Sen verran suomalainen täytyy olla, että säästähän pitää aina puhua. Jos se on huono, siitä pitää valittaa. Silloin kun se kerrankin on hyvä, pitää sillä vähän elvistelläkin. Kyllä, on meille kevät tullut, ja oikein kunnollakin, ja - oikeastaan, suomalainen sanoisi, että kesä. Sillä jos lämpöä on celsiuksissa parikymmentä tai yli, niin onhan se kesä. Kuitenkin, paikalliset puhuvat edelleen, että oi, on ihanaa, kun vihdoinkin on kevätsäät. Taitavat tuijottaa enemmän kalenteria kuin me Pohjolasta tulleet, jotka hullaannumme heti Kesäsäästä!
Äiti, tuossa puussa ei ole enää keltaisia kukkia. Minne ne on menneet? Äiti, ne on menneet varmaan toiseen puuhun. Pihassamme kasvaa pensas, joka täyttyy keväällä kirkkaankeltaisista kukista. Kunnes ne yhtäkkiä putoavat, ja sen jälkeen pensaasta tulee vihreä. Minä en tiedä, mikä pensas se on, mutta onneksi tyttäreni ei sitä kysynytkään.
Äiti, tuolla ikkunassa on ötököitä! Äiti, missä niiden koti on? Äiti, missä niiden auto on? Ulkopuolella olivat, onneksi. Ja tyttäreni, ötökät asuvat siellä ulkona. Ja niillä ei varmaankaan ole autoa.
Äiti, me ajetaan metsässä! Äiti, tämä on satumetsä! Nämä Vihreiden Vuorten maisemat ovat kyllä jotenkin taianomaisia, emmekä lakkaa niitä ihastelemasta. Ja eikö tämä melkein satumetsältä näytä - kun vain osaa katsoa uusin silmin.
Minä elän keväästä. Se, että kaikki puhkeaa kukkaan ja antaa toivon uudesta, vaikkei vanhassa mitään valittamista olekaan. Olen minä vuosien mittaan jotain oppinut - kun näkee kaunista, kannattaa siitä nauttia. Vaikka varastaa sen pienen hetken, vaikkei siihen oikein olisikaan aikaa. Sillä onhan siihen, aina vähän.
Puepa päällesi, niin mennään vähän ulos. Äiti, 40v. Eikä mennä vähän, mennään paljon! Tytär, melkein 3v. Sillä tiedättehän, lähes kolmivuotiaat haluavat kyllä sanoa viimeisen sanan. Eikä edes lähes aina, vaan aina.
Mennään siis satumetsään. Menkää tekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti