Tässä, tuolloin ja silloin

Sellainen tuppisuu suomalainen, seinäkukkanenkin vähän, ei ruusu eikä horsmakaan mutta sellainen tavanomainen jokin. Jää vähän pohtimaan, olisiko älykästä sanottavaa, sellaista muitakin kiinnostavaa. Mutta yhtäkkiä huomaakin, vähän kuin kuuntelisi itseään ulkopuolelta käsin, että tuleehan sitä puhetta, aika paljonkin välillä, ainakin jos peilaa itseään omiin pohjalaisjuuriinsa. Mutta toisaalta, kun toteaa olevansa keskellä amerikkalaista elämänmenoa, ei tunnekaan itseään kovinkaan puheliaaksi.

Kun muutti ulkomaille, oli tietoinen siitä, että jollain tavoin aloitetaan vähän kuin alusta. Toki oma perhe on yhtä tuttu kuin ennenkin, ja omat tavat ovat ja pysyvät, tuovat sitä tuttua turvallisuutta. Mutta sitten kun hankkiutui ihmisten ilmoille, alkoi hoitaa asioita täkäläisten kanssa, tutustutti itseään tähän elämänmenoon täällä, sai tuttuja ja ystäviäkin, sai päähänsä sellaisen jotenkin hassultakin kuulostavan ajatuksen: millaisena nämä ihmiset minut oikein tuntevat? Sellaisena, joka on tullut pitkän matkan päästä, saanut osoitteen ja vähän kuin pudotettu tähän elämään mukaan, opetellut tuntemaan tätä kaikkea ja etsinyt sieltä omaa paikkaansa. Sellaisena, joka puhuu kyllä hyvin tätä toisten puhumaa kieltä, mutta joutuu toisinaan kiertelemään, jotta saa asiansa sanottua siten kuin haluaisi. Se ei mikään ongelma tunnu kyllä kenellekään olevan, ehkä itselleen vain, kunnes siitä pääsee eroon. Vaikka vaivaa se joskus, sillä pieni perfektionisti jostain välillä vilkuttelee. Mutta että nämä ihmiset täällä, oppivatko he tuntemaan minut jotenkin erilaisena kuin ne ihmiset siellä koti-Suomessa, jotka tuntevat minut vuosien takaa.

Siellä kotona, lapsena, kasvoi siinä tutussa ympäristössä, Pohjois-Pohjanmaalla, eikä oikein tiennyt edes eteläsuomalaisesta elämänmenosta paljoakaan. Hyvä ystävä kyllä, joka asui Etelä-Suomessa, tutustutti siihen elämään sittemmin, kuljetti paikasta toiseen, kertoi, mitä kaikkea he siellä tekevät. Ja miten isolta tuntui Tampere, kun siellä pääsi käymään! Eikä silloin tiennyt vielä, että sinne tulisi myöhemmin asettumaankin, vieläpä melko pitkäksi aikaa.

Omat lapseni kesällä 2015 omissa lapsuusmaisemissani.

19-vuotias kolkutteli 90-luvulla junalla Tampereelle asumaan, kun sai opiskelupaikan yliopistosta. Yksi kassi mukanaan ja makuupussi seuranaan asettui opiskelija-asuntoon ja alkoi ihmetellä uutta maailmaa ympärillään. Olisivatko ihmiset täällä jotenkin erilaisia kuin lapsuuden kotiseuduilla? Samasta talosta löysi ystävän, joka oli samalla vuosikurssilla, ja sittemmin tutustui moneen muuhunkin ja sillä tavoin elämä löysi taas uomansa. Kotiseutu tuntuikin vähän kaukaisemmalta sitten, vaikka mukavahan sinne oli aina palata. Oli kuitenkin aloittanut jotenkin alusta, opetellut tuntemaan uusia ihmisiä ja halunnut sulautua siihen joukkoon. Puheesta jäi vanha murrepainotuskin pois, aivan huomaamatta. Muutamaa vuotta myöhemmin ei kukaan enää tunnistanut puheesta, mistä päin Suomea matka oli tuonne johtanut.

Kesällä 2015 terassikahvilla Tampereen keskustassa,
kuuleman mukaan kaupungin parhaassa kahvilassa.
Eväät olivat hyvät, mutta heinäkuisen Suomen kelit surkeat.

En tiedä, missä vaiheessa aloin mieltää itseni tamperelaiseksi, tai pirkanmaalaiseksi. Juuriltani olen aina pohjoispohjalainen, mutta vuodet ovat muokanneet, epäilemättä. Siitä on kohta 23 vuotta, kun muutin kotiseudultani etelämmäksi, ja yhä pidemmälle on matka vienyt, heittänyt jopa tähän suureen seikkailuun ison veden tälle puolen.

- Hi, I'm Maria. Yes, we live here, we moved from Europe almost four years ago. We are Finnish. Oh yes, we like it here, very much. It's actually pretty easy for a European to get settled over here, I mean New England. It's not that different, really. And I think it is so interesting to learn to know new people. Do I miss my home country? Sure, I do, sometimes. Not very often, though. Life is good.

Koska minun mielestäni, on erittäin kiinnostavaa, hyödyllistä ja avartavaa oppia tuntemaan ihmisiä, jotka tulevat erilaisista paikoista kuin sinä, jotka ovat eläneet toisenlaista elämää kuin sinä, asuneet vaikka aivan erilaisissa maissa kuin sinä. Aivan kuten on kiinnostavaa oppia tuntemaan ihmisiä, jotka ovat eri-ikäisiä kuin itse tai aivan eri elämäntilanteessa. 

Uusissa aluissa on aina jotain haastavaa. Mutta niissä on myös jotain kiehtovaa. Voikohan niihin jäädä koukkuun, ihan pikkuisen vaikka?