Löysin kirjan. Se on mieheni hankkima, jälkikäteen kylläkin, jos ulkomaankomennuksen alkamisajankohtaa olisi pidetty sopivana hetkenä, mutta mielenkiintoiselta se näyttää tässäkin vaiheessa. Myös komennuslaisen vaimolle, joka nappasi sen toistaiseksi iltalukemistoonsa. Kirja nimittäin sisältää monitahoista asiaa ulkomaankomennuksista, ja hyvin monella komennuslaisella on perhe mukana kohdemaassa, jolloin myös perheen asiat pääsevät, tai päätyvät, voimakkaasti mukaan vaikutuspiiriin.
Luin taannoin artikkelin, joka käsitteli puolisoiden viihtymistä ulkomaankomennuksilla. Jutussa tehty johtopäätös oli selkeä: puoliso viihtyy, jos keksii tekemistä. Omaa tekemistä ei ole tarvinnut varsinaisesti keksiä, sillä kolme pientä lasta huolehtii kyllä siitä, että tekemistä riittää. Ei silti käy kieltäminen, etteikö välillä tahtoisi tehdä aivan jotain muuta. Aivan muuta. Enkä toisaalta usko, että olisin ilman tätä komennusaikaa löytänyt tätä aikaa tälle rakkaimmalle harrastukselleni eli kirjoittamiselle. Omalla kohdallani olenkin tulkinnut, että jostain luopuminen on antanut tilaa jollekin muulle.
En päässyt vielä lukemisasteelle (sillä kärsin kroonisesta lukemisajan puutteesta), mutta selaillessani törmäsin jo moneen mielenkiintoiseen ajatukseen. Se, että juuret ovat Suomessa ja suomi on oma tunnekielemme, on ympäristöllämme, jossa asumme, siitä huolimatta varsin vahva vaikutus siihen, millaiseksi identiteettimme muokkaantuu. Ei tarvitse valita, ollako suomalainen vai kansainvälinen, uskon, että voi olla sekä että. Mutta sekin on totta, että mitä kauemmin Suomesta on poissa, sitä enemmän saattaa olla syytä pohtia oman suomalaisuuden vaalimista. Itselle sopivalla tavalla toki.
Suomi-lomamme on hiljalleen lähenemässä jälleen loppuaan. Ennen kuin palaamme kotiimme, pohtimaan ehkä sitä, miten ulkomaankomennuksellamme jatkossakin onnistumme, on aika palata hetkeksi omille juurilleen. Pyrähdys omille kotiseuduille on edessä ensi kertaa komennukselle lähdön jälkeen. En ole niinkään lähdössä katsomaan, mikä kaikki onkaan muuttunut, vaan ennemminkin sitä, mikä on pysynyt ennallaan. Ehkäpä se on sitä vaalimista sekin. (Tai sitten keski-ikäisyyttä. Hmm.)
Kohti Pohjanmaata siis, käy lomalaisen tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti