Happy, happy Halloween!

Perjantai 31.10., kello on n. 8.30. Koulun aamupiiri on alkamassa ja ilmassa on selvää jännitystä. Tänään on päivä, jota amerikkalaislapset odottavat koko syksyn. Lapsilla näkyy kummitushiuskoruja, sarvia, heiluvia kissahahmoja päälaella. Paitoja, joissa on kuvia kummituksista tai hämähäkinverkoista. Koulun oma Halloween-juhla on ohjelmassa vasta iltapäivällä, ja kouluun mukana kannetut asut saa pukea päälle vasta kun juhla alkaa. Today is Halloween! Happy Halloween, everyone! Ja en voi olla tyrskähtämättä, kun piirin ohitse kipaisee pikkuinen haisunäätä. Hän juoksee kohti preschoolia, jossa Halloween-juhlintaa on ohjelmassa koko päivän ajan. Taidan olla enemmän näiden pikkuisille puettavien eläinasujen kannalla kuin niiden luurankojen ja vampyyrien, joita varmasti tullaan tänään myös näkemään.

Klo 9.15, jotain. Matkalla koululta kotiin päin poikkean pikaisesti ruokakauppaan. Minua palvelee myyjä, jolla on työasunsa päällä luurankoessu. Viereisellä kassalla näkyy palvelevan joku, jolla on hassut lisäkorvat. Eihän tätä amerikkalaisten hassuttelua voi vakavalla naamalla katsella, tokkopa olisi tarkoituskaan.

13.30. Etsiskelen kotona tavaroita, joita aion ottaa koululle tänään mukaan. Iso kulhollinen juustonaksu-, hunajakeksi- ja rusinapakkauksia lähtee jatkeeksi koulun Halloween-juhlan snack-pöytään. Ehkä ihan pikkuisen kaihertaa se, etten taaskaan saanut aikaiseksi hämähäkkicupcakeja enkä silmämunamuffinsseja. Tyrkkään huonon omatunnon kuitenkin pikaisesti syrjään ja muistutan itseäni omasta lapsiperharjestamme, joka on enimmäkseen aika toiminnantäyteistä ilman leivontavuorojakin. Ehkä sitten joskus, vähän myöhemmin, sitten kun he ovat hieman isompia. Vielä esikoisen keijupuvun osaset kassiin ja menoksi. 

14.15. Koululla tulee vastaan vähän erikoisemman näköisiä opettajia. Afterschoolin opettaja on saanut kasapäin ylimääräisiä jalkoja ja näyttää kulkevan hämähäkkinä hieman vaivalloisesti. Saa kuitenkin niin paljon hymyjä osakseen, että hänen hymynsä ei näytä hyytyvän. Mitä nyt hieman valittelee, että yksi jaloista tuppaa koko ajan tipahtelemaan. Vien snackit keittiöön ja vilkaisen samalla jumppasaliin, joka on muuntunut hämäräksi ja paikoitellen jopa vähän epämiellyttävän näköiseksi. Ainakin nuo aidon näköiset hämähäkinseitit seinillä ovat aika ällöttäviä. Mutta noista kissahahmoista pidän.

14.45. Koululaiset ovat irti! Heitä on käytävä tulvillaan, kun kaikki hakevat omia asujaan ja siirtyvät luokkahuoneisiin pukeutumaan. Tyttäreni kiljahtelee innosta, kun sovittelemme hänelle keijupukua. Vaaleanpunaiset siivet ja kimalteleva taikasauva, ne ovat nappijuttu. Tiedättekö muuten, paljonko innosta puhkuvista, halloweenista huumaantuneista lapsosista voi lähteä ääntä? Riittävän paljon, ainakin keski-ikäiselle rouvalle.

16.00. Juhla on ohitse. Ohjelmasta on nautittu ja notkuva snack-pöytä on tyhjentymään päin. Itsellekin iskee karmea iltapäivän nälkä, kun huomaa syöneensä viimeksi lounasaikaan ja silloinkin kevyesti. Onneksi äitikin voi napata pöydästä jotain, ja päätyy pitasipseihin, juustonsiivuihin ja omenanlohkoihin. Näillä mennään taas. 

16.30. Äiti, voidaanko jo pukea Halloween-asut päälle?? Syödään kuitenkin ensin. Mutta äiti, milloin me mennään ulos?? Sitten, kun on syöty ja sen jälkeen puettu asut päälle. Ja sitten, kun alkaa hämärtää.

16.45. Äiti, milloin me puetaan Halloween-asut päälle?? Äiti, milloin me mennään ulos? Äiti, onko ulkona jo muita?

17.00. Äiti, milloin me mennään ulos? Äiti, onko ulkona jo muita? Äiti!!

17.10. Äiti, milloin me mennään ulos?? Voidaan alkaa vähitellen pukea asuja päälle, mutta ulos mennään vasta, kun alkaa hämärtää. Voitte ottaa kurpitsaämpärit mukaan. Äiti, missä kurpitsaämpärit ovat??

17.17. Äiti, miten tämä puetaan? Anna isin auttaa pukemisessa. Takit ja pipotkin tarvitaan, ulkona on aika kylmä. Mutta ei mennä ihan vielä, ihan vielä ei hämärrä. Äiti, onko ulkona jo muita?

17.35. Odotetaan vielä vähän. (Hei, milloin lapset oppivat odottamaan asioita?) 

17.50. Eiköhän siellä hämärrä jo tarpeeksi. Nyt voidaan mennä. Onko kaikilla ämpärit? Saatte varmasti karkkia, mutta muistetaan, että niitä syödään vasta kotona. (Ja äiti ja isä muuten sanovat, paljonko.)

Ja sitten kello on jotain illalla, ehkä vähän yli kahdeksan. En muista mitä, mutta väsyttää. Kierroksen jälkeen on palattu kotiin ja vastaanotettu ovella monta pientä juhlijaa. Ihania pukuja, kohteliaita lapsia, nopeasti ovella vilahtaneita pienempiä ja isompia ihmisiä, joista kaikkia ei edes tunnista, mutta kaikki ovat hilpeällä tuulella. Aika hyväntuulinen päivä, joka tapauksessa. 

Klo 21, suunnilleen. Lastenhuoneissa nukutaan. Aikuinen rojahtaa sohvalle ja toteaa, että hauskan päivän jälkeen on kuitenkin aika kiva hetken aikaa vain olla. Ja ihmetellä. Kunnes yhtäkkiä huomaa, miten väsynyt sitä onkaan. Tulee juotua kuppi teetä ja maisteltua muutama ylimakea karkki. Mikäs tässä. Antaa marraskuun tulla.