Elämästä ja Ameriikasta

Olen saanut haasteen, tai oikeammin useita sellaisia. Näyttää kuitenkin siltä, että niihin on melko haasteellista vastata. Minulla on luullakseni tapana ajatella, että kirjoitan blogihaastepostauksen sellaisena päivänä, kun en keksi muuta kirjoitettavaa. Sellaisia päiviä ei vain yleensä tule, sillä jutun juurta tuntuu pyörivän päässä enemmän kuin niitä on aikaa suoltaa sieltä esiin. Olen kuitenkin päättänyt olla tyytyväinen siihen, että ylipäätään pyörii.

Niin Ihminen se äitikin on -blogin Daniela, Kotirouvailua ja kulttuurishokkeja -blogin Hanna kuin Oli ennen onnianni -blogin Annikin haastoivat minut kertomaan blogini tarinan; milloin ja miksi se on syntynyt, mitkä ovat olleet sille taitekohtia, miten se on edetessään kehittynyt. Kiitos kaikille. Haasteesta ja siitä, että kirjoitatte mielenkiintoisia blogeja, joita on ilo käydä lukemassa.

Elämää ja Ameriikkaa syntyi maaliskuussa 2013, se ei siis edelleenkään ole kovin vanha blogi, ainakaan omasta näkökulmastani. Se syntyi pienenä ja kevyenä, niin kuin kaikki kolme lastanikin - siitäkin tuli heti lempilapseni, näiden kolmen rakkaimman jälkeen toki. Blogin syntyyn vaikutti ehkä voimakkaimmin se, että olimme muuttaneet kesällä 2012 Suomen Pirkanmaalta Yhdysvaltojen Vermontiin ja ulkosuomalaisuus ja uuden elämän aloittaminen antoivat luonnollisen sysäyksen kirjoittamiselle. En enää muista, moniko kysyi lähtiessämme, alanko kirjoittaa blogia, mutta muistan kuitenkin, että aika moni. Ensin kirjoitin sattumuksistamme, tuntemuksistamme ja sopeutumisestamme pieniä pätkiä Facebook-päivitysten muodossa. Useampi tuttava kysyi silloinkin, aionko siirtää ne joskus blogiksi - ja suurin piirtein sillä tavoin tämä tie taisi alkaa.

Aluksi taisi jännittää, lukeeko näitä juttuja kukaan. Sen jälkeen jännitti, että näitä lukee tosiaan joku. Enimmäkseen siinä vaiheessa sukulaiset, ystävät, tuttavat, työkaverit. Suurin piirtein vuoden ajan blogini päivittyi harvakseltaan, elin sen kanssa ikään kuin harjoitteluvaihetta. Kirjoittaminen tuntui kyllä mukavalta, sillä olen aina mielelläni ilmaissut itseäni sanoin. Kirjoittaminen on minulle turvasatama, rauhan tyyssija ja tapa selkiyttää omia ajatuksia.

Muistan ensimmäisen käännekohdan varmasti aina. Se tapahtui noin vuosi blogin aloittamisen jälkeen, kun kirjoitin kaksosista kertovan runoni MinäSinä. Runo syntyi yhtäkkiä, vähän kuin hetken mielijohteesta. Epäröin kyllä jonkin aikaa ajatusteni kanssa, sillä en osannut heti päättää, haluanko julkaista sitä blogissani. Olen kirjoittanut runoja jo lapsuudestani saakka, mutta en ollut julkaissut niitä blogissani koskaan aiemmin. Päätin sitten julkaista tämän - ja se on edelleenkin luetuin postaukseni blogini historiassa. Odotan toisaalta jännityksellä, milloin pystyn kirjoittamaan jotain sellaista, joka ylittäisi tuon runon suosion!

Olen ollut aina sitä mieltä, että blogiani on vaikea kategorisoida. Se on täynnä erilaisia tekstejä, siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjoitan mielelläni monenlaisia tekstejä. Usein niistä löytyy huumoria, ja myönnän, että minulla on itsellänikin aika hauskaa niitä kirjoittaessani. Toisinaan on sellainen tunne, että tunteellinen kirjoittaminen tekee olosta rauhallisen, ja toisaalta nautin juuri sellaisesta kirjoittamisesta ehkä sittenkin kaikkein eniten. Jonkinlaisia asiatekstejäkin joukosta löytyy, esim. kuvauksia asuinympäristömme nähtävyyksistä, maisemista, viikonloppuretkeilyistä. Kolme pientä lastamme huolehtivat siitä, että lapsiperhearjesta riittäisi ylenmäärin kirjoitettavaa, mutta olen päättänyt, etten täytä blogiani tyystin niillä kirjoituksilla.

Voin sanoa, että blogini on näinä parina vuotena löytänyt muotonsa kyllä, olkoonkin, että sitä voisi kutsua sillisalaatiksi näin halutessaan. Ehkä se kehittyy yhä edelleen johonkin suuntaan, mene ja tiedä. Ainakaan en ole aikeissa lopettaa kirjoittamista, sillä niin yhteenkasvanut olen tämän kanssa tänä päivänä. En oikein tiedä, ketä kiittäisin siitä, että tulin aikoinani aloittaneeksi tämän harrastuksen - mutta voin ainakin kiittää jokaista lukijaani. Sillä vaikka omaksi ilokseni kirjoitankin, on kiva ilahduttaa aina muutamaa muutakin. Kiitos siis!

Tämä blogihaaste on kiertänyt maailmalla jo sen verran pitkään, että en nyt keksi näin äkkiseltään omista suosikkiblogeistani kuin kaksi, joissa en ole vastaavaa haastetta vielä nähnyt:

Treeniä hietikolla - Soilen urheilupainotteinen blogi
Living California - Annan perheen elämää Kaliforniassa

P.S. Tämä postaus on blogihistoriani erikoisuuksia. Miksi? Koska kaivelin sen luonnoksista, minne sen eilen puolivalmiina tallensin. Enkä oikeasti koskaan (no, ehkä kerran tätä ennen) käytä luonnoksia. Kirjoitan aina koko jutun samantien ja päästän sen matkaan. Suoraviivainen pohjalainen täällä kato, hei.

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. 

3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suoriltakäsin, voit haastaa jonkun toisen. 

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. 

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko -blogi