilla. Täysjyvävälipalakeksejä tuotan Suomesta (kyllä, Suomesta). Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tällaisia minä siis näpertelen iltaisin. Rutiini alkaa kyllä jo olla olemassa, mutta aikamoista palapelin kokoamista tämä on, kun yrittää pitää selkeästi mielessä, mitä mihinkin eväslaukkuun piilottaa. Lueskelen välillä huvikseni school lunch mega guideja löytääkseni uusia ideoita (ei, en ole vielä pakannut evääksi vaniljalla maustettuja popcorneja). Odotan vielä koululta vapautusta lisätä repertuaariin pähkinät - koululaisten allergiatietoja ei ole vielä käyty läpi.

Arvaan, että kiinnostaa, onko suomalaista kouluruokajärjestelmää ikävä. Ei oikeastaan ole. Tämä tyyli tuottaa vähän vaivaa ja vaatii suunnitelmallisuutta, mutta tiedänpähän ainakin, mitä lapsoseni ovat koulupäivän aikana syöneet. Yleensä syövät vähintään kaksi kolmasosaa eväistä. Keskustelemme aika ajoin esikoiseni kanssa, miksi hänen eväslaukkuunsa ei ole ilmestynyt mehuja eikä suklaamaitoa, mutta toisaalta pakkaan hänelle välillä suolakeksejä - ja joskus jopa makean keksin jälkiruoaksi. Sellainen joskus saattaa tapahtua ehkä pari kertaa kuussa perjantaisin.

Vuoden kokemuksella olen nykyään yllättävän tottunut tähän. Toisaalta, lapsemme eivät ole käyneet päivääkään koulua missään muualla kuin täällä, joten siinä mielessä on ollut helppo vain ottaa omakseen maan tapa ja sopeutua siihen. Tällä hetkellä kouluun etsitään juuri uutta keittäjää ja siitä syystä koulun oma lounas ei olisi edes mahdollinen. Lisäksi, en oikeastaan usko, että lastemme valikoivat makunystyrät edes kelpuuttaisivat koulun ruokaa. Esikoinen ilmoitti jo ensimmäisen kouluvuoden alussa haluavansa syödä omia eväitä, joten sillä mennään.

Psst, äidillä on kuitenkin joskus pieniä salaisuuksia. Siinä pakatessaan eväslaukkuja ja vahtiessaan niiden sisältöä päätyi äiti-ihminen sellaisessa pikkuruisessa makeannälässään etsimään jotain pientä kahvinsa kaveriksi. Ja kuinka ollakaan, jokin kutsui minua.

Olin unohtanut sen tyystin. Ehkäpä se siksi maistuikin vielä hitusen paremmalta. Voin suositella.