Perspektiiviä

Siitä on melko tarkalleen 21 vuotta, kun melkein ylioppilas sai äidinkielenopettajaltaan tehtävän. Kirjoita koulun ylioppilasjuhlaan runo. Voi apua, ajatteli ensin. Siitä piti tulla ylioppilaan puheenvuoro juhlassa. Mutta melkein ylioppilas ei osannut kieltäytyäkään, oli siihen kaiketi liian ujo.

Siitä tuli kauhean pitkä, enemmän kuin kuusi sivua. Kauanko sen kirjoittamiseen meni, minulla ei ole mitään käsitystä. Tuskin kuitenkaan kovin kauaa, sillä se melkein ylioppilas oli aina kirjoittanut sen mitä ajatus mieleen toi, ja jättänyt viilaamiset vähemmälle, sillä uskoi siihen, että ne aidoimmat ajatukset tulevat tajunnanvirtana, kun antaa niiden tulla.

Olen muistanut aina, että tällainen tuotos on olemassa, mutta en pystynyt mitenkään hahmottamaan, onko se kulkenut mukanani kaikki viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtuneet muutot. Vanhempani ovat kuitenkin pitäneet majaa samassa paikassa koko ajan, joten sieltähän tämä arkistojen 'aarre' kyllä löytyi. Huhhuh. Aika tavalla pelotti kyllä lukea se läpi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mutta nyt viimein tuntui, että olen tarpeeksi rohkea siihen! Vähän kyllä poskia punottaa vieläkin - niinkin rohkea olen jo, että senkin uskallan myöntää.

On mielenkiintoista palata omiin ajatuksiinsa näin vuosien jälkeen ja yrittää uudelleen samaistua siihen, millainen tuo 19-vuotias, epävarma lukiolainen oli. Mutta kirjoittaminen oli jo silloin se turvasatama, jossa saattoi lipua hiljalleen ja tuntea olonsa turvalliseksi.

Perspektiiviä on tullut, onneksi. Elämä on tainnut kasvattaa aika tavalla. Niin kai on tarkoituskin. Perspektiiviä näkyy tulevan kyllä koko ajan lisää, ainakin jos siihen on uskominen, että sanomalehteä on todellakin parempi lukea vähän etäämmältä. Tai että on mukavampi laittaa suosiolla valot päälle, eikä yrittääkään hämärässä lukea vitamiinipurkin kyljestä tekstejä. Tai kun ihmettelee, miten vaatteiden pesulappujen merkinnät sen kuin pienenevät vuosi vuodelta. Mutta pääasia, että näkee. Vaikka sitten vähän etäämmältä.

Mutta - tämä juttu alkoi siitä, mistä taisi silloin joskus alkaa jotain. Se oli kirjallisen tuotantoni ensijulkitulemia, ja olipa se vielä julkiesiintyminenkin koko juhlaväen edessä. Oli sentään onneksi kaveri mukana, niin ei pelottanut ihan niin hirveästi. Siitäkin selvittiin. Tuleeko siitä kuvaa? Ei tule. Siihen tarvitaan vielä ainakin 20 vuotta lisää.

Mutta perspektiiviä harjoitan edelleen. Vaikkapa näissä, aina yhtä ihastuttavissa järvimaisemissamme.

Ja - minulla on hyvä turvasatama.