Kaaos, epätoivo ja järjestys

Päätä särkee. Päättelen sen johtuvan siitä, että kolmen viikon aktiiviloma Suomessa on päättymässä ja aivot eivät juuri nyt vielä jaksa käsitellä kaikkea tehtyä, koettua ja nähtyä. Tai sitten se on seurausta siitä, että yritän tunkea Lego Friends -ostoskeskusta seitsemänä eri palasena lasten valtaisan vaatekassin uumeniin. Mieheni on juuri urhoollisesti kontannut ja kerännyt majapaikkamme lattioilta jokaikisen pikkulegon (todellisuudessa ehkä 90% niistä), jakanut ostoskeskuksen niihin seitsemään osaan, muovipussittanut ne ja teipannut pussit kiinni.

Ja sitten minä yritän, hiki virraten, otsalohko jyskyttäen, ahtaa niitä sinne kassiin. Otan pois kassista sitä ja tätä, asetan osan tavaroista takaisin 'ehkä'-pinoon ja yritän uudelleen. Laukku menee luultavasti kyllä kiinni, mutta suurempi ongelma onkin laukun paino. Me maksimoimme aina lentomatkustuskätevyyden minimoimalla kollien määrän, mutta kompastummekin sitten joka kerta ylipainosäännöksiin.

Onnittelen kuitenkin itseäni, että olen saanut osuuteni pakkaustouhuista tehtyä aivan kohtuullisessa ajassa. Olen selvinnyt siitä epätoivon hetkestä, kun kaikki tavaramme ovat levällään pitkin anoppilaa, jopa siitä, kun olen keräillyt niitä yhteen huoneeseen ja huomannut hetken kuluttua, että joku on alkanut siirtää niitä uudelleen pois huoneesta (epäilen metrinmittaisia). Olen viikannut, litistänyt, survonut ja tunkenut. Vienyt osan tavaroista pois anoppilan alakerran 'varastonurkkaukseemme', odottamaan myöhempää kuljetusta (tai kohtaloaan unohdettujen joukossa).

 

 

Loma kulminoituu tähän hetkeen. Kun huomaa, että kolme viikoa meni ja hurahti ohitse ja seuraavaksi olo ja elo jatkuu taas omissa ympyröissä, heti siirtymävaiheen jälkeen. Lomailu on kivaa, mutta kolme viikkoa on pitkä aika olla pois kotoa. Ajatukset ovat jo kotona, ja kieltäydyn vaivaamasta päätäni sillä, että edessä on tuntikausia kestävä matka ja sen rasitukset. Nojaan kokemukseen ja toivon, että kaikki sujuu edes suhteellisen kivuttomasti tälläkin kertaa. 

Lapset ovat riehakkaalla tuulella ja valvovat ehdottomasti liian pitkään. Nukahtavat sitten kuitenkin ja hiljaisuus laskeutuu taloon. Huomaan, ettei päätäkään särje enää niin paljon. Tavarat ovat viimeistä silausta vaille paikoillaan, ja kaaos ei olekaan enää niin käsinkosketeltava.

Eikä lattialla näy yhtään pientä Lego Friends -palaa. Taidetaan olla valmiita!

Ei, ei meillä joulu ole.
 Mummu halusi vielä leipoa lasten kanssa ja tällaisiahan niistä tuli.