Heippahei, juhlakausi

Taloudessamme on liikaa suklaata. Joulun alla sitä tulee ovista ja ikkunoista, vaikkei itse ostaisi yhtään. Ostaneetkin olemme, mutta lähinnä lahjontatarkoituksiin. Joka tapauksessa, liika on liikaa. Välttääksemme sokerihumalaisia lapsia yritän piilotella suklaarasioita ruokakomeron hyllyjen takimmaisiin nurkkiin. Uskokaa tai älkää, todennäköisesti kaivan niitä sieltä vielä kesähelteillä.

Mutta siis, selvä merkki siitä, että juhlittu on. Juhlakausi on kohta taputeltu ja arkeen palataan maanantaina. On aika palautella mieliin, miten aamurutiinit hoidetaan nopeammin ja miten aikatauluja suunniteltiinkaan. Ei voi kieltää, etteikö olisi ollut mukavaa ottaa rennosti, sitä on kyllä ehditty puolessatoista viikossa tehdä. Joululoma on täällä selvästi lyhyempi kuin Suomessa, mutta on tuntunut todella pitkältä. Joulun ja uudenvuoden vierainamme viihtyneet isovanhemmat toivat mukanaan laajemman perhejoulun ja ehdimme hyvin nauttia esimerkiksi normaalia pidemmistä ruokailuhetkistä. Kaikki mallillaan siis, lähes. Ainoa asia, joka löi kapuloita rattaisiin, on ollut joulukuun puolivälissä alkanut sairasteluputki, joka on kiusannut erityisesti lapsia. Ei sikäli, että vauhti olisi moneksikaan hetkeksi hidastunut, mutta puolikuntoisuus on pitänyt meitä kotiseinien sisällä suunniteltua enemmän. Mutta elämäähän se, erityisesti lapsiperheen elämää.

Toipilaiden kanssa on tehty kasapäin palapelejä.

Näitä uudenvuodenilotulituksia katsellessa tuli taas mieleen, kuinka vuodet hujahtelevat eteenpäin. 2015 on ollut merkityksellinen vuosi, ja hyvin onnekas monessa mielessä, mutta erityisesti syyskausi tuntuu hurahtaneen ohi todella nopeasti. Tuli todettua miehelleni, että tämähän oli jo neljäs uudenvuodenjuhlinta täällä. Oho. Lapset vain kasvavat, me tuskin vanhenemme ollenkaan. Vai miten se nyt menikään.

Tunnustan, että arkea on jollain tavalla jo ikävä, sittenkin. Jos arkea ei olisi, osaisimmeko edes nauttia juhlasta ja vapaasta niin kuin nyt. Hassua, että päivät tuntuvat tällaisen vapaapätkän aikana todella pitkiltä, siitäkin huolimatta, että vuoden pimein aika on meneillään. 

Vuosi 2015 on ollut joka tapauksessa valoisa. Valo tosin oli katkolla juuri vuoden pimeimpinä päivinä sikäli, että jo parina talvena hyvin palvelleet joulupuskavalot rappusillamme lakkasivat toimimasta tänä vuonna. Eivät vain syttyneet enää, mutta jätimme ne siitä huolimatta ovenpieliä koristamaan. Ne ehtivät olla siinä reilut kymmenen päivää, kunnes toinen niistä, aivan yhtäkkiä syttyi palamaan toissapäivänä neljän aikaan iltapäivällä. Ja kuin toisesta voimaa saaneena, syttyi toinenkin paria tuntia myöhemmin. Ne tekivät niin mystisen tempun, että saavat nyt loistaa valoa tammikuuhun. Ei niitä nyt raski poiskaan ottaa. Ehkäpä ne tuovat meille valoisan vuoden 2016. 

Antaa arjen siis vyöryä päällemme, valmiina ollaan. Ainoa epämukavuustekijä on se, että lapsia kiusannut flunssanpoikanen päätti sittenkin pesiytyä myös minuun, tosin lähinnä lihassäryn ja lievän käheyden muodossa. Siinä mielessä vuosi olisi voinut alkaa mukavammin, mutta eiköhän tästä aika nopeasti selvitä. 

Valoisaa alkanutta vuotta 2016!