Vuorille

Haaveilin kiipeäväni vuorille.

Niille, jotka olin haaveissani edessäni nähnyt

joiden korkeutta en ollut uskaltanut arvioida

joille matka veisi pitkän, pitkän aikaa.

Ne siinsivät mieleni kuvissa

nousivat jylhinä edessäni,

näyttivät saavuttamattomilta

mutta houkuttivat niin kovin, 

kutsuivat minua kohti.

Nyt uskalsin askeltaa niitä kohti.

Kevyesti, vielä haparoiden

niin ettei kukaan vielä huomaisi.

Kokeilisin vain,

katselisin hiljaa ympärilleni

lähettäisin pienen toiveen ilmojen halki

salaa kaikilta,

melkein itseltänikin.

Katselin vuorta edessäni.

Katselin pitkään ja mietiskelin.

Arvioin etäisyyksiä,

tunteita, joita kohtaisin

matkallani

sinne jonnekin

minne kaipasin.

Katselin vuorta edessäni.

Katselin ja rohkaisin mieleni.

Otin askeleen, toisenkin, kolmannen

ja tunsin olevani tiellä

josta olin haaveillut

jonka olin niin pitkään halunnut tuntea jalkojeni alla

joka nyt tuntui keveältä kulkea,

keveämmältä kuin koskaan ennen.

Ja kun tunsin itsessäni tuon rohkeuden

näin sen mieleni kuvissa

annoin sen vallata tilan

joka sitä varten oli minussa ollut.

Annoin sen kertoa minulle

että olen oikealla tiellä.

Sillä nyt viimein uskon,

että runojeni maailman

oli aika avautua.

Enkä enää, enää käänny takaisin -

sillä vaikken suurinta vuorta valloita

vaikken kuuta taivaalta tavoita

niin näillä vuorilla on hyvä kulkea,

ja tavoittaa oma onnensa

omaan tahtiin