Sunny Sundays, I love you!

Aurinkoiset sunnuntait ovat jotenkin niin erityisiä päiviä. Ne ovat niitä, jolloin nautiskellaan ja keräillään hyviä muistoja sateisten ja tuulisten syyspäivien varalle. Tänään oli upea aurinkoinen päivä, vähän kolea tosin, mutta aivan tuuleton. Jokseenkin täydellinen päivä siis johonkin kivaan kulutettavaksi.

Tänään iltapäivällä otimme suunnan kohti Champlain-järven saaria, ja päämäärämme oli ensimmäinen saari, joka täältä päin lähdettäessä eteen tulee. Se kantaa vähän roheasti nimeä South Hero. Maisemat ovat kauniit, sellaisia ne täällä meillä ovat. Sallinette kehuskelun, mutta mitäpä tässä kieltäminen.

Tässä pysähdyimme matkalla tuolle saarelle.
Sinne vie pitkä silta.

Meillä oli siis päämäärä ja hyvin me perille löysimmekin. Syksyn yksi ehdoton suosikkipuuha oli nimittäin tältä vuodelta vielä tyystin tekemättä, ja siksipä otimme suunnaksi erään omenatarhan (Allenwood Farm), jolla emme olleet koskaan vielä käyneet. Oikeammin voisi puhua maatilasta, jolla on kyllä muutakin toimintaa kuin omenoiden kasvattaminen, mutta meitä houkuttivat nimenomaan nuo makoisat omenat. Ostimme tiskiltä kassin ja suuntasimme omenapuiden lomaan. Tänä vuonna poimimisessa kunnostautui erityisesti kolmevuotias poikamme, joka napsi omenoita puusta hyvää vauhtia sillä aikaa kun kaksi tytärtämme keskittyivät makutestaukseen.

Tämän syvänpunaisen lajikkeen nimi on Empire.

Mutta siis, oli siellä muutakin. Eläimiä, joita sai silittää ja ihmetellä, vanhoja traktoreita tutkittaviksi ja tietenkin tilan tuotteita myytävänä, kuten niitä omenoita, omenapiirakkaa ja omenasiideriä. Livemusiikkiakin oli tänään ja tunnelma oli kyllä jokseenkin 'amerikkalainen'. Ihmisiä oli melko paljon, ja he olivat selvästikin tulleet nauttimaan kiireettömästä vapaapäivästä - ja siitä ihanasta, aurinkoisesta lokakuisesta säästä.

Tämä tyyppi oli sen näköinen,
että olisi antanut vaikka pusun. (En kokeillut.)

Tämä se vasta lauhkea kaveri oli.
Sillä oli kyllä oma aitauskin,
mutta se oli päästetty käyskentelemään ihmisten joukkoon. 

Tunnelma oli kyllä oikeasti aika kiva. Vaikka tuntuikin vähän hassulta, että perässä kuljeskeli välillä aasi ja toisinaan sai väistellä ympäriinsä juoksentelevia kanoja, joita kukko jahtasi. Puhumattakaan nyt siitä, että sai vähän katsella mihin astui, kun noita eläimiä kuljeskeli siinä ympärillä vähän siellä sun täällä. Kuitenkin tuli sellainen olo, että olipas aika kivaa löytää tällainen paikka. Ja että kyllä tänne voisi toistekin tulla. Ja kyllä meidän poikamme oli aika ahkera!

Kotimatkalla piti uudemman kerran pysähtyä ottamaan muutama kuvakin, kun oli taas niin häikäisevän kaunista. Enkä ala nyt edes selittelemään (taas), miten hyvin täällä viihdyn. Huomaatte kyllä.

Näin tyynenä en muista Champlain-järveä usein nähneeni.
 Pysähdyttävää.

Ja sellainen (tällainen) mukava sunnuntai saa usein myös kivan päätöksen. Tänään se oli kahdenkeskinen illallinen naapuriravintolassamme.

A dessert to share. Espresso-creme brulee.
Ei lisättävää.

Vaikka kaunista ja lämmintä voi vielä olla, etenee syksy meilläkin koko ajan ja illat pimenevät. Nyt pimeys valtaa tienoon jo ennen seitsemää. Kotimatkalla ravintolasta voi kuitenkin pysähtyä ihastelemaan vaikka sitä jylhyyttä, jota nuo ympäröivät vuoret edustavat. Ja joiden edessä mykistyy kerta toisensa jälkeen.

Adirondackin vuoristo,
joka hohtaa meille New Yorkin osavaltion puolelta.