Äidit, nuo äidit

Kävin tänään kampaajalla. Olen jo kolmen vuoden vakioasiakas kampaajalleni, sillä löysin täältä aikoinaan aivan ensi kokeilulla työnsä taitavan ja vieläpä mukavan ihmisen. Tänään hän oli oma ihastuttava itsensä, puuskutti ehkä hieman, mutta sitä en todellakaan ihmettele - hän odottaa kolmatta lastaan ja viikkoja ei laskettuun aikaan enää kovin montaa ole. Ja vatsansa oli kyllä jo aivan valtava.

Siinä istuskellessani tulin ajatelleeksi, että kenellehän suuntaisin seuraavalla kerralla, sillä silloin hän aivan varmasti pitää äitiyslomaa. Hän kertoikin aikovansa olla kokonaiset viisi viikkoa pois töistä. En hämmästellyt, sillä tämä on täällä aivan tavallista. Äitiysloma aloitetaan yleensä aivan synnytyksen kynnyksellä, jotta voidaan sitten olla vauvan kanssa kotona jopa useampi viikko. Ei, tällä kertaa en jutellut mitään siitä, kuinka kauan suomalaisnaiset ovat tavallisesti äitiysvapaalla. Joskus siitä on joku kysynytkin, sillä onhan pohjoismaisten naisten perhevapaaeduista monella jonkinlainen käsitys. Sitäkin on taidettu joskus minultakin kysyä, nukkuvatko suomalaislapset pahvilaatikoissa. Ja ihmetelty äitiyspakkauksia.

Tuttavapiiristäni löytyy myös nainen, joka piti äitiyslomaa melkein kolme kuukautta - ja irtisanoutui sen jälkeen työstään. Sekään ei ole niin epätavallinen ratkaisu, mikäli haluaa jatkaa kotona olemista lapsen kanssa. Eräs ystäväni palasi työelämään vajaa vuosi sitten oltuaan kaikkiaan kuusi vuotta kotiäitinä. Tuon kaksilapsisen perheen arki on muuttunut nyt kovasti, mutta hänkin on ratkaisuunsa tyytyväinen. Naapurini, jolla on kaksi lasta, on kotona kolmevuotiaan tyttärensä kanssa, kun kahdeksanvuotias poika käy koulua. Mieheni työpaikan pikkujouluissa juttelin pitkään erään naisen kanssa, joka kertoi tekevänsä neljänä päivänä viikossa IT-alan töitä ja pitävänsä perjantait vapaina, jotta hänellä olisi enemmän aikaa alle kymmenvuotiaille tyttärilleen. Eräs tuttava palasi töihin nopeasti lapsen syntymän jälkeen ja joutui laittamaan hänet kalliiseen hoitopaikkaan - sillä halpoja ei olekaan.

On paljon erilaisia ratkaisuja. Työtilanteita, taloudellisten seikkojen ajamia, omia valintoja ja niitä, jolloin vaihtoehtoja ei juuri ole. Oma käsitykseni perustuu toki vain havaintoihin omasta tuttavapiiristä, mutta jotain yhteistä näen tässä kaikessa. Sen, että kukaan ei arvostele toisen ratkaisua. Toinen on kiinnostunut toisen tilanteesta ja kysyy, mitä teet, oletko kotona vai työelämässä. Ovatko lapsesi kanssasi kotona vai käyvätkö preschoolissa. Mutta kukaan ei kysy: miksi. Sillä ei se olekaan siinä kohdassa olennaista.

Olen itsekin ollut kotiäitinä nyt monta vuotta. Omaan ratkaisuuni ovat vaikuttaneet vahvasti olosuhteet - olemmehan täällä, jossa mieheni tekee töitä ulkomaankomennussopimuksella. Olemme kaukana koti-Suomesta, ilman vahvaa tukiverkkoa. Ratkaisu on kuitenkin toiminut tässä tilanteessa hyvin. Välillä ajattelen sitä, että mikäli olisimme Suomessa, olisin suurella todennäköisyydellä entisessä työpaikassani (mikäli työnantaja olisi samaa mieltä). Elämä olisi epäilemättä ollut erilaista. Mutta, tämä ratkaisu on toiminut hyvin. Onko ollut koti-ikävä? Ei. Sillä sopeutuminen on minulle melko vahva laji.

Lähden tyytyväisenä kampaajani luota. Luottokampaaja, sellaisesta kannattaa pitää kiinni. Hän pyytää laittamaan viestiä taas, kun tarvitsen kampaukseen kohennusta. - Vaikka maaliskuullakin, laita vain viestiä! Luultavasti tulen kyllä aina välillä käymään töissä silloinkin siinä vauvanhoidon lomassa!

Niinpä. Sellaista se on. Ei niin kovin epätavallista sekään. Mutta minäkään en kysy: miksi.