Se kyllä on ollut itsestäänselvyys heillekin jo parin vuoden ajan, että syntymäpäivää he viettävät aina samana päivänä. Kaikesta mahdollisesta kilpaillaan kyllä, mutta yhteinen syntymäpäivä on tärkeä juttu. - Hei, me tullaan kohta viisiksi! Suomenkieliset sanat saavat kaksikielisen lapsen suussa välillä hauskaltakin kuulostavia muotoja.
Sekakieli on tosiasia. Englanninkielinen preschool-maailma ja ympäristö yleensäkin tekee tehtävänsä tässä vaiheessa, kun ulkomailla on pian asuttu jo neljä vuotta. Suomalaisina puhumme sinnikkäästi suomea kotona, me kaksi aikuista siis ainakin yritämme kovasti. Mutta englanninkieliset termit ja lauserakenteet soljuvat lasten suussa mutkattomasti, niistä on koulupäivän jälkeen vaikea päästää irti. Ymmärtäähän sen.
Kaksosissa on kuitenkin pomo. Meillä ainakin, sillä luonteissaan on selvä ero. Tyttö, pienempi, minuutin veljeään nuorempi, on tulta ja tappuraa, jos meno ei miellytä, ja näkee vaivaa taivutellakseen toiset omalle kannalleen. Hän ei ehkä vie sanoja suusta, hän yrittää syöttää ne myöntyväisemmälle veljelleen. - Sitten väritetään tämä kuva ja sinä käytät tuota väriä ja minä tuota ja sitten vaihdetaan. Right? Sanojensa vakuudeksi intonaatio on viimeisen sanan kohdalla voimakkaasti nouseva. - Sano okei! Sano okei! Veljeä komennetaan.
Mutta ei veli aina periksi anna. Toisinaan alkaa kinan siskonsa kanssa ja kohta on muheva riita valmis. Kinastelu yltyy ja yltyy, ja katkeaa harvemmin ilman aikuisen väliintuloa, vaikka siihenkin yritän välillä ohjata. Poika on paljon tyttöä suurempi ja voimakkaampi ja fyysisen eron vuoksi on syytä seurata, miten kiistatilanne etenee. Itku ja huuto yltyvät ja suomenkieliset sanat sinkoilevat. Kinastelu on tunteiden taistoa, ja oma äidinkieli on tunnekieli.
Toisinaan tulee välirikko. - En ole enää sinun kaveri! Kyyneleet valuvat pitkin loukatun poskia. Tilanne on onneksi usein ohi yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin, ja kaverisuhde, se paras ja läheisin, löytyy pian uudelleen. - Leikitäänkö taas yläkerrassa sitä leikkiä, jota leikittiin aamulla? Hetken kuluttua kuulen iloisen pulputuksen yläkerrasta. Englanniksi, sillä yhteisten leikkien kieli on yhä useammin englanti.
Rakas leikkikaveri, ilojen ja surujen jakaja. Niin kiinni toisessa, että voimakkaat tunteet ovat herkässä. Kaikesta on pakko kilpailla toisen kanssa, mutta kaikki suuret kokemukset on myös jaettava. Toiselle on vieressä aina paikka, sittenkin. Vaikka se tönimiseksi meneekin.
- I'm holding my twin, holding my twin... laulaa poika ja halailee siskoaan. Sen verran voimakkaasti rutistellen, että pitää muistutella, että vähän nätimmin. - Mutta äiti, me ollaan kaksosia, hymyilee tyttö rutistusten keskeltä.
Niinpä niin, tiedän. Ja sittenkään en kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti