Isät ja monenlaiset elämät

Ihminen tottuu moneen. Minä olen tottunut siihen, että mieheni matkustaa työkseen paljon. Paljon tarkoittaa meillä todellakin paljon, sillä matkustuspäiviä voi olla vaikkapa 150 vuodessa. Tämä on karkea arvio, mutta ei luultavasti poikkea kovin paljon totuudesta. Luultavasti niitä on kuitenkin alle 200. Siinä on joka tapauksessa niin monta päivää, että tottua ehtii hitaampikin. Ikävä on aina, ja siihen ei totu, mutta miksi siihen tarvitsisi tottuakaan.

Luulenpa, että lapsetkin ovat elämäntilanteeseen tottuneita, sillä elämämme on ollut tältä osin samanlaista koko heidän tähänastisen elämänsä ajan. Piirsipä nuorempi tyttäremme taannoin kuvaa isästään - eikä unohtanut piirtää matkalaukkua. Poikaamme matkalaukut kiinnostavat suunnattomasti, ja isän saapuessa kotiin saa hän kyllä aikaan riemunkiljahduksia, mutta salamannopeasti pyörillä rullaava matkalaukku lähteekin jo matkaan. Poika rullaa sen innokkaasti eteisestä yläkertaan johtavien portaiden juureen. Isän saapuessa kotiin häipyvät minun jaloissani kiehnänneet pikku ihmiset nopeasti kuin henkäys hänen peräänsä, mikä sopii kyllä minulle, etenkin sellaisen viiden päivän putken jälkeen. Kaava alkaa joka tapauksessa olla jo aika tuttu.

Tällaista on meidän elämämme, mutta eiväthän kaikki isät matkusta. Muitakin reissaavia toki löytyy, ja esimerkiksi esikoisemme erään luokkakaverin isä on joka viikko matkoilla maanantaista torstaihin, ja äiti poikkeaa tuomaan lapsensa kouluun joka aamu ensimmäisten joukossa. Toisten lasten isiä nään useinkin, sillä monet isät tuovat lapsia kouluun aamulla, kiirehtien useimmiten kuitenkin pikaisesti ovesta ulos, sillä työ epäilemättä kutsuu monia. Erään luokkakaverin tuo kouluun hänen isänsä joka ainoa aamu, ja useimmiten hakeekin, sillä siinä perheessä äiti matkustaa työnsä vuoksi ja on usein viikkoja tai jopa kuukausia Afrikassa. Toisessa perheessä on koti-isä, joka on hoitanut samaa pestiä viimeiset seitsemän vuotta. Vanhempainillassa perheen äiti kertoi, että kun heidän ensimmäinen lapsensa syntyi, isä halusi jäädä kokeilemaan koti-isyyttä. Sopivat silloin, että jos homma alkaa kyllästyttää, keksitään toinen ratkaisu. Vielä ei ole tarvinnut. Puuhakas tuo isä tuntuu olevan lastenhoidon ohellakin - hänet voi nähdä vaikkapa korjaamassa koulun keinuja tai nikkaroimassa jotain.

Monen elämään työ kuuluu suurena osana. Ns. normaali työpäivä sijoittuu täällä usein kahdeksan ja viiden väliin, mutta variaatioita tietysti on vaikka kuinka paljon. Ja niitäkin, jotka ns. normaalin päivätyön lisäksi tekevät muutakin, kuten vaikkapa tuttumme, joka työskentelee toimistotyön lisäksi omassa perheyrityksessä, leipomossa, jossa toki vaimonsakin. Päivillä on varmasti usein pituutta. Etenkin kun kyseisessä perheessä on myös viisi lasta, joista pienin on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Hatun nosto heille. Joskus tuntuu tämä kolmen lapsen hoitaminenkin aika näpertelyltä.

Super Bowl -illan eväät.
Jätin epäterveellisemmät pois. Siis kuvasta!

Mutta aiheesta toiseen! (Vaikkakin uskon, että tämäkin liittyy moneen isään.) Tiedän, että on Super Bowl -ilta, enkä ole avannut televisiota. Mutta kyllä, tiedän, missä mennään. Hiljaisuuden vaalimiseksi suloisesti uinuvassa talossa päädyin seuraamaan ottelun käänteitä pelkällä sivusilmällä netin kautta. Aika näppärää sekin, ja pysyy silti ajan hermolla. (Niin, ja äidithän hanskaavat usein aika hyvin nämä moniajoprosessit, eikö.)