Sadepäiviäkin heitti jo muutaman, missä ovat siis sadevaatteet, niitä on vietävä koululle. Sateenvarjoa olen kai kantanut mukanani laukussa koko kesän, mutta hyvin vähän sille on käyttöä ollut. Nyt se yrittää karata tuulen mukana, tällaistako tämä taas olikin. Äh, olisi kelvannut se kesäsään jatkuminenkin. Kepeät tennarikelit ovat kohta muisto vain.
Nenät alkoivat valua, joku yskii tämän tästä, ensimmäinen aalto on siis täällä. Lievällä päästiin tällä kertaa, mutta jokainen näyttää saaneen osansa. Tästä otettiin siis melko helppo erävoitto, mutta kovempiakin taistoja varmasti vielä tulee. Miten näitä välttäisi, sen kun tietäisi.
Kesäinen ovikranssi pitäisi varmaankin ottaa pois, ja rappusille voisi tuoda ne hillittömän kokoiset kurpitsat. Illatkin saapuvat taas jotenkin huomaamattoman vikkelään, seitsemältä on jo ihan pimeää. Lyhdyn valo terassilla on kyllä tunnelmallinen, mutta minä pidän enemmän valoisasta. Mutta tottuuhan tähänkin taas. Meillä päin on hyvin, hyvin pimeää, sillä katuvaloja on aseteltu todella säästeliäästi.
Lauantaiaamuna kello kymmenen maisema Vermontissa näyttää tältä. Karuakin, mutta kaunista. Vihreääkin, mutta syksyn värit ovat tulossa esiin. Viikon verran jatkuneet kylmät yöt ovat tehneet tehtäväänsä, jotta turistit löytäisivät etsimäänsä. Ja yhtä lailla mekin, näiden maisemien läheisyydessä asuvat. Ollaan onnellisia tästä syksystä, sittenkin, vaikka varpaita palelee taas ja mieli kaipaa vielä takaisin kesän lämpöön.
Ensi viikko on kuitenkin tuomassa pientä helpotusta - saattaa olla, että pääsemme taas lähelle kahtakymmentä plusastetta. Tuntuu aika mukavalta sekin, että ihan vielä ei tarvitsekaan pakata kesävaatteita kaapin perukoille. Tulkoon syksy pikku hiljaa, pysyn minäkin paremmin vauhdissa mukana.
Otan toisen palan suklaata. Kyllä se siitä taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti