Anteeks vaan, toinen ja kolmas

Kirjahyllyn kätköistä löytyy kolme vauvakirjaa, ja ne pistelevät hiukan äidin omaatuntoa. Mieli tekee kyllä ajatella, että nehän ovat vain kirjoja. Ne kertovat kuitenkin vähän siitä, kuinka joskus aikaa oli enemmän ja sitten sitä on ollutkin vähän vähemmän. Ja sitten kun sitä aikaa olisi ehkä taas enemmän, niin äiti huomaakin, ettei pitkäkestoinen muisti olekaan tallentanut ollenkaan kaikkea, mitä oli kuvitellut.

Kyllä, tiedän, milloin esikoisemme sai ensimmäiset hampaansa. Tiedän, milloin hän kannatteli päätään ensi kerran, milloin antoi ensimmäisen hymynsä. Milloin oppi istumaan ilman tukea ja milloin nousemaan tukea vasten seisomaan. Ja milloin otti ensimmäiset haparoivat askeleensa. 

Kyllä, toinen ja kolmas, kyllä heillekin on puhjennut hampaita. Luultavimmin vieläpä kaikki, jotka pitikin. Senkin aikoinaan ehdin huomata, että oppivat istumaan ja nousemaan ylös ja ryömimään ja konttaamaan ja kävelemäänkin ihan itse. Mutta milloin. Milloin, milloin, milloin. Luultavasti suurinpiirtein niihin aikoihin kun noita taitoja yleensä opitaan.

Vauvojen vaatteiden hypistely vaatekaupoissa on ensi kertaa äidiksi tulevalle jotenkin mystistä. Miettii, valikoi ja tuumii, mikä koko olisi järkevää ostaa, jottei vauva siihen aivan hukkuisi ja toisaalta, että tuo kuitenkin mahtuisi siihen vaatteeseen edes jonkin aikaa. Ja mitä sitä pitikään ottaa huomioon, kun etsiskelee ensimmäistä talvihaalaria. Entä kenkiä, millaiset ne pitää olla, jotta tukevat pientä jalkaa sopivasti.

Toisen ja kolmannen kohdalla tuli haalittua vaatetta vähän sieltä ja täältä. Opittua sekin, että ei kaikkea tarvi kerralla olla, kyllä niitä ehtii sitten matkan varrella ostaa. Ja kun pikkusisko saa isosiskon käytetyn lempipaidan päällensä ja hypistelee sitä ihastuksissaan ('äiti tämä on uuuusi!') niin eihän se ketään vahingoita, vaikka äiti ei sanokaan, ettei se ihan uusi ole. Se on uudelle käyttäjälle kuitenkin uusi. Ja minä kannatan kierrätystä.

Tiedättekö, ne lapset eivät kuihdu nälkäänsä sillä sekunnilla, vaikka saisivat maitonsa vasta hetken päästä, eivätkä sillä siunaaman sekunnilla. Te toinen ja kolmas, te olette saaneet odottaa ja paljon. Jos teillä on ollut nälkä samaan aikaan (kuten useimmiten), teistä toinen on aina joutunut odottamaan. Joskus olette joutuneet molemmat odottamaan, sillä esikoinen on saanut ensin juotavaa. Ja vieläkin äiti muistaa, kuinka vajaa kolmevuotias esikoinen kävi lohduttamaan pikkusiskoaan lempeästi 'älä itke, kyllä se äiti sinullekin antaa maitoa'.

Esikoisen ensimmäinen varsinainen lomamatka suuntautui Ruotsiin, ensimmäinen yökyläily mummulaan. Sairaalan nimikortti on liimattu vauvakirjan sivuille ja ensimmäisen syntymäpäiväjuhlan kutsu löytyy kirjan välistä. Ensimmäisen joulun tunnelmista voi lukea seikkaperäisesti tänäkin päivänä ja ensimmäisistä sanoista löytyy pitkä lista. Ja kyllä, te toinen ja kolmas, tekin olette käyneet matkoilla, yökylässä ja syntymäpäiviänne on juhlittu. Ensimmäinen joulukin meni ja sanojakin olette oppineet niin, että papupatoja riittää meillä tätä nykyä. Joten kaikkihan on mennyt ihan hyvin, eikö.

Rakkaat lapseni, olette kaikki minulle tismalleen yhtä tärkeitä. Se tosiasia, etten ole kirjoittanut vauvakirjoihin mitään muutamaan vuoteen, johtuu vain siitä, että olen ollut niin keskittynyt rakastamaan teitä ja huolehtimaan teistä. Ja vaikka tulevaisuudessakin unohdan varmasti kirjata ylös tärkeitä tai vähemmän tärkeitä päivämääriä, tulen tekemään kaikkeni, jotta koette minun huolehtivan teistä kaikista tasavertaisesti. Tänä syksynä olen taluttanut koulutielle esikoistani, ja tulen tekemään sen samoin myös toisen ja kolmannen kanssa. Sillä ne tärkeät asiat - ne, jotka tulee tehdä ja jotka haluaa tehdä - niillä on aika vähän tekemistä päivämäärien tai pienten yksityiskohtien kirjaamisen kanssa. 

Ne ovat kai pikemminkin niitä, joita tietää sydämellä.