lauantai 10. lokakuuta 2015

Kuninkaallisissa maisemissa

Kolea, mutta aurinkoinen lokakuun lauantai on sopiva autoretkipäivä. Tänään kävimme ensi kertaa katsomassa, miltä näyttää Vermontin osavaltion koilliskulma, jota myös Northeast Kingdomiksi kutsutaan. Se käsittää kolme piirikuntaa (Essex, Orleans ja Caledonia), joiden alueella asuu yhteensä (vain) n. 65 000 ihmistä. Pinta-alaltaan alue on n. 5300 neliökilometrin kokoinen (n. 20% Vermontin pinta-alasta) ja siitä n. 80% on metsää. Kuninkaallisen nimen sille antoi v. 1949 herra nimeltä George D. Aiken, entinen Vermontin kuvernööri ja USA:n senaattori.

Alue tunnetaan kauniina ja vähän omanlaisenaan, siksikin nimi Kingdom kuvaa sitä sopivasti. Siellä elellään vähän omissa oloissaan, luonnonkauniin maalaismaiseman ja erämaan keskellä. Maisema on vaihtelevaa, vuoria sekä tasaista maata, jatkuvasti lomittuen ja vuorotellen. Täällä lähempänä meitä vaihtelevuus on erilaista - korkeampia kohtia tietyillä kohdin ja vastapainoksi tasaista maata suuremmilla aloilla.

Ajomatkaa meille kertyi yhteensä n. 330 kilometrin verran. Kävimme kääntymässä Newportin kaupungissa, lähellä Kanadan rajaa (tarkalleen ottaen 5 mailin päässä). Kaupungissa on asukkaita vain vajaat 5000 ja se sijaitsee järvimaisemassa, pienellä niemellä. Järvi, nimeltään Lac (Lake) Memphremagog, levittäytyy suurimmaksi osaksi kuitenkin Kanadan puolelle ja Newport sijoittuu sen eteläkärjen tuntumaan.

Pitemmittä puheitta siis, syksy ja Vermont. Amerikkalainen sanoisi: Gotta love it.











Johnsonin pikkukaupunki

4 kommenttia:

  1. Meidän piti tulla nyt viikonloppuna, mutta muksu sairastui ja tänään hajosi auto, joten menee ensi vuoteen Vermontin ihailu. Plääh. On ne niin kauniit maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kurja! Autosta juuri luinkin blogistasi. Mutta on kaunista, on. Ruska on nyt juuri parhaimmillaan.

      Poista
  2. Sinulle on haaste :)
    aitionihminen.wordpress.com

    VastaaPoista